perjantai 6. huhtikuuta 2018

DIY kasvihuoneen verhot + messulippuarvonnan voittaja

Minulla on vanha ompelukone, jota käytän silloin tällöin esim. lasten pipojen ja yksinkertaisten sisustuskäsitöiden tekemiseen. En löytänyt kaupoista tai netistä sopivia kasvihuoneen verhoja/varjostuskankaita, sellaisia jotka miellyttäisivät silmää, mutta olisivat myös kohtuuhintaiset. Niinpä päätin tehdä ne itse. Viime aikoina ompelukone onkin hurissut tämän vuoksi innokkaasti. Tein kasvihuoneen etuseinustalle kaksi verhoa ja lisäksi neljä verhoa kasvihuoneen sivuille kiinnitettäväksi katon harjaan ja edelleen räystäskulmaan. Nämä kuusi verhoa tulivat maksamaan yhteensä vain vajaat 20 euroa, sillä tein ne valmiista 150x250cm kokoisista lakanoista, jotka ovat todella ohutta, melko läpikuultavaa kangasta. Samalla säästin myös vähän vaivaa osan reunoista oltua jo valmiiksi käsiteltyjä. Kyseiset lakanat ovat sen verran ohutta kangasta, etten itse niitä oikein osaisi lakanana edes käyttää, mutta olen monesti aiemminkin hyödyntänyt niitä muuhun, esim. koristellut lasten synttärikutsuja varten ongintaleikin verhoksi.:) Toki valmisverhotkin olisi voinut muokata samalla tavalla kasvihuoneeseen sopiviksi, mutta tämä kangas tuntui tarkoitukseen oikein sopivalta.



Suurin työ oli suunnittelussa ja eri mittojen ottamisessa. Vähän päänvaivaa aiheutti esimerkiksi sivuverhojen ripustaminen, sillä kasvihuoneemme katossa kulkee poikittain tietyin välein tukiraudat, jotka hankaloittavat esim. verhotangon kiinnittämistä ihan ylös. Lopulta päädyin tekemään verhoihin pienet lovet näiden rautojen kohdalle, jolloin verhotangot saa kätevästi pujotettua rautojen varaan. Ensimmäisen sivuverhon kohdalla kävin aina vaihe vaiheelta sovittamassa verhoa paikoilleen, mikä totta kai hidasti työskentelyä. Loput sivuverhot valmistuivat kuitenkin nopeasti ensimmäisen mallin mukaisesti. Jämäpaloista ompelin vielä jotain muuta somaa kasvihuoneeseen, mutta siitä kerron myöhemmin lisää. :)

Katon rajassa olevat poikittaiset tukiraudat aiheuttivat ensin vähän päänvaivaa.

Verhojen yläreunaan tehdyt pienet lovet ratkaisivat tukirautoihin liittyvän ongelman.

Verhojen kiinnitystarpeet on jo hankittu, mutta aion ripustaa verhot kasvihuoneeseen vasta, kun ulkona on vähän keväisempää. Sitten laitan tännekin kuvia siitä, miltä ne näyttävät paikoillaan.  Sitä olen kuitenkin miettinyt, kuinka herkästi tavallinen kangas homehtuu kasvihuoneessa. Tietysti se riippuu kasvihuoneen kosteudesta, lämpöoloista ja tuulettamisesta. Onko teillä kokemusta asiasta? Onko teidän kasvihuonetekstiilinne käsitelty homeenestoaineella vai ovatko ne säilyneet ihan hyvinä sellaisenaan?

Lopuksi vielä Kevätmessujen lippuarvonnan tulosten pariin. Arvonta toteutettiin tälläkin kertaa perinteisenä lappuarvontana, ja onnettarena toimi nyt keskimmäinen lapsemme. Lippupaketin Kevätmessuille voitti Kaupunkilaistyttö. Otathan yhteyttä minuun sähköpostitse puutarhahetki@gmail.com, niin laitan liput sinulle vastausviestin liitteenä.:)

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!
Lämpimät onnittelut voittajalle ja keväistä viikonloppua kaikille!

32 kommenttia:

  1. Oletpa sinä idearikas ja taitava. Ihailuni.
    Meillä ei ole kasvihuoneessa verhoja, eli kokemusta nimenomaan verhoista ei ole.
    Meillä on entisessä suuressa purjon/tomaatinkasvatus-kasvihuoneessa takka, uima-allas, poreamme, suihku,
    käsienpesulavuaari ja seurusteluryhmä itse tavallisella kankaalla päällystettyine tuoleineen. Lisäksi siellä kasvaa vanha viiniköynnös ja kesäkukkia somisteena. Lasten uimapukuja ja pyyheliinoja kuivatetaan pesujen välillä sadeilmoilla myös tuossa tilassa. Talveksi sinne ei tekstiilejä jätetä. Toistaiseksi ainakaan mikään ei ole homehtunut.
    Onnea uusille verhoille. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanalta kuulostaa kasvihuoneenne! Ihan positiiviselta kuulostaa, ettei teillä mikään ole homehtunut. Minäkin ajattelin verhot ottaa sitten loppukesällä tai viimeistään syksyllä pois. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Mistähän se muuten johtuu, että valmisverhoista ei löydy koskaan mieleistä kuosia? Meillä on ainoastaan esikoisen huoneessa valmiit verhot, kaikki muut olen ommellut itse :D Tuohon tarkoitukseen oli varmasti hyvä, ettei kangas tullut maksamaan maltaita, sillä tuossa saattaa tosiaan olla homehtumisen mahdollisuus. Jos lakanakankaasi on valkoista puuvillaa, niin sen pitäisi kestää pesu 90 asteessa ja sillä luulisi homeenkin lähtevän. Tekokuitujen pesun kanssa saakin sitten olla varovaisempi. En itse ensimmäisenä kuitenkaan homeenestoaineilla verhoja käsittelisi, vaan vaihtaisin uudet tilalle, jos entiset sattuvat homehtumaan ja jos niitä ei enää saisikaan puhtaaksi. Mukavaa, joskin sateista viikonloppua! Nyt ainakin hanget madaltuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on tosi vähän verhoja muutenkin, lähinnä makuuhuoneissa. 90 asteessa pesun nuo kestävät. Se oli yksi syy, miksi juuri tähän kankaaseen päädyin, kun niitä varmasti joutuu pesemään ainakin vuosittain. Kovaa vauhtia lumet tosiaan sulavat nyt! Jee!:) Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  3. Ompelupuuhissa minäkin, yritin saada saumuriin vaihdettua langat.

    Meillä on niin pieni kasvihuone ettei sinne ole verhoja hankittu ja isot puut varjostavat liialta paahteelta.

    Uusia kuvia odottelemaan.♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompelu on kyllä kivaa puuhaa. Siinäkin pääsee näkemään oman kädenjäljen, mikä on tosi palkitsevaa, ainakin useimmiten.:)

      Poista
  4. Onpa kivan näköinen verhokangas. Minulla ei ole ollut kasvihuoneessa verhoja vaan olemme käyttäneet varjostukseen vihreää varjostusverkkoa, joka on kiinnitetty katon poikittaisiin kattoparruihin. Ei ehkä kovin esteettinen, mutta toiminut tosi hyvin ja ei ole tarvinnut pelätä homeongelmia.
    Ihanaa ja keväistä viikonloppua sinulle.
    .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Kruunu Vuokko! Tuo varjostusverkko on varmasti toimiva ratkaisu ja tosiaan homeasioita ei sen kanssa tarvitse miettiä. Ihanaa, keväistä viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. Mielenkiinnolla kuulen kokemuksia kesän edetessä miten verhot toimii. Nykyisessä kasvihuoneessa jos tarvitaan verhoa niin olen viritellyt sinne hallaharson ja poistanut sen kun varjostusta ei enää tarvitse eli muutaman viikon päästä viimeistään. Uuteen kasvihuoneeseen olen miettinyt verhoja juuri tyyliin itse tehden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallaharso on varmasti helppo vaihtoehto väliaikaiseen varjostustarpeeseen. Laitan kuvia myöhemmin, miltä verhot näyttävät paikoillaan, ja päivitän kesällä kuulumisia, miten niiden kanssa sujuu.:)

      Poista
  6. Olet tehnyt kyllä viimeisen päälle huolellista työtä verhojen kanssa. Hienot!
    Meillä on kennokasvari, joka on luonnostaan mattapintainen. Se ei kaipaa varjostusta, mutta lasikasvarissa tilanne on varmasti ihan toinen.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kennokasvarissa tosiaan varjostusta ei varmasti tarvitse niin miettiäkään. Kiva nähdä kesällä, ajavatko nämä verhot asiansa. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  7. Itse ompelemalla saa juuri itselle sopivat verhot. Kasvihuoneessa minulla ei ole verhoja, mutta terassille ostin viime kesänä Ikeasta halpisverhot ja ne homehtuivat. Kastuivat kyllä sateissa moneen kertaan, joten ehkä kasvihuoneessa ovat vähän enemmän suojassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluaisin jatkossa terassille verhot, kunhan laajennusosa valmistuu. Niihin sitten varmaan taidankin sitä homeenestoainetta kokeilla, koska nehän tosiaan kastuvat kesällä varmasti monesti. Täytyy miettiä niitä sitten myöhemmin.

      Poista
  8. Hienoa työtä ja hyvä postaus. Meillä viime kesä oli myös puutarhahuoneen ensimmäinen ja valokate teki huoneesta tosi valoisan, ihan häikäisi alkukesästä. Levitimme katonrajaan hallaharsoa, joka kyllä toimi, mutta päätin talven aikana tehdä oikeat verhot. Edelleen verhot tekemättä, kangas hankkimatta... jotakin ohuttahan sen olla pitää. Hyvä idea tuo ohut lakanakangas, taidanpa lähteä etsimään jotakin vastaavaa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Sirkku! Kiva kuulla kesän kuluessa sinunkin verhokokemuksia. Onnea kankaan etsintään ja mukavaa viikonloppua!

      Poista
  9. Kätevä emäntä :)
    Tarpeelliset ja ittetehtynä saa just sellaiset kuin tarvitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse tehtynä tosiaan ainakin saa sitä, mitä tahtoo.:)

      Poista
  10. Joskus joutuu käyttämähän kaikki kikkakolomoset, että saa mitä haluaa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on ihan totta.:) Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  11. Minulla on ollut kasvihuoneessa tarpeettomaksi jääneitä valkoisia verhoja. Ne ovat kestäneet yllättävän hyvin ilman homehtumista. Yhteen verhoon on tullut pieniä homepilkkuja, kun kasvihuone vuoti pikkuisen vettä sisään. Syksyllä pesen verhot seuraavaa vuotta varten. Ripustan verhot itse tehtyihin tankoihin tai ketjuihin, kun mitään kunnon tankoa ei kahdeksankulmaiseen kasvihuoneeseen saa. Verhot ovat vain seinillä, ei katossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla, että verhosi ovat kestäneet noin hyvin! Jospa omanikin pysyisivät homeettomina. Täytyy kyllä tosiaan varmasti muistaa pestä ne aina syksyisin.

      Poista
  12. Kiitos lipuista :) Ne käytetään ihan varmasti :)

    VastaaPoista
  13. Minulla on kasvihuoneessa Ikean Lill-tylliverhot (eivät ole hinnalla pilattuja), eikä homehtuminen ole ollut ongelmana. Tosin kokemusta on vain yhdeltä kesältä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana kuulla, ettei sinullakaan verhot ole homehtuneet. Toiveikkaasti suhtaudun nyt omiinikin, jospa ei hometta tulisi niihinkään. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  14. Olet sinä kyllä kätevä ja aikaansaapa. Mun pitää turvautua verhoissa mm. Ikean tarjontaan. Odotan innolla kuvia 🌿🌸🌿🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Meilläkin sisällä on valmisverhot, mutta kasvariin en sopivia löytänyt, niin täytyi vähän soveltaa.

      Poista
  15. Oletpa kätevä käsistäsi :) verhot on kyllä tarpeen kasvarissa

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...