maanantai 11. helmikuuta 2019

Kasvata itse sieniä!

Meillä sienet ovat koko perheen suurta herkkua, ja niitä täytyy joka syksy käydä keräämässä talvenkin varalle mahdollisimman paljon. Nyt sain esiteltäväksi uudelta blogiyhteistyökumppaniltani Sieniboxilta hauskan kasvatusalustan, joka mahdollistaa herkullisten sienten kasvattamisen kotioloissa. Maistuvan sadon lisäksi boxi tarjoaa mukavaa ajanviihdettä sienten kasvun seuraamisen muodossa. Enpä ainakaan itse ole aikaisemmin päässyt seuraamaan sienten kasvua näin läheltä. Lasten mielestä Sieniboxi-kasvatusalusta muistutti jopa joulukalenteria, sillä joka aamu ensimmäisenä oli käytävä kurkkaamassa, kuinka paljon sienet ovat taas kasvaneet!:)

Sitruunavinokkaita

Tästä kaikki lähtee. Sieniboxi sisältää kahvin- ja sahanpuruista, viljasta ja sienirihmastosta koostuvan orgaanisen kasvatusalustan.

Boxin kyljessä oleva läppä avataan ja leikataan kasvatusalustan pintaan muovin läpi X-kuvio. Tämän jälkeen boxia suihkutellaan vedellä vähintään kahdesti päivässä. Nyt talvella kuivan sisäilman vuoksi boxia on hyvä suihkutella useamminkin, itse suihkuttelin 3-4 kertaa päivässä. Veden lisäksi sienet vaativat kasvaakseen valoa 8-10 tuntia päivässä. Boxia pidetään kasvatusvaiheessa 10-20 asteessa.

Sienten pitäisi kasvaa 2-4 viikon kuluessa. Meillä ensimmäiset pikkuruiset, muutaman millimetrin kokoiset sienenalut alkoivat näkyä kasvatusalustan pinnalla viiden vuorokauden kuluttua kasvatuksen aloittamisesta.

Sienten kasvuvauhti on todella hurja. Neljän päivän kuluttua edellisestä kuvasta näkyvissä on jo selvästi pieniä sieniä. Tämä kuva on otettu aamulla...

... ja tämä samana iltana.

Kolme päivää edellisestä kuvasta näkymä on jo tämä. Sato on korjuuvalmis, kun suurimmalla osalla sienistä lakki on hieman taittunut. Meillä tähän meni 12 vuorokautta.

Sadonkorjuun jälkeen kasvualustan annetaan levätä 10-12 päivää, ja sitten kasvatuksen voi aloittaa uudelleen. Silloin alusta poistetaan pahvilaatikosta, tehdään siihen reikiä esim. ruuvimeisselillä ja upotetaan se sitten muutamaksi tunniksi kylmään veteen. Tämän jälkeen kasvun pitäisi käynnistyä jälleen.

Meillä kasvatusalustassa on sitruunavinokkaan sienirihmastoa, mutta boxia saa myös harmaalla osterivinokkaalla. Emme olleet aiemmin maistaneet sitruunavinokasta, mutta se osoittautui todella herkulliseksi ruokasieneksi. Nyt odottelemme vain uuden kasvatuskierroksen käynnistämistä!:)

Tykkäätkö sinä sienistä? Jos tykkäät, mikä on lempisienesi? Entä olisitko kiinnostunut sienten kasvattamisesta kotioloissa?

Mukavaa uutta viikkoa!

Blogiyhteistyössä Sieniboxi

34 kommenttia:

  1. Onpas hauska tuote. Varsinkin lapselle voisi opettaa upeasti kasvun ihmettä. Onko kalliskin tuote ja mistä voi ostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on oikein kiva tuote. Laatikko maksaa n. 25€ ja niitä voi tosiaan tilata osoitteesta sieniboxi.fi, josta löytyy myös hyvin lisätietoa tuotteesta.

      Poista
  2. Ovatpa keksineetkin hauskan tuotteen kotona kasvatettavaksi. Lapsille tuon seuroominen on varmasti mukavoo! Meijän kunnassa on suuri siitakesieni viljely. Isot hallit on ja ulukomaille taitaavat männä suurinosa myyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset olivat kyllä aivan ihastuksissaan, etenkin loppua kohden, kun kasvu oli jo todella selkeästi nähtävissä vuorokaudenkin aikana.

      Poista
  3. Ah, sienet ovat ihania ja nuo kasvatussysteemit tosi hienoja! Meillä oli pari vuotta sitten herkkusientenkasvatussetti, mutta siitä ei tullut mitään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienet ovat tosiaan aivan ihania. Harmi, ettei herkkusienen kasvatuksenne onnistunut.

      Poista
  4. Kuulostaa kätevältä. Kaikilla ei kuitenkaa oo maharollisuutta rompia mettäs. Tua voi hyvinki olla jonkun vuaren päästä kotien arkipäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosiaan helppo tapa saada vastapoimittuja sieniä lautaselle ja hieno keksintö.

      Poista
  5. Olen Helsienen rihmastoista kasvatellut sieniä monia kertoja kahvinporoilla ruokien. Mukavaa puuhaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olenkin jostain lukenut heidän rihmastoistaan, saattoi olla joku ruokalehti. Hauskaa puuhaa tuo sienten kasvatus tosiaan on.:)

      Poista
  6. Tuohan olisi hauskaa! Maksaako tuollainen paljon ja kuinka monta kertaa siitä voi saada satoa? Pitääkö jossain vaiheessa lisätä uutta kasvualustaa? Harvemmin tulee sieniä kaupasta ostettua. Lähinnä ehkä kesällä, kun grillataan herkkusieniä. Syksyisin käydään etsimässä kanttarelleja ja usein saadaan niitä anopiltakin sen verran, että riittää pakastimeen talven varalle. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laatikon hinta on 25€ ja ainakin pari satoa siitä voi saada, kasvualustaa ei tarvitse tuossa välissä lisätä. Meillä toinen kasvatuskierros käynnistetään lähipäivinä. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  7. Hieno idea!Heräsi mielenkiinto maistaa tuota sitruunaista vinokasta.😊
    Meillä on maalla viileä ja kostea vanha navetta.Olen monasti miettinyt mahdollisuutta kasvattaa siellä sieniä.
    Oma ehdoton lempparisieni on herkkutatti ja käytettynä kuivattuna,jolloin maksu on vielä entisestään aateloitunut.😊 Sitä on hyvän tattivuoden jälkeen kuivana n.6 2l.purkkia.Mustaatorvisientä,suppista pari purkkia ja yksi edellisen vuoden kanttarelli-purkki.Sen vedän jauhoksi blenderillä.Kanttis on paras tuoreena,ei kestä mielestäni pakastamista eikä kuivaamista.Jauhona hyvä käyttää ruoissa mausteena.Niin kuin huomasit,sieni-ihminen henkeen ja vereen!😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sitruunavinokas oli ainakin meillä koko perheen mielestä todella maukas. Yksi parhaimpia sienilajeja, joita olemme syöneet. Upea sienisaalis teillä ja tuo sienien kasvattaminen navetassa olisi kyllä aivan mahtava juttu!

      Poista
  8. Onpa tosiaan nopeaa! Olen Ranskassa käynyt luolassa, jossa kasvatetaan sieniä. Tuo olisi aika kivaa, täälläkin tykätään sienistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskan sieniluola olisi kyllä kiinnostava vierailukohde. Ranskan autolomalla sellaista muutama vuosi sitten etsimme, mutta emme löytäneet perille.

      Poista
  9. Todellakin kiinnostuin! Tykkään sienistä, mutta viime kesän kuivuus piti sadon aika laihana.
    Edellisessä talossa kasvihuoneeseen tuotiin multaa sienimöltä ja sieltä rupesi puskemaan herkkusieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin viime kesän sienisato jäi niukemmaksi kuin aiempien. Voi, miten hauska herkkusieniyllätys!

      Poista
  10. Hauska tuote, voisi joskus kokeilla. Riittikö sienille luonnonvalo vai tarvitsiko näin talvella lisävaloa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin Boxia kasvatusaikana varmuuden vuoksi lisävalon alla, kun taimien viereen vielä mahtui.

      Poista
  11. En ole sieni-ihmisiä :) Mutta hauskannäköinen sienikasvatusprojekti teillä kyllä on ollut! Ja mikä parasta, saatte vielä satoa ruokapöytään, wau! Ps. Nappasin omatoimisesti Kevään kaipuu -haasteen ja lisäilin postaukseni linkin kommentteihin tuonne Kevään kaipuu -haastekirjoitukseesi. Toivottavasti tällainen omatoimisuus sallitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli tosiaan hauska kokeilla.:) Kiva, että lähdit haasteeseen mukaan! Ehdottomasti omatoimisuus sallitaan:)

      Poista
  12. Meillä lapset antoivat joskus lahjaksi sienipuun, joka toimi samalla periaatteella.
    Monen sadon jälkeen puu alkoi haista niin pahalle, ettei sitä voinut enää pitää sisällä.
    Mukavaa viikko sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivan lahjan olette saaneet lapsiltanne! Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  13. Voi, miten mielenkiintoista! Ei hirvikärpäsiä, ei hyttysiä, ei neulasia niskassa . . . Mitä tästä seuraakaan! Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan varsin helppo ja mukava tapa saada sieniä.:)

      Poista
  14. Mielenkiintoinen tuote!! Minä olen sienihullu, mutta mieheni ei koske sieniin. Minut tavoittaakin syksyllä melkein päivittäin sienimetsältä. Herkkutatit on mun juttu!!! Mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Sienet ovat minustakin tosi ihania. Mukavaa viikkoa sinulle!<3

      Poista
  15. Enpä ole tiennyt, että tuollaisia bokseja edes on. Olisipa kiva kokeilla. Kiinnostava juttu,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä! Näiden kasvattaminen oli tosi hauskaa.

      Poista
  16. Olen myös sieniensyöjä, en tiennyt että voi itsekkin niitä kasvattaa, mistä kaupasta ostit boxin ?
    eli ohjeetvarmaan on mukana, ja miten niitä syödään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boxin saa tilattua osoitteesta www.sieniboxi.fi ja ohjeet siinä tosiaan on mukana. Me paistoimme sitruunavinokkaat pannulla sipulin kera pihville lisukkeeksi ja ainakin sillä tavalla olivat tosi hyviä.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...