perjantai 2. helmikuuta 2018

Kirjaesittely: Laatikkopuutarhurin opas. Runsas sato ruutuviljelyllä.

Sain aiemmin Minerva Kustannus Oy:lta esiteltäväksi todella mielenkiintoisen kirjan nimeltään Laatikkopuutarhurin opas - Runsas sato ruutuviljelyllä (Anne-Marie Nageleisen, 2017, Minerva Kustannus Oy, 192s.), jota olen viimeisen kuukauden aikana innoissani lukenut. Suurkiitos Minervalle kirjasta!



Kirjan alussa on lyhyt johdantokappale ruutuviljelyn eduista, joita on kirjan mukaan mm. pieneltä alalta saatavan sadon moninkertaistuminen. Tämän jälkeen ensimmäinen luku opastaa ruutuviljelyn perusteita ja oman ruutuviljelmän perustamista, esimerkiksi sopivan paikan valintaa, kasvatuslaatikoiden tekemistä ja viljelyyn tarvittavia työkaluja.



Toisessa luvussa käydään aluksi läpi viljelykiertoa ja kumppanuuskasveja. Seuraavaksi päästäänkin jo laatimaan istutussuunnitelmaa. Ohjeita annetaan mm. oman satotarpeen arviointiin, kasvien sijoittamiseen niille sopiviin ruutuihin ja kylvö- ja istutusaikataulun suunnittelemiseen.


Kolmas luku kattaa suurimman osan kirjasta, n. 140 sivua, ja siinä annetaan yksityiskohtaiset ohjeet n. 40 erilaisen hyötykasvin viljelyyn. Ohjeet ovat selkeitä, helppolukuisia ja yksityiskohtaisia lähtien maanmuokkauksesta ja kylvöstä aina kasvin hoitoon ja lopulta sadonkorjuuseen saakka. Myös kasvien käyttötarkoituksia on toisinaan vihjattu muutamalla esimerkillä. Lisäksi seassa on hyödyllisiä vinkkilaatikoita ja -sivuja mm. maan muokkauksesta, sopivista vieruskasveista, kasvien suojauksesta ja tukemisesta, katteista, lannoituksesta, kastelusta sekä nokkosveden, peltokortekäytteen yms. valmistamisesta ja käytöstä.

Jokaiselle esiteltävälle hyötykasville on oma kappaleensa, jossa ensimmäisellä sivulla tiivistetään tärkeimpiä asioita ja sen jälkeen käsitellään kasvin kasvatusta tarkemmin.

Kirjassa on monesta viljelyyn liittyvästä asiasta ohjeet selkeästi luetteloituna vaihe vaiheelta, usein vielä kuvien kera.



Laatikkopuutarhurin opas on varsin kattava teos ruutuviljelystä ja se tiivistää mukavasti lukuisten tuttujen hyötykasvien viljelyohjeet. Ohjeet ovat selkeitä ja helppolukuisia. Lisäksi lukuisat kauniit kuvat ilahduttavat lukijaa. 

Leppoisaa viikonloppua!

24 kommenttia:

  1. Varmasti mielenkiintoinen kirja. Itsellänikin on laatikoita ja vähän isompaakin lavaa ja lisää tulossa :) Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kirja näyttää oikein kivalta! Minulla ei vielä olekkaan yhtään laatikkoa/lavaa, mutta viime kesänä niitä niin monessa blogissa ihastelin että kiva olisi saada omallekin pihalle:) Ihanaa alkanutta helmikuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillekin laatikoita tehtiin vielä syksyllä lisää, että heti keväällä pääsen hyödyntämään entistä isompaa lavapuutarhaa. Ihanaa alkanutta helmikuuta sinullekin!❤

      Poista
  3. Tämä on hyvä opus. Tämän avulla saa pienenkin puutarhan neliöt tehokkaasti käyttöön. Minulla ei ole lavoissa muuta, kuin yrttejä, mutta ajatuksen tasolla on kehitteillä muutakin. Hyvää perjantaita ja helmikuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse pidän kovasti tästä kirjasta ja sen opit pääsevät ensi kesänä käytännön testiin puutarhassamme. Hyvää helmikuuta sinullekin!

      Poista
  4. Tämä olisi juuri sopiva kirja minulle joka viime vuonna aloitin laatikkoviljelyn. Paljon olisi vielä oppimista asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin viime kesä oli ensimmäinen laatikkoviljelyn parissa ja tämä kirja sattui se huomioiden tosi hyvään saumaan.

      Poista
  5. Tämä olisikin kyllä hyvä kirja! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  6. Näyttääkin olevan oikein hyvä tietopaketti laatikkoviljelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin itselläni tämä tulee todennäköisesti olemaan kovassa käytössä jatkossa.:)

      Poista
  7. Hyvä kirja ja varmasti hyödyllinen! Minulla kanssa laatikot käytössä joten olisi passeli minullekin :)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tätä voin kyllä hyvin suositella. Hyvää viikonjatkoa sinullekin!:)

      Poista
  8. No tuossa on kyllä tietoa mahottomasti. Meillä on muutama laatikko, mutta muuten kaikki "normaalisti" maassa :) Laatikot olisivat kyllä tosi käteviä monessakin mielessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tosiaan valtavasti tietoa ja suurta osaa viljelyohjeista voi varmasti hyvin hyödyntää myös maassa viljeltäessä.

      Poista
  9. Olen lukenutkin tämän. Oli mukavan asiantäyteinen kirja, jossa ei oltu pyritty "hienosteleviin" tunnelmakuviin, vaan kuvitus oli aitoa mielstäni jotenkin. Omalla tyylilläni olen lavakasvattelua harrastanut jo pitkään, niin etten enää ole ihan varma, tarttuiko tästä jotakin oppia takaraivoon, todennäköisesti. Pitäisi ehkä lukea uudelleen tuo satotarpeen arviointi -osio. :D Siinä en ole järin hyvä, aina tulee laitettua ylenpalttisesti liikaa. Less is not more, more is more (ainakin puutarhassa). :D Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvitus on tosiaan aidon oloinen ja kuvia katsellessa tuli tunne, että vastaavanlaisia onnistumisia voisi itsekin perehtymisen myötä saavuttaa. Herkästi tulee minullakin laitettua liikaa kasvamaan. Jotenkin sitä ei kevätinnostuksissaan osaa rajoittaa kylvöjen määrää.:) Mukavaa viikonjatkoa sinulle!

      Poista
  10. Varmasti hyvä kirja .Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  11. Mun pitäisi kyllä joku opus lukea. Ihan mistä tahansa viljelystä. Laatikkoviljely on sitten vielä ihan oma lajinsa.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkään en kovin montaa hyötykasvikirjaa ole lukenut, mutta tämä on kyllä kiva tuttavuus. Mukavaa viikonjatkoa sinulle!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...