keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Kasvihuoneen joulunaika

Tänä vuonna kasvihuone pukeutui jouluiseen asuunsa vasta viime viikolla, sillä kaikkea muuta touhua oli ainakin olevinaan niin paljon, etten vain ehtinyt paneutua kasvihuoneen somistukseen aiemmin. Viime viikonloppuna joulunaika koitti kuitenkin myös kasvihuoneelle, joka onkin sen jälkeen ollut päivittäisessä käytössä glöginjuonti- ja tunnelmointipaikkana. Tervetuloa viivähtämään hetkeksi kanssani kynttilöiden loisteeseen kasvihuoneeseemme!<3

Puut ovat olleet nyt joulun aikana erityisen kauniisti lumen kuorruttamia, ja luminen metsä luo idyllisen taustan kasvihuoneelle.

Jäälyhtyjen valaisema polku johtaa tänäkin vuonna terassin portailta kasvihuoneelle.

Somisteissa pääroolissa ovat nyt kuusen oksat, joita löytyy niin hyllyiltä, asetelmista kuin takaseinältä viiniköynnösten tuesta. Tasoille asetetut kynttilät ja takaseinän ulkovalosarja valaisevat pimeälläkin juuri sopivasti. Pörröisillä lampaantaljoilla päällystetyt tuolit kutsuvat istahtamaan hetkeksi glögikupposen äärelle.

Viiniköynnöstelineessä on myös kuusenpalloja.

Katosta roikkuvissa maljakoissa on varsin yksinkertaiset asetelmat kuusenhavuista, unikon siemenkodista ja värimintun kuivatuista kukinnoista.

Jo yksittäinen hieman jään kuorruttama kuusenoksa kynttilöiden kera on kaunis koriste kasvihuoneen hyllyllä.

Istutuspöydällä on mm. kuusenoksia peltipurkeissa ja kynttilöitä. Kasvihuoneessa näyttää asustelevan pikkuinen tonttukin.

Talven ajaksi kasvihuoneeseen päässeellä puutarhapöydällä on metallitarjottimella kynttilän seurana kokoelma kuusenpalloja, käpyjä ja muutamia kuuraisia kuusenoksia.

Tähän lopuksi muistutan vielä blogissani käynnissä olevasta mukavasta synttäriarvonnasta, johon on huomiseen asti aikaa osallistua.

Mukavaa tapaninpäivää ja oikein ihanaa loppuvuotta!

40 kommenttia:

  1. Oi hurja miten paljon olet nähnyt vaivaa! Aivan upea ja kaunis glögin juontipaikka😉meillä kasvihuone on talven vaan varastona ruukuille ynnä muille kesätarpeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Meillä mies olisi halunnut käyttää kasvihuonetta varastona talven ajan, mutta sain tahtoni läpi ja koristelin sen.😊

      Poista
  2. Kaunista <3 Mukavaa tapania ja loppuvuotta.

    VastaaPoista
  3. Komia rivi jäälyhtyjä ja torella kutsuva ja tunnelmallisesti sisustettu kasvihuanes.
    Mukavaa loppuvuatta!

    VastaaPoista
  4. No ompas ihastuttava joulumeininki kasvarissakin!

    VastaaPoista
  5. Kaunista mukavaa Tapaninpäivän iltaa ja loppuvuotta:)

    VastaaPoista
  6. Kaunista, kyllä tuolla kelpaa glögiä siemailla. :) Hyvää Tapaninpäivää!

    VastaaPoista
  7. Lumoava glögihetki satujen maassa!
    Leppoisaa Tapanin jatkoa sinne lumen ihmemaahan! <3

    VastaaPoista
  8. Kaunista. Mukavaa tapaninpäivän iltaa.

    VastaaPoista
  9. Oi miten tunnelmalista kaunist. Hyvää tapaninpäivän iltaa ja loppuvuotta ❤️

    VastaaPoista
  10. Kaunein näkemäni joulu-kasvihuone!!
    Olet kyllä saanut luotu kasvihuoneeseen ,sadun hohtoisen tunnelman....kasvari tontuille:)
    Tunnelma aivan upea!!,muuten glögi tuoksuu ihan nenääni....
    Minunkin kasvihuone uinuu talvi unta ,valkoisen paksun harson alle olen peittänyt ruukut ym...
    Oikein ihanaa UUTTA vuotta 2019!! sinulle Tiuu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos paljon ihanasta kommentistasi! Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  11. No, nyt on tunnelmallista! Ihanan paikan olet teille loihtinut! Hyvää alkavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  12. Kaunis, tunnelmallisen näköinen kasvihuone! Jäälyhtyjen valaisema polku johdattelee kutsuvasti kasvariin. Mukavaa loppuviikkoa ja vuoden viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Mukavia vuoden viimeisiä päiviä teillekin!

      Poista
  13. Voi Tiiu, tuo on tosi kaunista! Siinä on pitänyt nähdä paljon vaivaakin tuon kauneuden eteen, mutta tulos onkin sitten aivan ihana.

    VastaaPoista
  14. Hieno jäälyhtypolku kasvihuoneelle, teidän pihalla on kyllä todellinen talven ihmemaa. Tunnelmallinen kasvari, on varmasti ollut mukavaa juoda siellä glögit :)
    Iloista loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi! Iloista loppuvuotta sinullekin!

      Poista
  15. Kaunista. Minunkin silmiin osui heti jäälyhtypolku. Voisikin uudeksi vuodeksi tehdä, kun en jouluksi tajunnut. Riittääkö noille yön yli jäädytys vai tarvitaanko pidempi aika, jos pakkasta ei ole paljoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä n. 6-10 asteen pakkasella jäätyivät yön aikana, mutta pikkupakkasilla aikaa täytyy pidentää.

      Poista
  16. Tunnelmapolku vie tunnelmalliseen kasvihuoneeseen, kyllä vain siellä on ollut mukavaa nauttia kuumaa glögijuomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Molley! On kiva, kun saa tällaisilla melko helposti toteutettavilla asioilla piristystä arkeen.:)

      Poista
  17. Kaunista ja tunnelmallista kasvihuoneen sisällä ja ulkona <3
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...