lauantai 3. lokakuuta 2020

Puutarhavierailulla: Botanischer Garten Rostock, Saksa, osa 6/7

Rostockin kasvitieteellinen puutarha on ollut puutarhavierailulla-postausteni aiheena jo nyt reilun kuukauden ajan. Kuvakierros tuossa kauniissa puutarhassa jatkuu vielä parin postauksen verran. Tällä kertaa on vuorossa japanilaisen puutarhan alue, joka ainakin omasta mielestäni on tämän kasvitieteellisen puutarhan helmi. Tervetuloa mukaan kuvakierrokselle!<3
 

Tämä japanilaiseksi puutarhaksi nimetty alue on täysin erilainen kuin monet muut japanilaiset puutarhat, joissa olen vieraillut. Yleensä japanilaisten puutarhojen ilme ollut selvästi yksinkertaisempi, ja niissä on käytetty runsaasti luonnonkiviä. Myös kivikko- ja hiekka-alueita on ollut niissä usein, samoin sammalta. Kasvit taas ovat yleensä olleet pääosin ikivihreitä. Täällä avainsanana taas on uskomaton rehevyys.

Japanilaisen puutarhan alue on toteutettu hiljalleen virtaavan puutarhapuron ympärille.

Rantapenkereellä kasvaa mm. erilaisia koristeheiniä ja saniaisia kauniina mättäinä sekä suurilehtisiä perennoja, mm. kuunliljoja.

Kaiken rehevyyden keskeltä paljastuu ruokokattoinen maja.


Majan ympärillä kasvaa mm. koristeheiniä, havuja ja bambua.

Majan takaa lähtee kapea mukulakivipolku siimekseen. Polun varrella kasvaa mm. erilaisia maanpeiteperennoja ja koristeheiniä.

Polku johdattaa suurten alppiruusujen ja havujen luo.

Puiden siimeksessä on aivan erityinen tunnelma.

Alueella kasvaa myös mm. akileijoja. Oikeassa reunassa viheriöi hirvenkieli, sen taustalla pilkottaa töyhtöangervo.

Polku päättyy rhodoalueelle, joka on varmasti upea parhaaseen kukinta-aikaan.

Puutarhapuron toiselta reunalta majan alue näyttää tältä. Kuunlilja kukkii kauniisti oikeassa alalaidassa.

Kun puron vartta kulkee poispäin, majan katto pilkottaa vielä hyvän aikaa saniaisten ja kaiken muun vehreyden keskellä.

Seuraavalla kerralla vuorossa on Botanischer Garten Rostockin todella kauniin hyötytarha-alueen ja siellä olevien näyttävien kesäkukkaistutusten esittely.

 Kaunista viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Ihanan rehevää. Torella poikkeukselline japanilaane puutarha. Maja oli miälestäni kuitenki kaikkista hianoon ja varsinki sen katto.

    VastaaPoista
  2. Ihana tunnelma ja voi miten rehevä hirvenkieli💚

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...