keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Suloisia vuokkoja

Toukokuun ja kesäkuun alun aikana puutarhassamme kukkivat yleensä kauniit, suloiset vuokot. Olen yrittänyt vuosittain lisätä kevään ja alkukesän kukkijoiden määrää, ja vuokot sopivat tähän tarkoitukseen hyvin. Niistä löytyy myös ilahduttavan paljon erilaisia lajeja ja lajikkeita, joiden avulla esimerkiksi metsäpuutarhaan voi luoda eri väreissä kukkivia mättäitä. Tässäpä kuvia puutarhamme ihanista vuokoista!

Valkovuokko 'Green Fingers' kukintansa loppupuolella viime viikolla...


... ja juuri nuppujen auettua toukokuun alkupuolella.

Kerrottu valkovuokko on levinnyt jo laajaksi kasvustoksi ja kukkii pitkään.

Tavallinen valkovuokko

Keltavuokko 'Flore Plena'

Hämyvuokko 'Kentish Pink'

Hämyvuokko 'Mart's Blue'

Ensimmäisenä puutarhamme vuokoista oli kukassa kangasvuokko, joka availi nuppujaan toukokuun alussa.

Alppivuokko kukkii näistä vuokoista yleensä viimeisenä, ja sen kukintaa saakin hetken vielä odottaa. Postailen kuvia sen kukinnasta, kunhan nuput lähiviikkoina avautuvat.

Löytyykö sinun puutarhastasi vuokkoja?

Mukavaa keskiviikkoa!

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Puutarhan varhaista satoa

Tähän aikaan vuodesta puutarhastakin alkaa saada jo ensimmäistä satoa. Jotenkin aina nämä kasvukauden ensimmäiset sadonkorjuut ovat erityisen sykähdyttäviä pitkän talven jälkeen. Raparperia keräilin  ensimmäisen piirakan tarpeiksi reilu viikko sitten ja sen satokausi onkin jo hyvin käynnissä. Myös ilmasipulin versoja on lavatarhassa tarjolla. Yrttitarhassa taas ruohosipuli, iisoppi ja venäläinen rakuuna ovat hyvässä kasvussa, samoin timjamista ja viher- sekä mansikkamintusta saa jo satoa. 
 
Buried Pot Gardenissa monivuotiset yrtit ovat jo hyvässä kasvussa.

Ilmasipuli viheriöi lavatarhassa.

Myös villiyrttejä löytyy puutarhastamme, ja näistä mm. ketunleipää sekä voikukkaa saa jo kerätä mukavia määriä. Mustaherukan lehtiä taas ajattelin kerätä louhisaaren juomaa varten ja vadelman tuoreista lehdistä tehtyä teetä voisi myös kokeilla. Parsan juurakoita istutin viime vuonna ja laatikosta nousikin suloisia parsan versoja. Niitä on kuitenkin vain yksi tai kaksi per juurakko, joten vielä tänä vuonna niistä ei satoa voi kerätä. Toivottavasti vuoden kuluttua pääsisimme herkuttelemaan omalla parsallakin. Ensimmäiset ämpäriperunat istutin huhtikuun alkupuolella ja pian niistäkin saa jo maistiaisia.
 
Lapset käyvät päivittäin seuraamassa parsojen kasvua. Ne tuntuvatkin hujahtavan pituutta melkein silmissä.

Kasvihuoneen vieressä raparperit ovat jo komeassa koossa, ja piirakkatarpeita voisi kohta kerätä pakastimeenkin talven varalle.

 Oletko sinä ollut jo sadonkorjuupuuhissa?

Iloa päivääsi!

maanantai 31. toukokuuta 2021

Ihana tulppaaniaika!

Tulppaanien kukinta on yksi puutarhavuotemme kohokohdista. Vuosittain istutan syksyllä suuret määrät tulppaanien sipuleita, ja lisäksi pyrin valitsemaan sellaisia lajikkeita, jotka nousevat vielä seuraavanakin vuonna. Näin tulppaanien kukinta onkin meillä yleensä runsas ja kaunis. Tällä kertaa meillä ensimmäiset tulppaanit avautuivat etupihalla parisen viikkoa sitten ja sen jälkeen tulppaanien kukinta on alkanut vähitellen myös takapihan puolella. Viime aikojen viileiden kelien ansiosta kukinta on myös kestänyt todella pitkään. Kukkivia tulppaaneja on pakko käydä ihastelemassa puutarhassa päivittäin, ja osa takapihan kukkijoista näkyy onneksi myös sisälle asti. Tässäpä kuvia tämän vuoden tulppaanien väri-ilottelusta puutarhassamme!

Liljarinteessä kukkivat jälleen tulppaanit vaaleanpunaisen eri sävyissä. Myös violetteja ja yksittäisiä puna-valkoisia löytyy joukosta. Kuvan oikeassa reunassa kukassa on pensasmainen suklaakirsikka 'Chokoladnaja'.

Samaa istutusaluetta. Tulpaanien taustalla sinisenä hehkuvat lemmikit.

Tulppaanien lisäksi Liljarinteessä ovat kukintavuorossa patjarikko ja kaunokainen.

Aiempien kuvien aluetta toisesta suunnasta. Etualalla reunuskasvina on pikkuampiaisyrttiä, joka vasta kasvattelee nuppujaan.

Edelleen Liljarinnettä

Liljarinteen taustalla pilkottaa Porraspenkki, jossa tulppaanien kukinta alkaa yleensä viimeisenä.

Liljarinnettä kasvihuoneelle päin

Porraspenkkiä toisesta suunnasta. Etualalla varjopenkissä kukkivat kevätkaihonkukka ja rönsytiarella.

Tähdenlennon kummulta kuvattuna erottuvat Kolmiopenkin tulppaanit.

Keltainen ei kuulu lempiväreihini puutarhassa, mutta Kolmiopenkissä olen tykännyt vaaleanpunaisen ja keltaisen yhdistelmästä.

Liljarinteen ja Porraspenkin väriloisto näkyy myös terassilta.

Etupihalla Viherseinäpenkki räiskyy edelleen eri väreissä.


 Kaunista alkavaa viikkoa!

lauantai 29. toukokuuta 2021

Esittelyssä Sammalnurkka

Viime syksynä aloin miettiä seinäkasvihuoneen toiselle nurkalle jotakin sopivaa somistetta. Kasvihuoneen toisella puolellahan on sadevesien keräyskontti, mutta toiselle nurkalle jää pieni noin 0.25 m2 kokoinen kolmion muotoinen alue. Minulla oli viime kesänä siinä kesäkukkaruukku, mutta kesäkukillekaan paikka ei ole paras mahdollinen ja lisäksi herkästi unohdin käydä kastelemassa talon nurkalle jäävää ruukkua. Aloinkin suunnitella alueelle pikkuruista kivipuutarhaa, jossa vihreyttä saisikin tuoda sammal. 
 
Sammalen lisäksi nurkkaukseen tuovat vihreyttä muutamaan kivenkoloon istuttamani lyydianmaksaruohot.

Minulla oli jo valmiiksi sopivaa paikkaa odottamassa muutamia kauniisti sammaloitumaan alkaneita kiviä ja joitakin sain lisää aiemmalta pihareissultamme. Keräsinkin kaikki nämä kivet yhteen ja sommittelin ne nurkkaukseen. Jotakin pystysuuntaan nousevaakin asetelma mielestäni kaipasi, ja löysin metsäpalstaltamme muutamia hyviä karahkaehdokkaita, joista sopivin sai paikan Sammalnurkasta, muut päätyivät Kantopuutarhaan. 
 
Erikokoiset luonnonkivet ovat minusta yhdessä kauniin näköisiä.

Karahkan alaosa on upean vihreän sammaleen peitossa.

Tässä vielä pikkuinen Sammalnurkka kokonaisuudessaan

Lapset toivoivat, että Mörköpolun asukkeja löytyisi myös täältä, joten niitä saattaa muutamia jossain vaiheessa ilmestyä paikalle. Samoin karahkan oksille minulla on mietinnässä jonkinlaisia, esimerkiksi kävyistä tehtyjä, somisteita. 
 
Iloista toukokuun viimeistä viikonloppua!

perjantai 28. toukokuuta 2021

Kotimaan ihania puutarhakohteita

Olen postaillut ihanista kotimaan puutarhakohteista erityisesti viime syksyn, talven ja tämän kevään aikana, mutta myös jo aiemmin. Puutarhakauden ollessa taas käsillä ajattelin vielä kerätä nämä kauniit kohteet yhteen postaukseen, josta on helppo katsella ja miettiä sopivia vierailukohteita kesälle (korona toki huomioiden). Tässäpä siis listausta näistä mielenkiintoisista käyntikohteista!
 
Sapokan vesipuisto, Kotka

Jokipuisto, Kotka

Isopuisto, Kotka

Redutti Kotkan Yrttipuutarha

Hapelähteen puisto, Kuopio

Niiralan alppiruusupuisto, Kuopio

Saaristokaupungin alppiruusupuisto, Kuopio

Ruusutarha, Kuopio

Pölkinvuoren kasvimaailma, Urjala

Hatanpään arboretum, Tampere

Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha

Sukupuupuisto, Kuusamo

 
 
Mikä on sinun lempipuutarhakohteesi kotimaassa?  

Mukavaa loppuviikkoa!

torstai 27. toukokuuta 2021

Villiyrttejä

Postailin viime viikolla villiyrtti-innostuksestani ja viime viikonloppuna oli jälleen aika maistella osin uusia, osin vanhojakin tuttavuuksia. Kerroin aiemmin, että nokkosta käytämme suhteellisen paljon, ja viikonloppuna keräsin tämän vuoden ensimmäistä satoa. Meillä nokkosta kasvaa puutarhan reunamilla ja tontin rajalla, ja niistä riittää säilöttäväksi talvenkin varalle. Nyt vuoden ensimmäiset nokkoset päätyivät kuitenkin pannulla pyöräyttämisen jälkeen lautaselle. Pakastimeen kerään sitä myöhemmin. 
 
Kevään ensimmäistä nokkossatoa

Uutena tuttavuutena kokeilimme voikukkaa, jota kohtaan olimme vähän epäluuloisia, vaikka paljon hyvää siitä olemmekin kuulleet ja lukeneet. Niitäkin löytyy meiltä puutarhasta ja olisikin hyvä, jos oppisimme niitä käyttämään. Lehtiä keräsimme ihan maisteltavaksi, ja lopulta niitä päätyi myös leivän päälle ja salaattiin. Kuulemma mitä sahalaitaisemmat lehdet, sitä voimakkaampi maku, joten yritimme löytää melko sileäreunaisia lehtiä näin maistelun alkuvaiheessa. Myös voikukan nuppuja keräsin nuorimmaisemme kanssa, joka innostuikin tästä touhusta kovasti. Nuput paistoin nopeasti pannulla rypsiöljyssä ja maustoin suolalla ja mustapippurilla. Niistä tuli itse asiassa todella hyvä, maultaan vähän parsaa muistuttava lisuke, jota teemme kyllä jatkossakin.
 
Pannulla pyöräytettyjä voikukan nuppuja.

Ketunleivästä mainitsin jo edellisessä villiyrttipostauksessani. Sen lehdethän olivat meille jo entuudestaan tuttua napostelteltavaa, mutta tällä kertaa maistelimmekin kukkia, joilla koristelimme salaattia ja myös jätskiannoksia. Nekin olivat ihan hauska uusi tuttavuus. Villiyrttikokeilumme jatkuvat taas lähiaikoina, ja postailenkin niistä jälleen myöhemmin lisää.

 Hyvää loppuviikkoa!

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Ruukkuistutuksia oleskelualueelle

 Yhteistyössä Huiskula
 
Kasvihuoneen edustan oleskelualue on meillä ahkerassa käytössä kasvukauden aikaan. Kukkivaan Penkkiin olen jälleen suorakylvänyt kesäkukkia, mutta niiden väriloistoa saa vielä odottaa tovin, joten ajattelinkin tuoda alueelle kaunista kukintaa pienen ruukkupuutarhan muodossa. Tykkään koristeheinien ja kesäkukkien yhdistelmästä, ja näihinkin ruukkuihin päätyi molempia.

Violetti ja valkoinen tähtisilmä ovat saaneet kaverikseen kellanhohtoisen saran 'Alata'.

Etualalla tähtisilmiä ja sara 'Alata', takana olevassa ruukussa tähtisilmien lisäksi on toinen sara ja ihanan punainen riippapelargoni.

Kasvihuoneen oleskelualuetta vähän kauempaa. Edellisten kuvien ruukut ovat kasvihuoneen oikealla puolella, vasemmalla on mm. ämpäriperunoita ja talvettamani verenpisara.

Oletko sinä jo tehnyt kesäkukkaistutuksia?

Iloa ja aurinkoa päivääsi!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...