perjantai 15. syyskuuta 2017

Kaaripenkin syksyä

Kaaripenkki kukkii vielä ihanasti, ja kun katselee vain lähikuvia, voisi ihan hyvin kuvitella vielä olevan kesä. Vai mitä mieltä olet?

Morsiusharso

Vasemmalla takana punaväriminttu, sitten valkoinen myskimalva, nupussa oleva syysleimu "Laura", sen takana pikkusyreeni "Palibin" ja edessä avautumassa olevat punatähkät, joista oikealle väriminttu "Fireball", puulilja "Pink Palace", pallerolaukka ja pionit. Pallerolaukan edessä kasvaa morsiusharsoa ja aivan eturivin täyttävät kuunlijat, joista osa on vielä kukassa.

Luulin, että pallerolaukka kukkisi samoihin aikoihin ukkolaukan kanssa. Tämä myöhäinen ajankohta on kuitenkin itse asiassa parempi, sillä sen söpöt pikkupallot ovat hauska piristys pionien lehtien seassa.

Puulilja "Pink Palace" ja väriminttu "Fireball", jossa on myös kaunis herukkaperhonen vierailemassa.

Pikkusyreeni "Palibin" kukkii tänä vuonna ihmeen myöhään.

Punatähkä

Punaväriminttu houkuttelee pölyttäjiä.

Toivottavasti vähän erikoisen kesän jälkeen saisimme aurinkoisen ja suhteellisen lämpimän syksyn. Jos säät suosivat, nämä eivät jäisikään puutarhamme viimeisiksi kukkijoiksi, sillä monet kasvit ovat vielä nupussa. Nähtäväksi jää, ehtivätkö ne kukkia.

Ihanaa viikonloppua!

58 kommenttia:

  1. Kaunis kukkaloisto vielä syksyksi, punavärimintussa herkullinen väri ja pallerolaukka on muuten söpö:-)

    VastaaPoista
  2. Ihania värejä vielä. Pieni palaa kesää tästs syksyn sateiden keskellä tekee hyvää <3 Mukavaa viikonloppua Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näinä sadepäivinä kesäiset kuvat ovat tosiaan paikallaan. Mukavaa viikonloppua sinullekin!<3

      Poista
  3. Morsiusharson olin aivan unohtanut. Joskus minulla on ollut tuota herkän kaunista kukkijaa. Hyvä, että sinulla oli vielä tuo lähikuva punavärimintusta, sillä olen jo kauan epäillyt, että meille vuosia sitten lahjoitettu kasvi ei ole sukuakaan värimintulle. Koskaan en ole muistanut asiaa mistään tarkastaa, mutta nyt sain varmistuksen asialle. Hyvää viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Morsiusharso kukki nyt ensimmäistä kertaa ja aivan ihanana valkeana pilvenä. Toivottavasti se selviäisi talvesta. Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Kesäiseltä näyttää kukkasi, vaikka sateet koittavat tuoda syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona muu ympäristö on jo niin syksyistä, että oli kiva yllätys huomata Kaaripenkistä otettujen kuvien olevan näin kesäisiä.

      Poista
  5. Ihan kesäiseltä vielä näyttää. Ihana tuo Fireball-väriminttu! Minulla on tuota tavallista punaista, mutta uusia sävyjäkin olisi kiva saada. Eilen mopo karkasi käsistä, kun olin Terran puutarhaillassa... Auto on täynnä alekasveja, perennoja ja pensaita. Tietääpä mitä tekee muutamana päivänä, kaivaa niille koloja! Joten poutaa ja hyviä kelejä toivoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi, sinulla on varmasti ihania ostoksia! Minäkin olen muutaman myymälän ale-kasveja käynyt katselemassa, mutta jäljellä ei enää niissä ollut mitään kiinnostavaa. Ensi viikolla meinasin vielä parissa käydä ja sitten varmaan tämän vuoden ostokset ovat siinä. Toivotaan hyviä istutuskelejä!

      Poista
  6. Kauniisti kukkii. Meillä punamintut ja pallerot alkavat jo olla ohi. Nuppujakin olisi vielä monessa kasvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti säät olisivat suotuisat ja viimeisetkin kasvit ehtisivät kukkaan.

      Poista
  7. Toivotaan, että pitelee vielä pitkään lämpimiä.
    Ajattelin mielessäni, kuinka upeita kimppuja sinä halutessasi saat myös kotisi pöydälle, ah! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimppuja olen käynyt keräilemässä pari kertaa viikossa, mutta tämä viikko on ollut niin sateinen, että en ole märkänä viitsinyt käydä mitään poimimassa. Toivottavasti huomenna saisi taas tehtyä uuden kimpun, sillä edellinen alkaa olemaan aikansa elänyt. :)

      Poista
  8. Kukkiipa vielä kauniisti, ihana väriloisto!

    VastaaPoista
  9. Värimintut on niin ihania. Minulla ne kuolivat kaikki toissatalvena. Sopivat kaniisti tuon liljan viereen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi, onpa kurja juttu, että menetit ne. Se talvi oli tuhoisa meilläkin monelle kasville, mutta värimintut selvisivät siitä.

      Poista
  10. Pallerolaukka oli ykkönen. Sen minä haluan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli yksi viime syksynä hankituista kokeiluista, ja olen siihen niin tyytyväinen, että aion ostaa niitä lisää.

      Poista
  11. Voi miten kauniisti siellä vielä kukkii😍 Tuo pallerolaukka on kyllä hauskannäköinen:) Mukavaa alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin olen todella positiivisesti yllättynyt tuosta pallerolaukasta. Mukavaa viikonloppua sinullekin!<3

      Poista
  12. Pallerolaukat ovat niin kauniita ja tyylikkäitä kukkia. Ne sopivat niin monen kanssa yhteen.
    Todella hassu aika pikkusyreenin kukinnalle.
    Toivotaan lämmintä syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallerolaukat nousivat kerralla minunkin sipulikukkasuosikkeihini. Pikkusyreeni on aikaisempina vuosina tehnyt kukkia pikku hiljaa pitkin kesää, mutta tänä vuonna se aloitti kukinnan vasta nyt. Lämmin syksy olisi kyllä ihana juttu!

      Poista
  13. No kyllä kesältä näyttää eli kun osaa oikein valita, niin kukintaa riittää. Punatähkä on aivan ihana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punatähkä on minustakin tosi kiva ja se on ollut myös kestävä. Olen suunnitellut hankkivani sitä myös valkoisena.

      Poista
  14. Kaunis väriminttu, minulla on vain valkoisena ja se on ihan liian halju makuuni. Pallerolaukat on söpöiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä katselin juuri äskettäin myymälässä valkoista väriminttua, mutta sille ei ollut tällä hetkellä tilaa. :D

      Poista
  15. Syksyinen pihasi paistattelee lempiväreissäni ja on todella kaunis.

    VastaaPoista
  16. Kyllä tuo pallerolaukka kolahti minuunkin, aivan ihana!
    Monta kaunista kukkijaa vielä pihastasi löytyykin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pallerolaukka on minustakin hieno. Osa niistä on penkin reunassa ja sade on nyt kaatanut niitä. Muiden kasvien seassa ne ovat pysyneet hyvin pystyssä sateista huolimatta. Nuo kaatuneet kävin itse asiassa keräämässä kimpuksi sisälle.

      Poista
  17. Ihania punaisen sävyjä vielä näin syksyllä!

    VastaaPoista
  18. Kiitos näistä kuvista, tuli vielä pientä kesäfiilistä.

    VastaaPoista
  19. Ihanasti vielä kukkii.
    Hyvää syksyä♥

    VastaaPoista
  20. Kivasti kukkii viälä ja kesältä tosiaan näyttää, ei yhtää näy keltaasia lehtiä. Ny ku oon löytäny lilijat, iskin silimäni tiätysti tuaho puulilijahan. Son just mun färine :) Joskus on 'Palibin' teheny syksyllä muutaman kukan, mutta kyllä pääkukinta on ollu kuitenki alakukesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo puulilja on ollut tosi hyvä hankinta ja ainakin meillä selvinnyt jo useasta talvesta lisäten kukintaa vuosi vuodelta. Sitä voin kyllä suositella. :) Meillä Palibin on yleensä kukkinut pikku hiljaa pitkin kesää, mutta nyt avasi tosiaan vasta ensimmäiset nuput tänä kesänä.

      Poista
  21. Pallerolaukat ovat minun mieleeni! Ihanat pallerot!

    VastaaPoista
  22. Kauniisti kukkii. Pallerolaukat ovat monena vuonna olleet heinäkuun kukkijoita. Nyt viileys pidensi niiden kukintaa myöhäisemmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä ne kukkivat nyt ensimmäistä kertaa, mutta jos ne ovat heinäkuun kukkijoita, niin ovatpa tosiaan myöhässä.

      Poista
  23. Suoraan sanottuna en edes ole tiennyt, että näin upeita ja erilaisia kukkasia on olemassa. Olen niin perinteinen lilja, ruusu, orvokki, krysanteemi tapaus.

    Herukkaperhosella on vähän linssiluteen ominaisuuksia :) Hyvään paikkaan laskeutui.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herukkaperhonen oli tosiaan sopivasti paikalla eikä yhtään häiriintynyt, vaikka räpsin kuvia ihan lähellä. Ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  24. Kaunista! Erityisesti tuo pallolaukka on todella söpö! :)

    VastaaPoista
  25. Pallerolaukkaan olen ihastunut. Sehän onkin vain hyvä, että kukkijoita riittää syksymmällekin. Värimintut on kauniita ja niitäkin riittää useamman värisiä. Maksaruohot pelastaa syksyn, paitsi tuo Herbstfreude, joka taaskaan taida ehtiä kukkia. Komea se on sellaisenaankin ja nuppuja täynnä, mutta kun kerran ehti kukkia ja näin sen koko loistossaan, niin pettymyshän se on, kun ei kuki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania syyskukkijoita nuo kaikki! Se on tosiaan hyvä, että kukintaa riittää mahdollisimman pitkän aikaa.

      Poista
  26. Minä rakastan kaikkia punaisiin vivahtavia kukkasia :) Tuo pallerolaukka olisi kiva :) Toivotaan, että syksy on lämmin, jotta kaikki kukat ehtivät kukkia. Mukavaa sunnuntaita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Punaiset kukat ovat minunkin suosikkejani. :) Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

      Poista
  27. Kauniita syyskukkia! :) Tänä kesänä oon ihastunu noihin pyöreisiin laukkoihin ja hommasin nyt pussin sipuleita omaankin puutarhaan. :)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...