maanantai 13. helmikuuta 2023

Pistokaslisäystä

Viime viikonloppuna siistin taas talvetuksessa olevia pelargoneja ja ananaskirsikoita. Niistä siistimisen yhteydessä leikkaamaani kasvimateriaalia hyödynnän aina pistokaslisäyksessä. Pelargonin pistokkaiden myötä saan  ruukkupuutarhaan helposti täytettä ja ananaskirsikkakasvustot taas uusin pistokkaiden avulla noin kolmen vuoden välein.

Ananaskirsikan pistokkaita

Leikkaan pistokkaiksi noin kymmenen senttimetrin pituisia, puutumattomia versoja, joissa on 3-4 lehtiparia. Pistokkaan katkaisen alimman lehtiparin alapuolelta, jonka jälkeen alimmat lehdet poistan niin, että pistokkaaseen jää vain 2-3 lehteä. Jos nuppuja tai kukkia olisi, myös ne tulisi napsia pois, jotta niiden kehittyminen ei veisi voimia pistokkaan juurtumiselta.

Eri pelargonilajikkeiden pistokkaita

Minulla on ollut tapana juurruttaa kesäkukkien ja ananaskirsikan pistokkaat vesilasissa, sillä tykkään seurata juurien kehittymistä ja ne ovat onnistuneet tällä tavoin hyvin. Veden vaihdan aina uuteen parin päivän välein, jotta se ei limoitu. Kun juuret ovat kasvaneet, istutan pistokkaat taimiruukkuihin. Pistokkaat voisi tökätä myös suoraan kosteaan multaan ja peittää ruukut rei'itetyillä muovipusseilla kosteuden pidättämiseksi juurtumisen aikana. Tätä jälkimmäistä tapaa olen käyttänyt huonekasveilla ja sekin on toiminut mainiosti.

Lisäätkö sinä kasveja pistokkaista?

Mukavaa uutta viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...