perjantai 31. maaliskuuta 2023

Puutarhasuunnitelmia ja -unelmia vuodelle 2023

Kevään lähestyessä minulla on ollut tapana tehdä vähän listausta puutarhasuunnitelmistani ja -unelmistani tulevalle kasvukaudelle. Tämä on vuosittain yksi lempipostauksistani, sillä tähän tiivistyvät koko tulevan kesän suloiset unelmat ja odotukset. Tässä postauksessa olevia suunnitelmia olemme tehneet jo loppusyksystä lähtien läpi pitkän talven ja nyt kevään korvalla suunnitelmat alkavat olla valmiina. Pohjana tälle listaukselle on jälleen viime puutarhavuoden yhteenveto, josta keskeneräiset ja tekemättömät projektit siirtyivät melko lailla sellaisenaan tälle vuodelle.

Neilikkaruusu 'Pink Grootendorst'


- terassin edustan istutusalue. Tästä haastavasta alueesta postasin jo aiemmin. Jo viime vuonna meillä oli tarkoitus alkaa tehdä pohjia ja hahmotella alueen muotoja, mutta siihen ei aika silloin riittänyt. Nyt tänä kesänä luvassa on uusi yritys. Kasvien istutus jäänee kuitenkin sitten ensi vuoteen.

- pieni vesiaihe etupihan Vehreälle keitaalle. Lintujen juoma-/kylpyallas minulla siinä on jo muutamana kesänä ollutkin, mutta haluaisin vähän isomman, pulputtavan altaan.

- metsäpuutarhassa tontin reunan istutusalue: Tätä aluetta olen jo muutamana vuonna vähitellen tehnyt, mutta se on edelleen kesken. Alueelle on tarkoitus tulla suuria luonnonkiviä, joiden lomassa on pensaita ja perennoja. Kivet vaativat vielä asettelua, kasveista osa on jo paikoillaan, osa täytyy hankkia.

- kesäkeittiön edustan pation jatkaminen: Viime kesänä saimme tehtyä aivan kesäkeittiön edustalle patiota ruokaryhmää varten. Tähän olisi tarkoitus tehdä vielä pergolatyyppistä katosta ja hankkia kesäkeittiövarustusta. Pation toinen pääty, johon olisi tarkoitus saada uima-allas, on vielä pahasti vaiheessa. Sen perustustyöt yritämme saada loppuun ensi kesänä. Saa nähdä, ehdimmekö myös jo hankkia altaan ja maisemoida sen vai jäävätkö nämä seuraavaan vuoteen.

- pieni maakellari: Pation ja uima-altaan perustuksista tulevia maamassoja on tarkoitus hyödyntää mm. maakellarin teossa. Maakellarin betonirunko on jo Sydänpolun keskellä valmiina, mutta maatäyttö jäi viime vuonna vielä vähän kesken. Tänä kesänä tarkoitus on saada maakellari kokonaan valmiiksi ja päästä myös istuttamaan kasveja siitä syntyvän kummun päälle.

- nykyistä isompi hyönteishotelli: Pari vuotta sitten jo aloitimme hyönteishotellia ja saimme sen melkein valmiiksi, mutta täytteet jäivät vielä puuttumaan. Parina viime kesänä olen muiden puuhien tiimellyksessä unohtanut tämän täysin, joten tänä vuonna yritän panostaa tähän jo heti alkukesästä.

- uusi, kaarevalinjainen puutarhaportti metsäpuutarhan puolelle

- osallistuminen jälleen Avoimet Puutarhat –tapahtumaan. Viime vuonna olimme mukana ensimmäistä kertaa ja päivä oli todella antoisa. Niinpä ajatus olisi osallistua tähän ihanaan tapahtumaan uudestaan. Lisäksi viikkoa myöhemmin täällä järjestetään Kuopion seudun paikalliset avoimet puutarhat, joihin olemmekin jo ilmoittautuneet mukaan.

- mökkipalstan kasvimaan laajentaminen edelleen ja suorakylvettäviä perennoja varten oma penkkinsä. Lisäksi suunnitelmissa olisi istuttaa oman puutarhamme elävän pajumajan siistimisestä saatavia pistokkaita mökille, jotta saisin sieltä luonnonpajun lisäksi jatkossa myös siperianpajua pajutöihini.

Näistäkin haaveilen (tosin todennäköisesti nämä jäävät vasta aikaisintaan kesälle 2024, koska edellisissäkin on jo melkoisesti puuhaa):
- pieni vertikaalinen puutarha
- etupihalle uusi istutusalue talon eteen kivimuurireunaisine kohopenkkeineen
- muuripuutarha
- nuotiopaikan ehostaminen, mm. kiveyksen ja uusien penkkien tekeminen. Pienestä laavustakin haaveilen tälle alueelle.
- suuri kivipylväs metsäpuutarhaan
- porraspergola
- kasvihuoneen luo hana, johon vesi tulee sadevedenkeräyskontista
- paremmat valot terassille ja puutarhaan

 

Tässä vielä ilmakuvaan merkittynä osa tulevan kesän puutarhaprojekteistamme.


Onko sinulla jo jotain puutarhaprojekteja mietittynä tälle vuodelle?

 Hauskaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Upeita suunnitelmia. Uima-allas ja maakellari olisivat aivan ihanat.

    VastaaPoista
  2. Ihania suunnitelmia ja haaveita! <3 Minäkin haaveilen maakellarista, mutta toistaiseksi se saa pysytellä haaveena. Mukava nähdä, millainen teidän maakellaristanne tulee. Minulla ei vielä ole kauheasti tarkkoja suunnitelmia tälle vuodelle. Uuden kotimme pihalla aion ainakin siirrellä kasveja seinän vierestä muualle. Uusia kukkapenkkejäkin varmasti perustan, mutta niistä teen tarkemmat suunnitelmat sitten, kun lumet sulaa ja pihan nykyinen tila hahmottuu paremmin. Mökille aion vihdoin perustaa kukkaniityn, kun viime vuonna se jäi toteutumatta. Suunnittelu ja haaveilu on mukavaa, mutta ihanaa, kun kohta päästään toteuttamaan suunnitelmia! Aurinkoista viikonloppua! <3

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...