keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Upeita löytöjä!

Viime viikolla ystäväni vinkkasi pihasta, jonka uudet omistajat aikovat laittaa kokonaan uusiksi. He antoivat lähes kaikki pihan kasvit ja myös istutusalueiden reunustamiseen käytetyt luonnonkivet niille, jotka vain kävisivät hakemassa nämä itse pois. Niinpä mekin menimme katsomaan, josko sieltä löytyisi vielä jotain meidänkin puutarhaamme. Perennoista jo lähes kaikki olivat päätyneet uusiin koteihin. Yksittäisen kuunliljan ja kurjenmiekkaa nappasin kuitenkin mukaan. Myös luonnonkiviä kaivoin matkaan, ja aionkin vaihtaa niitä Liljarinteen nykyisten, vähän turhan pienien reunuskivien tilalle. Suurin löytömme olivat kuitenkin komeat puut, mongolianvaahtera, riippahernepensas, riippapihlaja ja kaksi pylväspihlajaa. Niiden poiskaivaminen lapiopelillä oli aikamoinen urakka, mutta toivon, että se kannatti ja puut juurtuisivat nyt uusille paikoilleen.

Mongolianvaahtera pääsi Sydänpolun alueelle aivan tontin takareunaan alppiruusujen taakse. Tuntuu, että paikka on kuin tehty sitä varten, joten jos se ei selviä siirrosta, täytynee ostaa tilalle uusi.

Riippahernepensas päätyi Kivikaaren toiseen päähän. Taustalla pilkottaa riippapihlaja.

Riippapihlaja tuli matalan pensasryhmän keskelle. Haaveilen nyt pienestä puutarhapenkistä puun alle.

Oletko sinä siirtänyt kookkaita puuvartisia uuteen paikkaan? Jos olet, miten ne selvisivät siirrosta?

Mukavia huhtikuun viimeisiä päiviä!

P.s. Blogissani on käynnissä ihanan puutarhalehden arvonta. Jos et ole vielä osallistunut, käyhän kurkkaamassa.:)

14 kommenttia:

  1. Hyviä löytöjä. Toivottavasti seleviävät siirrosta. Muuten nuaren kasvamista piänistä taimista pitääs orottaa monia vuasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo olivat jo tosiaan ehtineet hyvänkokoisiksi, toivottavasti nyt vain selviytyisivät!

      Poista
  2. Hienoja löytöjä. Kiva, että antoivat toisille, eivätkä kärränneet kaatopaikalle.
    Onnea uusille puillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli tosiaan hurjan kivasti ajateltu, että niistä saattaisi olla iloa toisille.

      Poista
  3. Hyvät löydöt, toivottavasti juurtuvat sillä on iso ilo saada heti kunnon kokoisia puita puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta! Meillä on viitisen vuotta sitten ostettu mongolianvaahtera, joka on vielä varsin vaatimaton tähän uuteen verrattuna.

      Poista
  4. Siinä säästyi jo pari vuotta puiden kasvatukselta. Ja vielä ilmaiseksi. Loistolöytöjä.

    VastaaPoista
  5. Uskomatonta, että joku antaa pois noin sopusuhtaisia ja kauniita puita. Mutta hienoa toimia näin. Olisi ollut sääli laittaa ne kaatikselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosiaan ollut sääli, jos puut olisivat joutuneet kaatikselle!

      Poista
  6. Kierrätystä parhaimmillaan. Toisen turha on toisen aarre.
    Saitte hyvän kokoiset uudet kasvit puutarhaanne. Onnitteluni!

    VastaaPoista
  7. Sen lisäksi että iloitsen upeasta "saaliistasi" olen erittäin iloinen että antoivat kasvit jakoon. Toivotaan hyvää kasvua.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...