perjantai 1. joulukuuta 2023

1. luukku: DIY Helpot jäälyhtypallot

Meillä on tapana tehdä aina talvisin jäälyhtyjä koristamaan takapihan polkuja kesäkeittiölle ja kasvihuoneelle. Aiemmin olemme käyttäneet muottina perinteiseen tapaan ämpäreitä, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla pyöreiden jäälyhtyjen tekemistä ilmapalloilla. Näistä lyhdyistä tulee pienempiä kuin ämpärilyhdyistä.

Kolme jäälyhtypalloa valaisee nyt etupihamme sisääntuloa.

Jäälyhtypalloja varten tarvitaan ilmapalloja, n. 3-5 desilitran kulhoja ja vettä. Itse käytin ihan tavallisia ilmapalloja, mutta vesi-ilmapallotkin sopivat tähän hyvin. Kun ilmapalloa täyttää vesihanasta, kannattaa kulhoa pitää jo valmiiksi pallon alla, jotta täyttyvä ilmapallo saa levätä kulhon pohjaa vasten. Muuten ilmapallon täyttyessä ja käydessä painavammaksi se saattaa hajota. Kun ilmapallo on sopivan täynnä vettä, se solmitaan kiinni ja viedään ulos pakkaseen jäätymään kulhossaan. Lyhtyjä voi tehdä myös ilman kulhoja, mutta silloin lyhdystä tulee vähän leveämpi ja litteämpi, sillä suurin piirtein lyhdyn kokoinen kulho tukee palloa pysymään pyöreässä muodossaan. Jos ulkona ei ole pakkasta, lyhtyjä voi tehdä myös pakastimessa.

Naputtelin veitsen kärjellä jäälyhtypalloon pienen reiän, josta sain pujotettua valosarjan sisään.

Kun pallo on sopivasti jäätynyt, on aika poistaa ilmapallo. Kun itse tein lyhtyjä, pakkasta oli noin -4 astetta ja jäätymiseen meni noin 18 tuntia. Ilmapallon poistamisen jälkeen lyhtyyn tehdään reikä esimerkiksi veitsellä tai ruuvimeisselillä varovasti hakaten. Itse tein reiät lyhtyjen päälle, mutta ne voi tehdä myös niiden taakse. Sen jälkeen lyhdyt ovatkin valmiita aseteltavaksi paikoilleen. Niiden sisälle voi laittaa esimerkiksi led-tuikun tai paristolla toimivan jouluvaloketjun, kuten itse tein.

Lyhdyn reikää tehdessä kannattaa aluksi naputella varoen. Omista lyhdyistäni ensimmäinen halkesi osittain, kun käytin liikaa voimaa. Toisaalta lyhdyn halkeamasta valo tulee kauniisti ulos.


Nämä lyhdyt oli tosi helppo tehdä, ja minusta ne ovat kivaa vaihtelua perinteisiin ämpärilyhtyihin. Meillä on takapihalla terassin portaiden juurella kaksi kivipylvästä, joiden päällä olemme polttaneet talvisin ulkotulia tai pitäneet kynttilälyhtyjä. Tänä talvena taidan kuitenkin laittaa pylväiden päälle tällaiset jäälyhtypallot tuomaan tunnelmaa.

 

Ihanaa alkanutta joulukuuta!

2 kommenttia:

  1. Näitä onkin näkynyt nyt paljon instan puolella, kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin jossain somen puolella näin näistä kuvia ja innostuin kokeilemaan itsekin.:)

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...