keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Vähän erilaisen sadon korjuuta

Tähän aikaan vuodesta puutarhan sadosta suurin osa on jo korjattu. Kukkien siemeniä voi vielä napata talteen, ja ainakin itselläni on osa juureksista vielä maassa. Tämä on kuitenkin hyvää aikaa kerätä puutarhasta myös vähän erilaista satoa loppusyksyn ja talven varalle.

Meillä askarrellaan paljon, ja näin syksyisin keräämme puutarhasta usein esimerkiksi kauniita ruskan värjäämiä lehtiä, pieniä kiviä, käpyjä, kasvien koristeellisia siemenkotia, sammalta jne. syksyn ja talven näpertelyjä varten. Materiaalin keräämisessä omasta pihasta on oikeastaan vain mielikuvitus rajana, luonnossa liikkuessa täytyy sen sijaan muistaa jokamiehenoikeudet.

Tällä kertaa pihalta mukaan tarttui mm. pioniunikon siemenkotia, punavärimintun kuivuneita kukintoja, tarhaneidon siemenkotia ja persikkapuun sekä pihlajan räiskyvän värisiä lehtiä...

... sekä sileitä, harmaita kiviä, käpyjä ja ruusunmarjoja. Näistä paria jälkimmäistä aion käyttää jälleen ainakin avattavien, läpinäkyvien joulupallojen sisällä koristeena. Niiden seuraksi napsin myöhemmin vielä kääpiövuorimännyistä lyhyitä neulastupsuja.

Esimerkiksi tarhaneidon koristeelliset siemenkodat sopivat niin kuivakukka-asetelmiin kuin kransseihinkin.

 Keräätkö sinä luonnosta askartelumateriaaleja? Jos keräät, mitä?

Aurinkoista keskiviikkoa!

42 kommenttia:

  1. Nuo on kyllä kauniita! Itse minun ei tule kerättyä mitään, paitsi joskus ihan joku yksittäinen löytö ehkä jostain tien pielestä. Mukavaa syksyä sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minäkin olen kerännyt materiaaleja vasta muutaman vuoden, kun innostuin askartelusta uudestaan lasten myötä.:) Mukavaa syksyä sinullekin!

      Poista
  2. Noista saa vaikka mitä kivaa. Minä olen kerännyt käpyjä ja jäkälää. Jäkälää on syysistutuksissa, mutta säästin sitä myös joulua varten. En tosin vielä tiedä, mihin niitä aion käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäkälä on kyllä kaunista. Minullakin oli sitä viime vuonna syysistutuksissa ja joulusomisteissa.

      Poista
  3. Mukavia juttuja olet varannut. Minulla on toistaiseksi vain pikkukiviä ja ohutta hiekkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivistä ja hiekastakin saa vaikka mitä kivaa.:)

      Poista
  4. Hyvät materiaalit. Itsekin keräilen luonnosta kaikenlaista, mutta lähinnä sellaisenaan koristeeksi. Joka syksy pitää tuoda uudet jarviruo'ot parvekkeelle talvikoristeeksi maljakkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo järviruo'ot ovatkin ihana idea! Ne ovat varmasti kauniita maljakossa.

      Poista
  5. Käyttökelpoiset materiaalit. Värikkäitä lehtiä tulee kerättyä silloin tällöin. Jouluasetelmiin kerään käpyjä, sammalta ja jäkälää. Muutama kukkien siemenkota on myös odottamassa käyttöä. Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Sammal, kävyt ja jäkälä tosiaan ovat oikein jouluinen yhdistelmä. Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  6. Parasta askartelu/koristelu materiaalin saa just luonnosta:)Kauniisti olet kuvannut;)
    Kävyt,joitain siemenkotia, kuivatkarahkat ,
    sammal,jäkälä,pietayrtti,odottaa maalausta(havujen sekaan ,talvikoristus).
    Aurinkoista keskiviikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihania materiaaleja olet kerännyt ja tuo maalaus onkin hauska idea. Aurinkoista loppuviikkoa!

      Poista
  7. Kyllähän sitä tulee kannettua kaikenlaisia risuja ja käpyjä sisälle. ;))

    VastaaPoista
  8. Kyllä kerään, välillä vähän liiaksikin. Pöydällä on nyt pussi tammenterhoja. Ajattelin laittaa ne jouluna kynttiläasetelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammenterhot kynttiläasetelmassa kuulostavat upealta! Kiva idea!

      Poista
  9. Nykyään ei tule askarreltua kuin joskus lastenlasten kanssa ja heillä on ideat itsellä, omasta takaa.
    Ennen vanhaan, kun raha oli tiukassa, keräsimme esim. käpyjä, tikkuja, oksia, sammalta, tammenterhoja, ym. ja askartelimme niistä lasten kanssa, jos mitä. Osa lapsistamme on jatkanut perinnettä omien lastensa kanssa.
    Kivaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minunkin askarteluni rajoittuvat paljolti siihen, mitä väkertelen lasten kanssa. Askartelu on hauskaa yhteistä tekemistä. Kivaa iltaa sinullekin!

      Poista
  10. Kauniita aarteita olet kerännyt askartelutarpeiksi. Itse ole aika vähän kerännyt vielä tänä vuonna, joitain siemenkotia ja horsman kuivuneita kukintoja ainoastaan. Mutta onneksi vielä ehtii. Oikein mukavaa illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Vielä ehtii tosiaan hyvin kerätä vaikka mitä ihanaa.:) Mukavaa iltaa sinullekin!

      Poista
  11. Tulin vastavierailulle. Hieno blogi sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva, että tulit vastavierailulle!:)

      Poista
  12. Ihania aarteita <3 Siulle ois haaste min blogissa ;)

    VastaaPoista
  13. Minä maalasin muutama vuosi sitten kasvien kuvia. Silloin niitä keräilin. Nyt katselen ja valokuvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, jos itsekin osaisin maalata, niin olisikin hauska käyttää luonnonmateriaaleja inspiraation lähteenä.

      Poista
  14. Kyllä minä kerään erilaisia käpyjä ,oksia ,sammalta ,liekoa, kivijä, kastanjoita, mustikan ja puolukanvarpuja ja tietenkin omasta metsästä ja anopin. Nämä kaikki on ilmaista materiaalia ja kiva hyödyntää ne johonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä keräätkin monipuolisesti eri luonnonmateriaaleja!

      Poista
  15. Kyllä minä kerään erilaisia kasveja lähinnä kransseihin. Sellaisia jotka ovat hyvän näköisiä sellaisenaan tai sitten sellaisia joita voi spraymaalata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonmateriaaleista tehdyt kranssit ovat kyllä kauniita. Spraymaalaus onkin näppärä keino saada kasveihin uutta ilmettä.

      Poista
  16. Minä en osaa kerätä askarteluihin mitään. Ja se on minun kohdallani ihan hyvä juttu. Ihailen ihmisiä, jotka keräävät materiaalit ja muistavat myös käyttää ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tunnustaa, että hyvistä aikeista huolimatta minullakin joskus jää joitain keräämiäni materiaaleja käyttämättä.:) Esim. käpyjä olen parikin kertaa kerännyt talvea varten liikaa, mutta ylimääräiset päätyivät sitten takkaan.

      Poista
  17. Neidonkukka on niin kaunis vielä siemenkotana. Mä kyllä avasin kaikki, kun keräsin siemeniä. Mitä sä teet noista? Mä teen tosi paljon kaikenlaista, mutta uudet ideat otetaan ilolla vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neidonkukan siemenkota on tosiaan oikein kaunis. Sisälle koristekranssiin ajattelin niitä ainakin laittaa ja muutaman ehkä ihan vain maljakkoon asetelmaan.

      Poista
  18. Silloon ku tenavat oli piäniä, tuli kans kerättyä kaikellaasta, mutta ny tosi harvoon.

    VastaaPoista
  19. Askartelimateriaalia en kerää. Siemenkotia on kyllä tullut kerättyä siementen takia. Nuo tarhaneidon siemenkodat on kyllä hauskan näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarhaneidon siemenkodat ovat minusta yksiä kauneimmista. Suurimman osan siemenkodista minäkin keräsin juuri siementen takia.

      Poista
  20. Joka syksy teen vaahteranlehdistä "ruusuja".Niitä on kiva näperrellä syksyisenä iltana.Värjään ne akryyliväreillä,niihin tulee kaunis kimalle.- Marraskuun toisella viikolla haen metsästä mustikan varpuja.Laitan ne aika lämpimään veteen,vaihdan veden päivittäin.Saan niistä kauniita asetelmia jouluksi.Niihin tulee kaunis valkoinen "nuppu",joka on kuin helmi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania askarteluideoita! Nuo vaahteranlehtiruusut ovat varmasti kauniita ja tuosta mustikkajutusta en ole aiemmin kuullutkaan. Pitää varmaan kokeeksi käydä itsekin keräämässä vähän mustikanvarpuja maljakkoon.:)

      Poista
  21. Voi että .. kyllä tosta sadosta saa ihania syysaskarteluja <3. Tapana on keräillä sammaleita,käpyjä,lehtiä,oksia ym .. käpyjä on varastossa paljon ja niitä olen maalaillu eri värisiksi ja käyttänyt erilaisissa asetelmissa sekä isoja ihan sellaisenaan koristeena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monipuolisesti käytät luonnonmateriaaleja sinäkin! Kävyt kuuluvat omiin suosikkeihini, sillä niistä on moneksi.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...