tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kasvihuone nousee vähitellen puutarhaamme

Kesäloma alkoi ja sen myötä iltapuhteet kasvihuoneprojektin parissa. Pohjatyöt saimme jo aiemmin valmiiksi, mutta kasaamisen kanssa jouduimme odottamaan lomapäiviä, jotta voimme kasata kasvaria miehen kanssa kahdestaan. 5-, 3- ja 1.5-vuotiaan kanssa tällainen pidempijaksoista, keskeytyksetöntä huomiota vaativa homma ei oikein onnistu. Viime viikolla lasten nukahdettua kiirehdimme miehen kanssa aina iltaisin itkuhälyttimen turvin kokoamispuuhiin.

Viikko sitten vuokrasimme täristimen maa-aineksen tiivistämiseksi. Sähköt alueelle vedettiin jo aiemmin ja upotettiin viiniköynnöksiä varten kaksi syvää astiaa, joista pohja on poistettu ja tilalle tulee suodatinkangas. Takana sokkeli odottaa jo pääsyä paikoilleen.

Meillä on Julianan valmissokkeli, joka kasattiin, asetettiin paikoilleen ja anturat valettiin betonilla leca-harkkojen reikiin. Murskeen päälle tuli suodatinkangas ja asennushiekka laatoitusta varten.

Sitten päästiinkin jo itse hommiin ja avaamaan paketteja! Kasausohjekirja vaati aluksi hetken perehtymisen, että asiasta pääsi kärryille, mutta sen jälkeen ohjeet olivat selkeitä ymmärtää.

Kaikki osat on numeroitu, mikä helpottaa kyllä kasaamista suuresti.

Ensimmäinen päätyseinäkehikko valmiina. Jee!

Seinät pystyssä
Aamuisin ensimmäisenä ja iltaisin viimeisenä olen ihastellut kasvihuoneen runkoa olohuoneen ikkunoista. Kyllä siitä vaan tulee ihana! Kovasti jo olen suunnitellut ja miettinyt istutuslaatikoiden, hyllyjen yms. sijoittelua ja kasvihuoneen sisustusta. Niiden kanssa tosin hetki pitää vielä malttaa, ennen kuin pääsen toteuttamaan suunnitelmia. Meillä kasauspuuhat jatkuvat vähitellen muiden puutarhaprojektien lomassa. Lasien asentaminen vähän jännittää näin etukäteen, mutta eiköhän siitäkin kunnialla selvitä. :)

Ihania, kesäisiä päiviä kaikille!


Blogiyhteistyössä Kivikangas

54 kommenttia:

  1. Hyvä tulee, omani on Juliana 12,3. Viiniköynnösaltaat on mainio idea, omani ovat maapohjassa. Otan osaa ihailuusi!

    VastaaPoista
  2. On muuten nättikin tuo teidän kasvihuone!Meillä on jo 3.kesä,kun on kasvihuone ja ihmetellä aina saa miten kasvit kasvavat.Lapsille myös kiva paikka,saavat nähdä miten kasvit tuottavat satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmasti oikeassa, että myös lapset viihtyvät ja tykkäävät seurata kasvua.

      Poista
  3. Onnittelut ja ihastelut!
    Nuo viiniköynnösaltaat ovat varmasti näppärä ratkaisu. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viiniköynnösaltaita joutuikin hetken etsimään, että löytyi sellaiset, joiden muovi on varmasti hyötykasveja ajatellen sopivaa. Nuo sattuivat kivasti olemaan vielä melkein täysin samanväriset kuin kasvaria runko.

      Poista
  4. Perustukset on het niin jämerän näköiset. Musta runkoväri on tosi kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tumma runko oli meillä yksi hankintakriteereistä.:)

      Poista
  5. Hyvältä näyttää jo nyt! Kasvihuonekuumeeni senkun nousee. :) Siirtolapuutarhaamme saa rakentaa maksimissaan 6 m2 kasvihuoneen. Vähän mietityttää, että tekeekö niin pienellä kasvarilla mitään? Ja kun harjakorkeuskin pitää olla alle 2,1 m, niin valmiskasvihuonevalikoima on melko rajattu. Minkä kokoinen tämä sinun kasvihuoneesi on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meidän kasvihuoneemme on Juliana Compact 8.2 m2. Tuo harjakorkeus rajoittaa valikoimaa kyllä kurjasti. Toivottavasti löydät sopivan kasvarin!

      Poista
  6. Wautsi! Sehän on jo hyvällä mallilla.

    VastaaPoista
  7. Hieno kasvihuone. Kiva nähdä se valmiina.
    Mukavaa lomaa.

    VastaaPoista
  8. Tästä tulee hyvä kasvihuone ja hieno dokumenttikuvakokoelma - sitä on hauska katsella jälkeen päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olet oikeassa, projektia on kiva muistella kuvien avulla myöhemmin.

      Poista
  9. Hyvältä näyttää! Meilläkin viiniköynnökselle jätettiin reikä ulottumaan maahan asti, uskoisin, että hyvä idea! Silloin kun on jotain ihanuutta odotettavissa, ei malta mitenkään lepäillä (vaikka joskus pitäisi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo kasvariprojekti on tosiaan imaissut mukaansa oikein kunnolla, melkeinpä unissanikin olen kasvaria kasailemassa :D

      Poista
  10. Oi siitä tulee ihanan kasvihuone:)

    VastaaPoista
  11. Pienet apulaiset eivät välttämättä ole aina parhaita apulaisia :) kasvihuone on jo hyvällä mallilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa puutarhahommista on tosiaan vain aikuisten töitä. Tämä kasaaminen on ihan mukavaa yhteistä, kahdenkeskistä touhua miehen kanssa.

      Poista
  12. Näyttää ammattimaiselta! Olette varmasti tyytyväisiä, kun kasvihuone on valmis. Ja olen samaa mieltä Katjan kanssa, pikkuapurit eivät aina ole paikallaan vaikka innostuksen puutteesta ei voi syyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä on lapsilla hämmästys ollut suuri, kun aamulla herättyään ovat ikkunasta kurkanneet pihalle ja aina on jotain uutta ilmestynyt kasvariin. :)

      Poista
  13. Kaunis kasvari siitä tulee :) Meillä kans kaks noviisia ahersi sen parissa kahtena viikonloppuna, mutta lapset jo isompia (6 ja 8v), niin sai työskentelyrauhan :D Tsemppiä projektiin, ne lasit on ihan helppo kahdestaan laittaa paikoilleen, jos on se tiivistenauha käytössä. Itsekin sitä hommaa panikoin koko viikon sen jälkeen, kun runko oli pystyssä, mutta ehjinä ne paikoilleen saatiin.

    T. Jonspe Eripurasten Rauhalasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta! Meilläkin on se tiivistenauha, kun ajateltiin, että se tosiaan helpottaisi lasien asennusta.

      Poista
  14. Hieno kasvihuone siulle tulloo. Siellä on mukava touhuta ja kasvatella kaikkii suuhunpantavoo ja kukkia kans. Miulle mies tek vanhoista ikkunoista ja tykkeen kovasti siitä. Koittoohan suaha ehjänä lasit siihen laitettuu! Mie oon kunnostanu hyvin vanhoja ikkunoita meijän tekkeillä olevaan brojektiin ja eilen särin yhen lasin. Kyllä harmitti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy kyllä yrittää olla varovainen lasien kanssa, varmasti harmittaa kovasti, jos rikkoutuu.

      Poista
  15. Hienoa, että projekti edistyy :) Postaustasi lukiessa palasi omat kasausmuistot mieleen... Muutaman käyttövuoden aikana on kasvihuoneen järjestys muuttunut jo parikin kertaa, laastipaljut antavat siihen mahdollisuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on siirreltävät istutuslaatikot jo valmiina ja tosiaan voi olla, että sisustusta tulee myöhemmin muutettua.:)

      Poista
  16. Ihana kasvari tulossa ��Iiks ei malta odottaa että valmistuu ��Kivaa keskiviikkoa ❤️

    VastaaPoista
  17. Tuosta näkee jo nyt että siitä tulee upea♥ ja mitä kaikkea pääsette siellä kasvattamaankaan:) Kovasti tsemppiä rakennus-projektiin ja toivotaan että kaikki sujuu loppuun asti oikein hyvin!!

    VastaaPoista
  18. Oijee, tulee hieno ja hyvin perustettu.

    VastaaPoista
  19. Kasvihuoneesta tulee upea. Sen parissa tulet viettämään ihania hetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansu! Minäkin uskon, että kasvihuone tulee tarjoamaan paljon ihania hetkiä herkuista puhumattakaan.:)

      Poista
  20. Nätti tulee kasvihuoneesta. En ihmettele, että innoissasi olet!

    VastaaPoista
  21. Upea kasvari! Tuo tumma runko on sitten hyvän näköinen. Tsemppiä lasien asennukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mari! Minäkin olen kovasti mieltynyt tuohon rungon väriin.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...