keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Puutarhavierailulla: Punkaharjun Puulajipuisto

Syysloman aikaan kävimme viikonloppulomalla Punkaharjulla, jossa teimme retken myös Puulajipuistoon. Puisto on osa Punkaharjun n. 1250 hehtaarin kokoista tutkimusmetsäaluetta. Puulajipuisto on perustettu v. 1929-1938 ja siellä kasvaa yli 50 eri puulajia. Puistoon on ollut tavoitteena koota kaikki Punkaharjun olosuhteissa menestyvät havupuulajit sekä kaikki kotimaiset lehtipuulajit. Puulajipuiston ja tutkimusmetsäalueen sisällä on tarjolla eri pituisia reittejä, joista pisimmän pääsee kiertämään jopa autolla. Meille sopivaksi valikoitui reilun 3 kilometrin pituinen Kokonharjun polku, joka kulkee osin puulajipuiston puolella, mutta välillä poikkeaa sen ulkopuolelle tutkimusmetsäalueella pysytellen. Ajoimme lisäksi puiston sisällä toiselle parkkipaikalle, josta teimme myös lyhyen kävelykierroksen. Aivan paras ruska oli jo valitettavasti lopuillaan, mutta paljon kaunista luonnon väri-ilottelua oli onneksi silti vielä tarjolla. Tervetuloa mukaan ruskaretkelle Punkaharjun Puulajipuistoon!

Polun päässä odottaa puinen penkki kulkijaa. Puiden oksat kaartuvat ihanasti polun ylle. Jos olisimme olleet retkellä vähän aiemmin, ruska olisi ollut varmasti todella hieno, sillä nytkin maisema on kaunis.

Pyökki loistaa keltaisena.

Koreanvaahteran syysväri on komean punainen.

Tuijametsikkö on hienon sinivihreä. Kuvassa sen väri ei ehkä tule aivan samanlaisena esille kuin luonnossa.

Evästauko

Lehtikuusien ruska on todella kaunis. Näyttää melkein kuin osa puista olisi liekeissä.

Kullankeltainen polku halkoo metsää.

Alue sijaitsee Laukansaaressa, joten upeita järvimaisemiakin löytyy.

Mukavia lokakuun viimeisiä päiviä!

16 kommenttia:

  1. Onpa kaunis paikka, ruskaretki onkin loistava ajatus! Kiinnostavaa nähdä puita ja puuvartisia metsämiljöössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosiaan kaunis kohde. Olisi kiva käydä siellä joskus uudestaan kesällä.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen paikka, laitanpa korvan taakse. Olemme perheen voimin joskus käyneet Punkaharjulla jollakin ulkoilualueella (kauan sitten), mutta täytyypä käydä uudelleen tutustumassa.
    Lehtikuusi todellakin näyttää liekehtivän. Puoliso on havitellut sellaista pihallemme, mutta olen vähän jarrutellut. Mutta ehkä sittenkin... isänpäivälahjaksi?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo lehtikuuset ovat kyllä aivan upeat. Ihana olisi sellainen omallakin pihalla, mutta en tiedä, löytyisikö sille kuitenkaan tilaa.

      Poista
  3. Lehtikuuset ovat syksyllä upeita :-)
    Eivätkä ne ole hullumpia keväälläkään, kun kasvattavat uudet 'neulasensa' kauniin heleän vihreinä.

    VastaaPoista
  4. Tuo lehtikuusi on niin jännä puu kun talvella näyttää ihan kuolleelta ja sitten taas "herää eloon".

    VastaaPoista
  5. Kiitos kun pääsimme Puulajipuistoon vierailulle kanssanne.
    Lehtikuusimetsän kohdalla näyttää syksyisin kuin siellä palaisi valot.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lehtikuusien ruska on tosiaan erityisen kaunis. Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  6. Hieno visiittikohde, laitanpa muistiin. Lehtikuusi on hieno yksinkin, metsänä aivan huisa, meilläpäin niitä on ilahduttavan paljon.

    VastaaPoista
  7. Lehtikuusimetsikkö onkin todella kaunis ruska-asussaan. On se kaunis sittenkin kun neulaset ovat karisseet ja peittävät maata oranssina mattona. Mukavaa kuunvaihdetta!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...