Ystävänpäiväkimppu

Yhteistyössä Huiskula

Ajattelin lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi koristaa kotiamme leikkokukilla, ja niistä syntyikin todella söpö kimppu. Useimmiten tyydyn asettelemaan leikkokukat vain kauniisti maljakkoon, mutta tällä kertaa innostuin sitomaan kukkakimpun spiraalitekniikalla. Nyt meillä ystävänpäivänä kotia koristavat mm. suloiset ruusut, gerberat ja krysanteemit.

Vaaleanpunaisia gerberoita ja ruusuja 'Lovely Jewel' sekä valkoisia krysanteemeja

Tämänkertainen kimppu syntyi spiraalitekniikalla.

Tässä ystävänpäivänkimppu vielä valmiina. Ruusujen, gerberoiden ja krysanteemien seurana on morsiusharsoa, eukalyptusta ja häntäparsaa. Gerberaa en ole aiemmin käyttänyt leikkokukkana, ja onkin hauska nähdä, kuinka kestävä se on. Myös häntäparsa on minulle uusi, hauska tuttavuus.

Mitkä ovat sinun ystävänpäiväkukkiasi?

Iloista viikonloppua ja oikein hyvää tulevaa ystävänpäivää!

Talventörröttäjiä

Minulla on tapana jättää perennojen varret talventörröttäjiksi, jotka silppuan kukkapenkkeihin keväällä lumien sulettua. Nämä talventörröttäjät luovat mielenkiintoista vaihtelua lumiseen maisemaan, ja jos joidenkin niiden siemenet sattuisivat kelpaamaan ravinnoksi vaikkapa linnuille, olisi niistä hyötyä vielä siltäkin kannalta. Tässäpä muutamia puutarhamme talventörröttäjiä!

Liljarinteessä törröttää mm. lehtoängelmä.

Punaväriminttu ja väriminttu 'Fireball' ovat Kaaripenkin talvisia somisteita.

Keltaisessa Pisteessä korkea aurinkonauhus nousee reilusti hangen yläpuolelle.

Japaninjaloangervo 'Montgomery' pilkottaa yhä lumivaipan alta. Yleensä se kuitenkin viimeistään jossain vaiheessa talvea jää hangen alle.

Enkeliperhoangervo huojuu tuulessa Porraspenkin ylimmällä portaalla.

Puolikuun penkissä katvion kuivuneet  varret nousevat lumesta.

Venäläinen rakuuna on näyttävä talventörröttäjä.

Etupihalla lumen alta pilkistää mm. hopeamaruna 'Valerie Finnis'. Taustalla köynnöstukea peittävät ruusu ja tarhaviinikärhö 'Purpura Plena Elegans'.

Kiinankeltakärhön siemenpallot ovat talvisen puutarhan kauniita koristeita.

Onko sinun puutarhassasi talventörröttäjiä?

Iloa ja valoa päivääsi!

Unelmana omavaraisempi elämä: Mehiläistarhausta - mehiläistarhaajan vuosi

Tämän päivän postaus kuuluu jälleen omavaraisuusaiheeseen yhteispostaussarjaan, jota koordinoivat Tsajut ja Korkeala. Tällä kertaa aiheena ovat mm. eläintenhoitovinkit, joten ajattelinkin kirjoitella söpöistä, pörröisistä hoidokeistamme, mehiläisistä.:)

Mehiläinen krookuksessa

Hankimme ensimmäiset kaksi mehiläispesää kesällä 2018, ja vähitellen pesämäärämme on kasvanut noin viiteenkymmeneen osin uusien pesien oston, osin pesien jakamisen myötä. Viime vuonna hunajasatomme ylitti ensimmäistä kertaa 1000kg:n rajan, ja tänä kesänä haaveena olisi laittaa vielä paremmaksi.

Yhdessä mehiläispesässä on yleensä kymmeniätuhansia mehiläisiä, joista yksi on munimisesta vastaava kuningatar. Muillakin mehiläisillä on jokaisella oma, tärkeä tehtävänsä, nimittäin osa vartioi pesää, osa hoitaa toukkia ja toiset keräävät mettä ja siitepölyä. Mehiläispesiä voi yhdessä paikassa olla jopa 15 aivan vierivieressä, jos vain mesikasveja riittää alueella tarpeeksi. Seuraavat pesät voi laittaa tästä noin 2-3 kilometrin etäisyydelle. Mehiläiset keräävät mettä noin kahden kilometrin etäisyydeltä pesästä, ja niiden suosiossa olevia luonnonkasveja ovat mm. maitohorsma, vadelma, pajut ja apila.

 

Mehiläispesä, johon kesän edetessä lisätään päällekkäin pesälaatikoita.

Keväällä säiden lämmettyä talvimehiläiset lentävät puhdistuslentonsa eli käyvät ulostamassa talven jäljiltä. Kun pesän lämpötila nousee, käynnistyy muniminen ja lopulta kuoriutuvat kevään työläiset, jotka ensin hoitavat toukkia ja pesää ja myöhemmin lähtevät meden ja siitepölyn keräyshommiin.

Kesä-heinäkuussa pesiä olisi hyvä käydä katsomassa viikoittain, sillä kovin lämpöisillä keleillä mehiläispesissä on korkea parveilemaan lähtemisen riski. On myös tärkeää tarkkailla, että pesässä on keväästä alkaen koko kesän ajan munintaa, koska muutoin pesästä todennäköisesti puuttuu kuningatar. Parveilun riski on suurin juhannuksen aikoihin, ennen meden ja siitepölyn pääsatoa. Ennen parveilua pesiin ilmestyy muita suurempia, pitkulaisia kuningatarkennoja, joista ajallaan kuorituisi uusia kuningattaria, ja vanha kuningatar ja osa mehiläisyhdyskunnasta lähtisi tällöin etsimään uutta pesäpaikkaa. Parveilua voidaan estää tuhoamalla kyseiset kuningatarkennot, ja myös huolehtimalla, että pesässä on riittävästi tilaa (= sopiva määrä pesälaatikoita päällekkäin), sillä ahtaissa oloissa parveilemiskuume nousee. Hallitsematonta parveilua voi myös ehkäistä keinotekoisella parveilutuksella, jolloin vanha kuningatar ja osa pesästä siirretään uuteen pesään ja loput pesän mehiläisistä jäävät hoitamaan syntyvää, uutta kuningatarta. Tällöin saadaan kaksi pesää, jotka kuitenkin ovat heikompia kuin yksi alkuperäinen. Toisaalta myös luontaista emonvaihtoa tapahtuu, joten on tärkeää tunnistaa, onko kyse emon vaihtamisesta vai parveilutarpeesta.

Mehiläisten kuhinaa

Lisäksi kesällä tarkkaillaan kennostoissa jäljellä olevaa tilaa. Tilaa täytyy olla meden ja siitepölyn keräämistä varten, mutta sitä ei saa olla liikaakaan. Liian ahtaissa tiloissa parveilun riski lisääntyy. Toisaalta, jos tilaa on liikaa, voi kylmänä kesänä pesän lämmön ylläpitäminen olla mehiläisille haasteellista. Pesälaatikoita lisätään tarpeen mukaan päällekkäin. Laatikoita kertyy kesän aikana yhteen pesään päällekkäin yleensä useita riippuen pesän vahvuudesta ja mesi- ja siitepölysadosta.

Alkukesällä vahvoista mehiläispesistä voidaan tehdä jaokkeita, jolloin yksi pesä jaetaan kahdeksi ja toiseen hankitaan uusi emo. Lisäksi vanhoihin pesiin suositellaan vaihtamaan emo aina kahden-kolmen vuoden välein, sillä muutoin muninta heikkenee, ja vanhan emon pesä on myös parveiluherkkä. Ostoemot on pariutettu jo valmiiksi saman mehiläisrodun kuhnurien kanssa, jolloin vältetään sekarotuiset, äkäiset ja parveiluherkät kannat. Ostoemot tulevat pienissä rasioissa, joissa niillä on kaverina muutamia seuramehiläisiä.  Kuningatar on näitä muita mehiläisiä hieman kookkaampi, mutta tunnistamisen helpottamiseksi se on lisäksi merkitty pienellä värinapilla. Rasiassa mehiläisillä on ravintonaan sokeria, ja ne pärjäävät niissä joitakin viikkojakin, kunhan rasioita ajoittain vähän suihkuttaa suihkepullosta vedellä. Mehiläispesän jaokkeen tekemisessä osa pesästä otetaan ja siirretään toisaalle. Uusi kuningatar lisätään pesään aikaisintaan muutaman tunnin kuluttua, jotta vanhan emon haju häviäisi ja mehiläiset ottaisivat uuden sitten suopeina vastaan. Jos kuningattaren lisää jo heti jaokkeen teon yhteydessä, työläiset voivat ajatella sitä tungettelijana ja tappaa sen. Uusi kuningatar muutaman toverinsa kera syö itsensä ulos rasiastaan sokerin läpi ja pääsee sitten pesään munintapuuhiin. 

Kaksi vanhaa mehiläispesää ja niistä otetut uudet jaokkeet

Tilattuja kuningattaria. Sinisellä täplällä merkitty kuningatar erottuu tässä kuvassa hyvin ainakin kahdessa rasiassa.

Hunajan sadonkorjuun aika on loppukesällä. Tuolloin pesistä kerätään hunajaa sisältävät kehät linkousta varten. Valmiit hunajakennostot mehiläiset ovat peittäneet mehiläisvahalla. Hunajan sadonkorjuun yhteydessä pesistä poistetaan kesän aikana lisätyt laatikot, jolloin talveksi yhteen pesään jää yhdestä kahteen laatikkoa. Me toimitamme valmiit kehät lingottavaksi läheiselle hunaja-alan yritykselle. Kehät voi myös lingota itse, jos hankkii siihen tarvittavat tilat ja välineet. Yksi pesä tuottaa hunajaa kesän aikana keskimäärin n. 30-40kg, mutta parhaimmissa paikoissa voi olla jopa 100 kg:n pesiä. Hunajan lisäksi mehiläiset tarjoavat toki suuren hyödyn pölyttäjinä niin puutarhan hyötykasveille kuin luonnonkasveillekin.

Valmis kehä, jossa vaaleat alueet ovat mehiläisvahalla peitettyä hunajakennoa. Kehän alaosassa on vähän vielä peittämätöntä kennoa.

 

Peittämättömissä kennoissa näkyy hunajaa.

Kun pesistä on kerätty hunajat, täytyy tilalle laittaa sokerilientä, jonka turvin yhdyskunnat selviävät talven yli. Kyseessä on siis vaihtokauppa, jonka ansiosta mehiläiset eivät kärsi hunajankeruusta. Sokeriliemi laitetaan pesiin erillisissä syöttökaukaloissa, joista mehiläiset keräävät sen talteen ja varastoivat kennostoihinsa. Yhteen pesään tarvitaan sokerilientä n. 30 litraa/talvi. Samalla voidaan tehdä tymolikäsittely varroapunkin torjumista varten.

Sokeriliemikanistereita

Sokeriliemi kaadetaan erilliseen syöttökaukaloon, josta mehiläiset keräävät sen talteen ja varastoivat kennoihinsa.

Hunajaa sisältäneiden kehien keräämisen jälkeen teemme tymolikäsittelyn (kuvassa näkyvä lappunen mehiläispesän päällä) varroapunkin torjumiseksi.

Loppuvuodesta on aika tehdä vielä oksaalihappokäsittely varroapunkkia vastaan, mutta muuten pesät saavat sadonkorjuun ja sokeriliemen annon jälkeen olla rauhassa kevääseen asti. Säiden viilennyttyä mehiläiset vetäytyvät pesäänsä ja muodostavat vähitellen talvipallon, jossa talvimehiläiset tuottavat lämpöä pesään räpyttämällä siipiään. Tämä on talvimehiläisten ainoa tehtävä. Talvipakkasillakin pesän sisälämpötila on tämän ansiosta noin 25-35 astetta, joka mahdollistaa kuningattaren selviytymisen talven yli. Keväällä muninnan käynnistyttyä lämpö on tärkeää myös munien kehittymiselle ja toukkien kuoriutumiselle. Keväällä täytettyään tehtävänsä talvimehiläiset kuolevat, ja kuoriutuneet mehiläiset aloittavat jälleen vartioinnin, toukkien hoidon ja meden keräämisen.

Mehiläisten tärkeimpiä tauteja ja tuholaisia ovat mm. esikotelomätä, varroapunkit ja erilaiset virustaudit, joiden torjunnasta tarhaajan täytyy huolehtia. Myös karhut voivat vierailla mehiläistarhoilla aiheuttamassa tuhoa. 

Tähän lopuksi kirjoittelen vielä lyhyesti omavaraisuuskuulumisiamme. Tammikuun kylvöt, mm. chilit ja paprikat, ovat jo hyvässä kasvussa. Helmikuun kylvöjä tein viime viikolla ja niistä ensimmäiset siemenet ovat itäneet, mutta suurin osa pitää vielä jännityksessä. Postailen näistä helmikuun kylvöistäni lähiaikoina lisää, kunhan vähän nykyistä suurempi osa siemenistä on itänyt.  Pajutöitä olen tehnyt nyt viimeisen kuukauden aikana ahkerasti, ja niistäkin on tulossa kohta oma postauksensa. Omavaraisuusopintoni jatkuvat edelleen ja valmistuminen häämöttää kesäkuussa. Omavaraisuusopiskelukuulumisiani kirjoittelinkin viime viikolla. Kylvösuunnitelmat lavatarhaan ja ruukkupuutarhaan, mökkimetsäpalstalle tulevalle kasvimaalle, kasvihuoneisiin ja myös kesäkukkien osalta on myös tehty. Pohjana kylvösuunnitelmilleni käytin viime vuoden kasvatuksistani tekemiäni yhteenvetoja: chilit ja paprikat, tomaatit, kesäkukat ja hyötykasvit. Perennojen hankikylvötkin sain viime kuussa hoidettua. 

Perennojen hankikylvöjä. Kuvan ottamisen jälkeen peitin siemenet vielä mullalla ja sitten ne pääsivätkin ulos.

Aiemmat postaukseni omavaraisuusaiheeseen yhteispostaussarjaan liittyen:
- Tammikuu: Suunnitelmia vuodelle 2022
- Aiempien vuosien omavaraisuussarjan postaukset

Tässä vielä lista muista tämän kuukauden yhteispostaussarjaan osallistuvista blogeista:

Vyöhyke 1: Apilankukka, Jovela, Kakskulma

Vyöhyke 2: Sarin puutarhat, Omavarainen elämä, Pilkkeitä Pilpalasta, Kohti laadukkaampaa elämää

Vyöhyke 3: Tsajut, Rakkautta ja maanantimia, Villa Varmo, Evil Dressmaker, Sanni ja farmi

Vyöhyke 4: Korkeala

Vyöhyke 7: Korpitalo

 Kaikkea hyvää helmikuuhusi!

Puutarhavierailulla: Arboretum Frick, Kangasala, osa 1/4

Tänään lähdemme tutustumaan jälleen uuteen, ihanaan puutarhakohteeseen, nimittäin Kangasalassa sijaitsevaan Arboretum Frickiin. Tänne pääsymaksulliseen yksityispuutarhaan ostimme netistä liput jo hyvissä ajoin etukäteen, jotta varmasti pääsimme Kangasalan suunnalla käydessämme vierailemaan myös tässä upeassa puutarhakohteessa. Arboretum Frickissä on runsaasti erilaisia alppiruusuja ja atsaleoja, mutta sieltä löytyy myös perennaistutuksia, puutarhataidetta ja alkukesällä rhodojen lisäksi komeasti kukkivia koristeomenapuita.

Puutarhassa on todella tunnelmallinen kiviseinän muodostama alue, jota reunustavat myös kärhöjä kasvavat köynnösseinät ja komeat alppiruusut.

Kivimuuria toisesta suunnasta. Vihreästä ovesta pääsee kulkemaan muurin toiselle puolelle jäävään puutarhahuoneeseen.

Muurin toisella puolella kasvaa mm. komeita kuunliljamättäitä. Istutuksia reunustavat kivet ovat sammaloituneet kauniisti.

Arboretum Frickissä on useita puutarhaportteja. Tämä portti johdattaa kivimuurin rajaamalle alueelle.

Luonnonkiviportaita pääsee kulkemaan tästä puutarhaportista, jossa rönsyilee kärhö.

Tämän leveän puutarhaportin päällä on koristeena hienosti harmaantunut runko.

Vierailumme aikaan, kesäkuun alussa, monet alppiruusut olivat aloittelemassa kukintaansa.

Puutarhapatsas kohoaa komeasti alppiruusun seasta.

Sammal, kannot ja saniaiset sopivat hyvin yhteen alppiruusujen kanssa.

Tämä komea kanto on nostettu esille toisen kannon päälle. Linnunpönttö on löytänyt paikkansa juurakosta.

Arboretumissa on useita puutarhapatsaita. Tämä on nostettu kivikasan päälle.

Höyhenpensas kukkii kauniisti.

Hiekkapolkujen varrella alppiruusut availevat nuppujaan.

Siellä täällä kasvavat saniaiset luovat hauskaa vaihtelua alppiruusujen lomaan.

Ensi kerralla jatkamme kuvakierrosta tässä ihanassa puutarhakohteessa, ja silloin luvassa on mm. kauniisti kukkivia atsaleoita ja puutarhalammen tunnelmaa.

 

Tässä vielä linkit aiemmin esittelemiini kotimaisiin puutarhoihin, joissa vierailimme viime kesänä:

- Vanha Kilkkilä, Juva
- Tertin kartanon yrttitarha, Mikkeli
- Tertin kartanon muuripuutarha, Mikkeli
- Kenkävero, Mikkeli
- Mikkelipuisto, Mikkeli

Ihanaa viikonloppua!

Puutarhamme vaikeat alueet, osa 1/6: Kuiva ja paahteinen etupiha

Vaikka monin paikoin olemmekin saaneet puutarhastamme jo sellaisen, että olemme siihen itsekin tyytyväisiä, on haasteitakin tontillamme riittänyt. Osa näistä puutarhamme vaikeista alueista on jo selätetty, osa odottaa vielä lopullista toteutusta. Ajattelinkin nyt käydä vähän läpi näitä puutarhamme vaikeimpia alueita.

Etupihamme oli pitkään haastava alue, mutta nykyisin se on nimensä mukaisesti ihana, vehreä keidas. Oikealla kivimuurin takana näkyy kulottunutta nurmikkoa, joka aiemmin peitti myös koko tätä kasvirunsauden aluetta.

Tässä ensimmäisessä postauksessa keskityn etupihaamme, joka ehti käydä hermoilleni useita vuosia, ennen kuin se pääsi nykyiseen muotoonsa. Kun muutimme tähän, etupihallamme oli nurmikkoalue, joka kulottui joka ikinen kesä aivan kuivaksi ja keltaiseksi. Etupihamme on tosi paahteinen paikka, sillä se on etelään päin ja varjoa ei juuri ole. Lisäksi nurmikon alla oli olosuhteisiin nähden liian ohut multakerros.

Vuonna 2017 etupihamme näytti tältä. Jo kesäkuun alkupuolella nurmikko on alkanut kellertää valkean koristekivikatteisen alueen vieressä.

 

Sama alue vuonna 2020. Alue koki muutoksen vuonna 2019, ja viime kesänä Vehreä Keidas oli jo huomattavasti rehevämpi kuin tässä kuvassa. Sama suuntaus toivottavasti jatkuu myös tulevina vuosina.

Etupihallamme oli alunperin pienehkö, valkoisen kiven kattama alue pilarikatajineen. Ensin laajensimme tämän alueen ulottumaan talolle asti. Halusin etupihallemme kivialueen vastapainoksi rehevyyttä, runsautta ja kaunista kukintaa, ja sen vuoksi myöhemmin, vuonna 2019, vuorossa oli kulottuvan nurmialueen muuttaminen Vehreäksi Keitaaksi. Poistimme nurmikon ja teimme kasveille kunnon multatilan, joka köynnösruusujen ja kärhöjen kohdalla on syvyydeltään 50 senttimetriä, perennoilla 30-40 senttimetriä. Valitsin alueelle auringossa viihtyviä kasveja, jotka eivät pienestä kuivuudestakaan hätkähdä. Esimerkiksi kärhöt ja köynnösruusut viihtyvät alueella hienosti ja kukkivat runsaasti. Myös monet koristeheinät, kuten hurmesilkkiheinä 'Red Baron' ja rantavehnä ovat menestyneet alueella hyvin. Perennoista mm. pikkulevisia, maksaruohot, posliinirikko, villanukkajäkkärä, silmäkatana 'Bicolor' ja hiekkamaruna 'Boughton Silver' ovat kotiutuneet Vehreälle Keitaalle.

Hiekkamarunaa, kuunliljoja, kiiltotuhkapensas, ruusuja ja kartiovalkokuusia

Olen kerännyt Vehreän Keitaaan alueelle pyöreitä muotoja mm. heinämättäillä ja lisäksi muotoonleikkaan muutamia alueella kasvavia pensaita, kuten purppuraheisiangervoa, taikinamarjaa ja kiiltotuhkapensasta.

Ruusut kukkivat etupihalla runsaasti. Etualalla kasvaa hopeamaruna 'Valerie Finnis', taustalla tuessa kiipeilee violettikukkainen tarhaviinikärhö 'Purpurea Plena Elegans'.

Mitkä ovat sinun puutarhasi haasteellisimpia alueita?

Oikein hyvää viikonloppua!

Omavaraisuusopiskelukuulumisia

Ajattelin pitkästä aikaa postailla vähän kuulumisia omavaraisuusopintojeni suhteen. Omavaraisuutta luonnosta ja kasvimaalta -opintoni alkoivat noin vuosi sitten, ja sinä aikana koulutuksessa on käyty läpi niin hyötykasvien viljelyä, puuvartisten istuttamista ja hoitoleikkauksia, perennoja ja pihasuunnittelua kuin luonnon antimiakin, kuten villiyrttejä, ruokasieniä ja talvikalastusta. Lisäksi opetusta on ollut mm. kukka-asetelmista, kransseista ja pajutöistä. 

Poimulehteä, pihlajan silmuja ja ketunleipää maistelimme viime toukokuussa.

Koulutusta on jäljellä vielä kevätlukukausi, johon ajoittuvat myös näytöt mm. luonnontuotteiden hyödyntämisestä ja puutarhatöiden tekemisestä sekä kasviryhmän tuottamisesta. Nyt kevätpuoliskolle ajoittuvat myös eläinaiheiset luennot, ja näistä itse odotan erityisesti kotikanalailtaa. Myös poimijakortin pääsen suorittamaan näiden opintojen osana.

Sienisaalista elokuulta: kangas- ja karvarouskuja sekä herkkutatteja.

Tähän mennessä koulutuksen ehdottomasti suurin anti itselleni on ollut nimenomaan villiyrttien ja sienien osalta, vaikka toki uutta olen oppinut myös kasvimaapuolelta. Ennen tätä koulutusta olin pitkään miettinyt villiyrtteihin perehtymistä, mutta jotenkin se aina jäi. Viime kesänä innostuinkin sitten villiyrteistä oikein kunnolla! Sienestämässä olemme käyneet "aina", mutta viimevuotisten sieni-iltojen myötä lajirepertuaarimme laajeni huimasti. Pajutyötkin kuuluivat aiemmin niihin, joita olin haaveillut kokeilevani, mutta aina nekin vain jäivät. Valitettavasti en pajutyöiltaan päässyt flunssan vuoksi paikalle, vaikka pajutkin olin jo kerännyt valmiiksi. Toisaalta, kun materiaalikin oli jo kotona, innostuin sitten tekemään pajusydämen ja pajutornin, ja niiden jälkeen olen talven aikana ehtinyt tehdä pajusta monenlaista muutakin. Näistä pajutöistäni postailen lähiaikoina vielä lisää.

Pajutorni pääsi osaksi etupihamme jouluista asetelmaa.

Iloa ja valoa päivääsi!

Luonnonkasvit puutarhassa, osa 2/4

Viime viikolla blogissani alkoi postaussarja puutarhamme luonnonkasveista, ja silloin aiheena olivat puuvartiset luonnonkasvit sekä syötävät luonnonkasvit. Tällä kertaa esittelen pääasiassa puutarhamme kukkivia luonnonkasveja. 

Pikkukäenrieska on luontomme pienin liljakasvi.

 

- Pikkukäenrieska: Pikkukäenrieskaa olen siirtänyt meille ystävän puutarhasta. Sitä kasvaa metsäpuutarhan alueella pihlajan juurella parina pienenä mättäänä, mutta toivon sen leviävän ympäröivälle nurmikolle ihanaksi keväiseksi kukkamatoksi.

- Kissankello: Kissankello on levinnyt meille siemenistä, ja sen taimia putkahtaa milloin mistäkin. Pari vuotta sitten, kun perustin "Pikkuniityn", siirsin sinne osan kissankellojen taimista ja lisäksi ripottelin keräämiäni siemeniä. Kuivalla, aurinkoisella paikalla kissankello viihtyy hyvin.

- Valkoapila: Valkoapilaa kasvaa meillä lähinnä nurmikolla, enkä tiedä, onko talon edellinen omistaja kylvänyt sen nurmikon siemensekoituksessa vai onko se peräisin jostakin muualta. Nurmikkoa ajaessaan mies jättää aina nupulla olevat ja kukkivat valkoapilasaarekkeet ajamatta, jotta niistä olisi ravintoa pölyttäjille. Ensi kesänä aion opetella valkoapilan käyttöä myös villiyrttinä.

- Kielo: Kieloa olen siirtänyt puutarhaamme ystävän pihalta, ja se on vähitellen alkanut levitä Tähdenlennon polun takaosassa, jonne olen rajannut sille oman alueensa. Rakastan kielon tuoksua.

- Valkovuokko: Valkovuokkoa löytyy meiltä useita kaupallisia lajikkeita, mutta myös "tavallista" valkovuokkoa, jota olen saanut ystävän pihalta. Tämä luonnon valkovuokko on muodostanut jo kauniin mättään Tähdenlennon polulle, jossa se ilahduttaa keväisin kukinnallaan.

Valkovuokko on kaunis kevätkukkija.

- Metsäkurjenpolvi: Metsäkurjenpolvea kasvaa tonttimme takana olevan metsän rajassa, ja sitä löytyy myös Sydänpolun alueelta, jossa olemme sen antaneet kukkia alppiruusujen alla. Jonkin verran metsäkurjenpolvea myös kitkemme vuosittain, jotta se ei leviäisi ihan kaikkialle metsäpuutarhan alueella. Viime kesänä käytimme ensimmäistä kertaa sen syötäviä kukkia mm. salaateissa ja aiomme hyödyntää niitä jatkossakin.

- Alvejuuri: Alvejuurta kasvoi tonttimme takaosassa jo alunperin, ja olen antanutkin ison osan kasveista olla paikoillaan. Keväisin alvejuurien koristeelliset, kiemuraiset, taivasta kohti kurottelevat versot ovat todella kauniita, ja toisaalta taas kesällä niiden runsaat lehtiruusukkeet ovat komeita metsäpuutarhan katveisilla alueilla.

Alvejuurien koukeroiset versot ovat koristeellisia. Meillä alvejuurien juurella kasvaa ketunleipää, josta kirjoitin tarkemmin edellisessä luonnonkasvipostauksessani.

- Puna-ailakki: Puna-ailakkiakin kasvaa tonttimme takarajalla, josta olen kerännyt sen siemeniä ja kylvänyt "Pikkuniityn" alueelle. Pidän puna-ailakin intensiivisestä kukkien väristä ja sen kukintakin kestää mukavan pitkään. Se on myös pölyttäjien mieleen.

- Metsätähti: Metsätähteä kasvaa tonttimme takana olevassa metsässä, ja jonkin verran sitä löytyy myös Sydänpolun alueelta, jossa se kasvaa lähinnä alppiruusujen alla. Sen herkän kauniit, valkeat kukat ovat ihania.

- Pohjanvanamo: Pohjanvanamo on yksi suosikkiluonnonkukistani, sillä se tuo mieleen lapsuuden kesämökkireissut. Sen hennon vaaleanpunaiset kukat ovat todella kauniit, vaikka pieniä ovatkin, ja niiden tuoksu on aivan hurmaava. Pohjanvanamo kasvaa Kantopuutarhassamme maanpeitekasvina.

Pohjanvanamo

Mitä kukkivia luonnonkasveja sinun puutarhastasi löytyy?

Ihanaa helmikuun alkua!