maanantai 29. heinäkuuta 2019

Puutarhatuliaisia

Palasimme muutama päivä sitten melkein parin viikon lomalta, jolla pääkohteemme oli Pohjois-Saksa, mutta piipahdimme myös Puolassa ja ajoimme meno- ja paluumatkalla Ruotsin ja Tanskan halki. Matkalta tuli ostettua puutarha-aiheisia tuliaisia, tottakai.:) Vierailimme myös useissa upeissa puutarhoissa, joista kuvasaalis on valtava. Kotiintuomisina onkin myös monta ihanaa, uutta ideaa omaan puutarhaamme. Puutarhavierailukohteistamme postailen myöhemmin lisää, kunhan ehdin käydä kuvia läpi.

Kotiin tuomisina meillä oli puutarha-aiheinen naulakko, joka ehkä päätyy tulevan puutarhavaraston seinälle. Myös siemenpusseja ostin muutamia, mm. tomaattien, kurkun, retiisin, mustajuuren, kaalien ja tuoksukaunokin siemeniä. Mukaan tarttui myös suloinen, betoninen lintujen juoma-allas. Pahvilaatikossa on ruosteenvärinen, metallinen aurinkokello, joka odottaa vielä kokoamistaan.

Lintujen juoma-allas

Tämän matkan tärkeimpiä puutarhatuliaisia taitavat olla kuitenkin kiertämistämme puutarhoista kertyneet muistot ja ideat. Laitan tähän loppuun vielä tämän yhden tunnelmakuvan yhdestä upeasta puutarhasta, jossa kävimme, Kielin vanhasta kasvitieteellisestä puutarhasta. Lisää kuvia on sitten luvassa myöhemmin.:)

Hyvää alkanutta viikkoa!

30 kommenttia:

  1. kivat tuliaiset, jään innolla odottamaan puutarhapostauksiasi:))

    VastaaPoista
  2. Kotiin on aina kiva palata reissulta.
    Kaunis tuo lintujen juoma-allas.
    Mukavia päiviä heinäkuun loppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kotiin on tosiaan aina kiva tulla. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  3. Kaunis juoma-allas, linnut varmasti ilahtuvat! :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat matkamuistot. Viimeinen kuva on kuin unelma: tuollainen vehreyden ympäröimä talo on kuin sadusta. Aina ihmetyttää, miksi meillä ollaan niin tarkkoja siitä, ettei yksikään lehti saa koskea talon seinään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuolla Kielin vanhassa kasvitieteellisessä puutarhassa on tosiaan aivan erityinen tunnelma.

      Poista
  5. On kyllä ihan parasta matkailua kun pääsee vierailemaan erilaisissa puutarhoissa. Kaunis lintujen juoma-allas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Puutarhakohteet ovat tosiaan aina kivoja paikkoja.

      Poista
  6. Juoma-allas on kaunis. Ja upea kuva upeasta puutarhasta.:)

    VastaaPoista
  7. Puutarhatuliaiset ovatkin parhaita tuliaisia:)

    VastaaPoista
  8. Olette päässeet näkemään monta maata. Hieno puutarha-otos lienee vierailukohteestanne? Odotan innolla jatkoa!
    Kivat - teidännäköiset tuliaiset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viimeinen kuva on Kielin vanhasta kasvitieteellisestä puutarhasta, jossa kävimme.

      Poista
  9. Kiva päästä kuvien myötä matkustamaan ja katselemaan ihania puutarhoja. Siis jäämpä kuulolle... vai katsolle ?
    Mukavat tulijaiset.

    VastaaPoista
  10. Pohjois-Saksassa on vaikka mitä, huoh. Mahtaa tulla jo runsauden pula😉?
    Ei mitään, kauniit ja käytännölliset tuliaiset, ja kuvia minäkin jään odottamaan🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siellä tosiaan olisi ihania kohteita riittänyt vielä lisääkin.:)

      Poista
  11. Kivat tuliaiset. Olen etsinyt pitkään omiin silmiin sopivaa aurinkokelloa, ei ole tullut vastaan. Kiva nähdä millaisen ostit.

    VastaaPoista
  12. Mukavat tuliaiset oot ostanu. Mielenkiintoista nähä puutarhakuvia sieltä reissusta.

    VastaaPoista
  13. Puutarhamatkailu on ihanaa ja tuliaiset omaan puutarhaan tuovat pitkäaikaisen muiston retkiltä. Jäädään odottelemaan, että päästään mukaan kuvareissulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuliaisten myötä matkat tosiaan palaavat mieleen aina puutarhassa kierrellessä.

      Poista
  14. Kivat tuliaiset! Jään odottamaan innolla kuvakierroksia erilaisista puutarhoista. Maistiaiskuva lupaa hyvää. Mukavaa viikkoa, vaikka sää ei nyt olekaan ihan parasta heinäkuuta!

    VastaaPoista
  15. Autoreissun hyviä puolia on, että pystyy ostamaan jotain painavampaakin, kuten juoma-altaan ;) Ihana on jälkeenpäinkin muistella puutarhoja kuvien äärellä, jäämme odottamaan...

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...