lauantai 15. lokakuuta 2022

Puutarhavierailulla: Haagan Alppiruusupuisto, Helsinki, osa 1/2

Kesäkuun alussa kävimme viikonloppureissulla pääkaupunkiseudulla ja vierailimme silloin myös muutamissa ihanissa puutarhakohteissa. Yksi näistä on Helsingissä sijaitseva Haagan Alppiruusupuisto, jossa olen halunnut jo pitkään päästä käymään. Alppiruusujen pääkukinta ei ihan vielä ollut alkanut vierailumme aikaan, mutta kuitenkin varhaisimmat niistä olivat jo puhjenneet kukkaan. Atsaleat sen sijaan tarjosivat meille parastaan. Tervetuloa nojatuolimatkalle alkukesäisiin tunnelmiin Haagan Alppiruusupuistoon!

Tämä punainen kaunotar oli jo upeassa kukassa vierailumme aikaan.

Haagan Alppiruusupuistossa risteilee niin leveitä, esteettömiä väyliä...

... kuin puusta tehtyjä, kapeampia polkuja.

Myös tämä vaaleakukkainen alppiruusu oli jo avannut nuppunsa. Nimikylttejä en Haagan Alppiruusupuistosta kasveilta löytänyt, joten näiden lajikkeita en tiedä.


Alppiruusut kasvavat suurten mäntyjen seassa.


Monet alppiruusuista lupailivat nupuillaan runsasta kukintaa aivan pian.

Alppiruusujen juurella kasvaa mm. mustikkaa ja muita luonnonkasveja.


Osa alppiruusuista on niin korkeita, että niiden alla voi kulkea.



Näitä puisia, alppiruusujen seassa kiemurtelevia polkuja pitkin on tunnelmallista kulkea. Niiden ansiosta lapsien mielestä käynti alppiruusupuistossa taas oli vähän kuin pikkuinen seikkailu.

 

 Ensi viikolla jatkamme kuvakierrosta Haagan Alppiruusupuiston atsaleoiden väri-ilotuksen parissa.

Iloista viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Iäkkäät alppiruusut kasvavat näköjään Suomessakin lopulta melko korkeiksi. Viihtyisen näköinen paikka.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...