lauantai 23. maaliskuuta 2019

Puutarhavierailulla: Jardín Botánico Molino de Inca, Torremolinos, Espanja, osa 3/5

Kahtena edellisenä lauantaina olen postannut Jardín Botánico Molino de Incan japanilaisesta puutarhasta, johon ihastuin ikihyviksi. Japanilainen puutarha on kuitenkin vain yksi osa-alue tuossa upeassa kokonaisuudessa, joten nyt on vuoro siirtyä eteenpäin. Tervetuloa jatkamaan kanssani kuvakierrosta tässä ihanassa kasvitieteellisessä puutarhassa!<3

Puutarha oli helmikuussa vasta puhkeamassa kevääseen. Taustalla olevalta katetulta istuskelupaikalta avautuvat kauniit näkymät puutarhaan.

Näyttäviä muotoonleikattuja puita ja pensaita löytyy myös täältä, vaikkakin japanilaisessa puutarhassa niitä oli suhteellisesti vielä enemmän.

Puutarhataiteena toimivat suuret betonikartiot. Kaarevia muotoja on puutarhassa käytetty paljon.

Kasvitieteellinen puutarha on rinteessä, ja kävelyväyliä reunustavat vettä solisevat "rännit" ja pienet purot. Vesi virtaa läpi puutarhan alempana sijaitseviin vesiaiheisiin.

Puiden ja pensaiden eriväriset lehdet tekevät maisemasta kiinnostavan. Tässäkin näkyy kävelypolkua reunustamassa pikkupuro. Oikeassa reunassa bonsai-tyylinen ruukkuistutus on nostettu kannon nokkaan.

Yksi puutarhan lukuisista vesiaiheista on keskellä pyöreää aukiota, johon kuljetaan köynnöskaarien läpi. Kesällä köynnösten ollessa kukassa näky on varmasti vielä upeampi.

Muutamia kukkiviakin kasveja löytyi jo helmikuussa. Tämän köynnöksen makea tuoksu levisi ihanasti ympäristöön.



Puutarhasta löytyy monia viihtyisiä levähdyspaikkoja.

Erilaiset vihreän sävyt ja punertavalehtiset pensaat tulevat tässä kivasti esille. Muotoonleikatut pensaat tekevät kokonaisuudesta huolitellun näköisen.

Orvokkiruukut ja ylätasolta roikkuvat kukkivat köynnökset koristavat matalahkoa muuria.

Ensi viikolla palaan tämän puutarhan maisemiin vielä viimeisen kerran. Silloin luvassa on mm. lisää vesiaiheita ja erilaisia ratkaisuja luonnonkivien hyödyntämiseen.

 Ihanaa viikonloppua!

28 kommenttia:

  1. Kyllä näitä kuvia vaan katsoo vaikka kuinka paljon. Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. Itsekin tykkään katsella eri puutarhakohteiden kuvia.

      Poista
  2. Kivat rännit ja nua muurin orvokkiruukut on ihan käyttökelepoone irea.

    VastaaPoista
  3. On ihanaa, kun maailman matkoilla pääsee kurkistamaan puistoihin ja puutarhoihin. Upeaa vehreyttä ja siistejä kasviryhmiä. Voi tosiaan vain kuvitella, miltä näyttää, kun kasvit puhkeavat kukkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan hauska vierailla eri puutarhoissa. Vaikka samoja kasveja ei täällä Suomessa voisikaan käyttää, muita ideoita kuitenkin tarttuu usein matkaan yllin kyllin. Kesällä tuo paikka on varmasti lumoava.

      Poista
  4. Ihastuttava puutarha, kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanasta kuvamatkasta. 😊😊

    VastaaPoista
  6. Tuo valkoinen kukka on muuten mitä ilmeisemmin lyijykukka, jota olen usein nähnyt kasvavan pensasmaisena lomareissuilla ollessamme.

    VastaaPoista
  7. Hienoja kuvia kauniista puutarhasta.

    VastaaPoista
  8. Kaunis paikka.
    Miten ihmeessä sait kuvattua näkymiä ilman ylimääräisiä päitä ja käsiä? Missä muut puistoon tutustujat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo paikka on aivan ihana. Me aloitimme vierailumme heti aamuun, kun puutarhan portit aukesivat. Saimme kiertää ihan rauhassa. Lähtiessämme olikin parkkipaikalla jo täyttä.

      Poista
  9. Kivoja ideoita. Muuriin kiinnitetyt orvokkiruukut ovat hauska idea. Ne tekevät muuten aika massiivisesta ja tylsästä muurista paljon mielenkiintoisemman. Kiitos kierroksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! Muuri olisi tosiaan aivan erinäköinen ilman ruukkuja.

      Poista
  10. Onpa ihanan näköistä. Tällaisesta voi vain haaveilla Suomessa!

    VastaaPoista
  11. Kymmeniä kertoja olen paikassa käynyt ja tein siellä myös opiskelujeni tutkinnonosan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta!:) Oletkin päässyt perehtymään paikkaan ihan kunnolla.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...