perjantai 19. marraskuuta 2021

Marraskuun puutarhapuuhia

Vielä olemme päässeet touhuamaan puutarhassamme, vaikka arkisin sinne ei ehdikään kuin pimeällä otsalampun turvin. Viime viikonloppuna oli kuitenkin kaunis keli ja oli ihana viettää aikaa puutarhassa myös valoisaan aikaan. Pääasiassa viime aikojen puutarhapuuhamme ovat olleet puutarhan valmistamista talveen, esimerkiksi vielä viimeisten tavaroiden viemistä varastoon ja muuta yleistä siistimistä. Jänisverkot ovat jo paikoillaan ja samoin aroille kasveille kehikot pakkassuojien asettamista varten. Aiemmin mainitsin askelpolusta, jota aloin tehdä hyötytarhaa rajaavan kesäkukkapenkin luo, ja nyt sain sen lopulta valmiiksi. Myös ulkoporealtaan vedenvaihto oli taas ajankohtainen.

Liuskekiviaskelpolku johdattaa kulkijan Patiokaaren ja Pisaran välistä kesäkukkapenkin laitaa pitkin Liljarinteen luo.

Askelpolkua ja kesäkukkapenkkiä erottavat luonnonkivet. Tässä kuvassa hiekka on levittämisen jälkeen vielä lakaisematta liuskekivien päältä.

Aina mahdollisimman myöhään syksyllä ennen pidempien pakkasjaksojen tuloa olemme pumpanneet ulkoporealtaan tyhjäksi ja laskeneet tilalle uuden veden. Seuraava vedenvaihto ajoittuukin sitten kevään plussakeleille.

Viime viikonloppuna ahkeroimme myös kesäkeittiön sisätilojen parissa, ja saimme itse tehdyn pöydän hyllyä vaille valmiiksi. Myös viimeisen hyllykön saimme kiinnitettyä seinään. Postailenkin kesäkeittiön sisätiloista pian tarkemmin, kunhan saamme pöydän vielä viimeisteltyä.

Oikein hyvää viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Talvi tekee tuloaan. Minä en ole enää puutarhassa töitä tehnyt. Eilen kiersin kuitenkin sentään puutarhan ympäri :D Täällä ensi lumi suli pois ja tiet ovat tosi liukkaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on nyt maa valkeana, joten pihalla ei pääse kuin lumileikkeihin lasten kanssa.:)

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...