lauantai 26. marraskuuta 2022

Puutarhavierailulla: Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, osa 4/5

Tänään luvassa on taas kesäisiä kuvia Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta. Nyt lähdemme tutustumaan aistipuutarhan alueeseen ja lisäksi postauksessa on kuvia puutarhan yleisilmeestä. Aiemmista postauksistani löytyvät esittelyt sammal- ja jäkäläpuutarhasta, rhodoalueesta sekä kivipuutarhasta. Tervetuloa jälleen kuvakierrokselle ihanaan Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan!

Aistipuutarhan alueella istutuksia on tehty kauniisti ruostuneisiin, metallireunaisiin kohopenkkeihin. Alueelta löytyy mm. tuoksu-, maku- ja tuntoaistiosio.

Höyhenpensas on kaunis alkukesän kukkija. Se kasvaa aistipuutarhan reunalla.

Monet Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan istutuksista on tehty mataliin kohopenkkeihin, joissa on kivimursketta katteena mullan päällä.

Alueen yleisilmettä. Vasemalla näkyvät kasvihuoneet, joissa emme kuitenkaan tällä kertaa vierailleet.

Aluetta vielä toisesta suunnasta

Kaisaniemestä löytyy myös systemaattista osiota. Tässä penkissä kasvaa ristikukkaiskasveja, joista etualalla upeassa, keltaisessa kukassa on kivikkokilpiruoho.

Systemaattista osiota

Narsissit ja kirjopikarililjat kukkivat samanaikaisesti.

Puutarhan toiselta laidalta löytyy mm. erilaisia pensaita.

Itselleni täysin uusi tuttavuus oli tämä pallerokerria 'Pleniflora'.

Luonnonkivistä syntyvät rouhea pöytä ja penkit.


 Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...