keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Talventörröttäjiä

Lumen tasaisen valkeuden rikkovat pystyyn jääneet perennat ja muut talventörröttäjät ovat mielestäni omalla tavallaan hyvin kauniita. Harvoin vain tulee lähdetyksi varta vasten niitä katselemaan, koska osa puutarhastamme pysyy yleensä talven ajan "koskemattomana". Yleensä kulkeminen talven aikana painottuu etupihalle, pulkkamäen ympäristöön talon päätyyn ja nuotiopaikan luo. Esimerkiksi Sydänpolun luo emme yleensä edes raivaa kulkuväylää hankeen. Nyt kävin kuitenkin kahlaamassa sielläkin kierroksen kameran kanssa ja tässä on kuvaustuokioni tuloksia:

Tarhalyhtykärhö "Princess Kate" ei ehtinyt syksyllä avata kaikkia nuppujaan.


Mustilanhortensian kuihtuneet kukinnot nuokkuvat lumihunnun alla.


Keijunruusun punainen kiulukka pilkistää hangesta.


Kuuran koristelemat kiinankeltakärhön siemenhahtuvat.


Aurinkonauhukset ovat uhmanneet tuulia ja lumipyryjä ja seisovat sinnikkäästi pystyssä.


Punatähkä muistuttaa näin talvella melkoisesti aurinkonauhusta.


Väriminttujen ulkoasu on runsaampi lehtineen ja haarautuneine varsineen.


Kiertäessäni puutarhaa kameran kanssa "sillä silmällä" ihan yllätyin itse siitä, kuinka paljon kauniita yksityiskohtia sieltä löytyikään. Pitäisi käydä useamminkin katselemassa sitä lumisessa asussaan. Miltä Sinun talvinen puutarhasi näyttää?

36 kommenttia:

  1. Huurteiset kasvit ovat kauniita ja niitä kannattaa kumartua katsomaan ja kuvaamaan ihan läheltä. Täällä ei huurteesta ole nyt tietoakaan, sillä sade on vienyt merkittävän osan vähän aikaa sitten sataneesta lumesta ja tuulikin tuivertaa parhaillaan liki myrskyisästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huurre saa kasvit todellakin säihkymään! Toivottavasti kova tuuli ei tee teilläpäin tuhoja, katko puita, sähköjä tms.

      Poista
  2. Onpa kauniita esimerkiksi nuo nauhukset. Siispä ei kannata leikata syksyllä kukintovarsia pois - talvella saa nauttia huurrekukinnoista! Toivottavast me saamme pitää vähäiset lumemme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkko! Nuo huurrekukinnot ovat kyllä ihania. Toivottavasti lumi pysyy maassa siellä teillä!

      Poista
  3. Rakastan talventörröttäjiä ! Jätän aina puutarhaan sinne tänne siistimättömiä, leikkaamattomia
    kasveja, jotta voin katsella niitä lumisina ja törröttävinä talvella 💜 Hauska katsella sinun kuviasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talventörrröttäjät ovat kyllä upeita! Kiva, että viihdyit kuvieni parissa. :)

      Poista
  4. Äkkivilkaisulla ulos kaikki näyttää ihan samanlaiselta. Sitten kun vähän tarkemmin katsastelee luontoa ja varsinkin linssin läpi niin vasta huomaa sen kauneuden näin talvellakin. Se on jotenkin eleettömän kaunista, hillittyä kun taas kesällä armotonta väritykitystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, olen täysin samaa mieltä kanssasi! Ja kumpikin on todella kaunista omalla tavallaan, parasta juuri sillä hetkellä. :)

      Poista
  5. Vaihtaisin niin mielelläni pihani tämänhetkisen harmaan ja lumettoman näkymän pihasi näkymiin. Kaunista huurteen luomaa taidetta.
    Mukavaa keskiviikkoiltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, Kruunu Vuokko! Toivotaan, että sinnekin tulisi vielä valkea maa. Mukavaa keskiviikkoiltaa sinullekin!

      Poista
  6. Onpa mukavia yksityiskohtia.
    Nyt saisin minäkin lumisia kuvia joe ei jo huomenna sula pois. sillä tänään on satanut yli 15 cm lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sylvi! Sitten äkkiä ulos kuvaamaan, ennen kuin lumi ennättää sulaa pois :)

      Poista
  7. Kauniita talvisia kuvia, varsinkin nuo lähiotokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hensku! Yllättävän kauniita kuvia puutarhasta saa talvellakin.

      Poista
  8. Kauniita lumikuvia! Meillä ei lumesta tietoakaan. Märkää ja ruskeaa, ei ihan viitsi lähteä kuvaamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä nyt onneksi on lunta, muutoin olisi aika synkkää. Toivottavasti teillekin sitä tulisi pian, ennen kuin kevät jo saapuu. :)

      Poista
  9. Teillon kunnon lumikerros. Meillä näkyy taas vaihteeksi nurmikkua ja tuuloo aiva vimmatusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tosiaan on lunta, onneksi. Huurrekuorrutukset sen sijaan sulivat jo oksilta ja kukinnoilta pois, joten täälläkään ei enää ole yhtä kaunista kuin kuvissa.

      Poista
  10. Kauniita törröttäjiä. Teillä on paljon enemmän lunta kuin meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lunta riittää vielä mukavasti lumileikkeihin ja mäenlaskuun. :)

      Poista
  11. Talventörröttäjät ovat tosiaan kauniita onalla tavallaan. Odotan kuitenkin jo niin kevättä ja vihreyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kevättä minäkin odotan! Ja etenkin silloin, kun katselee täällä blogien maailmassa keväisiä ja kesäisiä puutarhakuvia, alkaa aina kova keväänkaipuu!

      Poista
  12. Kuljen kameran kanssa useimpina päivinä vuodesta, joten talven minimalistinen kauneuskin tulee haettua kameran linssin läpi. Talvi tarjoaa hienoja juttuja, mutta ihan eri tavalla kuin pursuava kesä. Itse rakastan joen partaalta löytyvien jäämuodostelmien ja -kiteiden kirjoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veden eri olomuodot ovat kyllä lumoavia katsella ja myös kauniita kuvata.

      Poista
  13. Olet oikeassa:talventörröttäjät ovat kauniita. Olen aina tykännyt niistä. Talvikuvat ovat kivoja, kun niitä näkee niin paljon harvemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvikuvat ovat kyllä kivoja. Samasta puutarhasta saa ihan toisenlaisia kuvia ja tunnelmia esille kuin kesällä, ja talvella se puutarhan hienoin kohta saattaa olla sellainen, joka kesällä onkin vaatimattomampi ja jää kukkaloiston varjoon.

      Poista
  14. Kauniita lumikuvia. Meillä ne vähätkin lumet ovat sulaneet pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Unelma! Aika monessa paikassa taitaa tällä hetkellä olla vain vähän lunta tai maa kokonaan paljaana. Jospa sielläkinpäin pääsisitte hetken vielä nauttimaan valkeista maisemista ennen kevääntuloa.

      Poista
  15. Talven törröttäjät ovat kauniita Minäkin jätin leikkamatta syksyllä muutamia niin ovat kivoja nyt kun lunta on satanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talventörröttäjät kyllä kivasti piristävät lumista puutarhaa. Minäkin olen rohjennut jättää niitä vuosi vuodelta enemmän.

      Poista
  16. Voi miten kauniita lumikuvia sinulla onkaan täällä! Saisi vaan valoa olla vähän enemmän - eiköhän sitä taas kohta.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa viikonloppua sinullekin ja tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  17. Onpa kauniita kuvia. - Blogissani on sinulle haaste, käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...