keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Perhoskukkia puutarhaan

Perhosia ja pölyttäjiä houkuttelevat kasvit ovat ihana ja erittäin tärkeä osa puutarhaa. Sain blogiyhteistyön myötä ilon tutustua uuteen taimistoon, joka on erikoistunut luonnon monimuotoisuutta lisääviin kasveihin. Perhospuutarhuri eli Sotkamon Taimisto ky on Sotkamossa V-vyöhykkeellä toimiva taimisto, jonka valikoimaan kuuluu niin perennoja, kesäkukkia, kaksivuotiaita, köynnöksiä kuin puita ja pensaitakin. Kasveja yhdistää se, että ne houkuttelevat puutarhaan esim. perhosia, pölyttäjiä, hyötyhyönteisiä ja/tai lintuja. Se, mitä mikäkin kasvi vetää puoleensa, on taimiston internetsivuilla selkeästi merkitty kunkin kasvin esittelyn kohdalle. Taimiston valikoimista löytyy niin tuttuja perhoskasveja kuin erikoisuuksiakin. Verkkokaupan kautta tilaus on näppärä ja vaivaton tehdä mihinpäin Suomea tahansa. Taimistolla voi käydä ihastelemassa kasveja myös paikan päällä.

Herukkaperhoset viihtyivät meillä viime kesänä "Fireball"-värimintuissa.

Perhospuutarhurin sivuilla kerrotaan myös lyhyesti perhos- ja pölyttäjäkadosta, ja toisaalta esitellään perhosia, pölyttäjiä, hyötyhyönteisiä ja lintuja houkuttelevien kasvien hyviä puolia. Lisäksi sivuilta voi tilata ilmaisen Kuinka houkuttelet perhosia puutarhaasi -oppaan. Kasvien ohella Perhospuutarhuri myy mm. linnunpönttöjä ja hyönteishotelleja, ja heiltä voi tilata myös istutussuunnitelmia.

Tarhakylmänkukka "Papageno"

Perhospuutarhurin internetsivut ovat selkeät ja verkkokauppa erittäin helppokäyttöinen. Matkahuollon kautta kulkeneet taimet olivat virkeitä ja hyvinvoivia, ja odottelevat nyt terassillamme istutusta valmisteilla olevaan, vielä nimettömään kukkapenkkiin nuotiopaikan läheisyyteen. Tällainen vähän erilaisella näkökulmalla toimiva taimisto on ainakin minusta hieno ja tervetullut lisä kotimaisten taimistojen joukkoon.

Tarhajaloangervo

Oletko sinä tietoisesti  pyrkinyt hankkimaan perhosia, pölyttäjiä, muita hyötyhyönteisiä tai lintuja houkuttelevia kasveja puutarhaasi? Onko sinulla niistä jokin suosikki?

Aurinkoista loppuviikkoa!

52 kommenttia:

  1. Onpas kauniita kukkasia :) aurinkoista kesää toivottaen Ronja

    VastaaPoista
  2. Kauniit kuvat ihanista perhosia kutsuvista kukista.
    Etenkin loppukesästä perhoset viihtyvät nauhuksissa, joita mies halusi pihallemme.
    Mahtavaa kesäkuuta teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin on nauhuksia ja ne tosiaan ovat perhosten suosiossa. Mahtavaa kesäkuuta teillekin!<3

      Poista
  3. Perhoskasveja on tullut hankittua myös perhoset mielessä, samoin muita ötököitä ajattelee kun puutarhaa rakentaa. Ovat tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, hyönteiset ovat tosi tärkeitä ja niitä olisi hyvä yrittää huomioida puutarhassa.

      Poista
  4. Tutulta näyttävät sivut :) Perhoskasveja olen tietoisesti etsinyt ja erityisesti maksaruohoja meillä on paljon erilaisia. Meillä paras perhoskasvi on oregano, jossa olen nähnyt kerralla jopa kymmenen neitoperhosta. Purppurapunalatva on todella hyvä syksyn perhos- ja mehiläismagneetti, mutta sitä tulee todella harvoin taimistoilla vastaan. Se onkin hankintalistallani ensimmäisenä. Ja nyt kukkiva lemmikki näyttää houkuttelevan sinisiipiä ja joitain valkoisia isompia päiväperhosia. Toivon tästä kesästä kunnon perhoskesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purppurapunalatva on minullakin hankintalistalla.:) Toivottavasti nyt tosiaan tulisi mahtava perhoskesä!

      Poista
  5. Minä yritän aina katsoa perhoskasveista niitä, jotka myös miellyttävät omaa silmää. Osa perhoskasveista on myös lehtokotiloiden suosikkeja, joten joitakin kasveja en sen vuoksi saa menestymään tai halua puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo molemmat ovat kyllä tärkeitä seikkoja kasveja valitessa.

      Poista
  6. Perhoskasvit ovat erittäin tärkeitä. Minulla on muutama kaunopunahattu ja laitan joka vuosi siemenistä kesäkukkaseoksia, että saisin lisättyä perhosten määrää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen yrittänyt saada enemmän perhosia puutarhaan. Minulla on myös kaunopunahattua, mutta se ei ole vielä kertaakaan kukkinut, vaikka on ollut paikallaan jo muutaman vuoden. Olen miettinyt, onko paikassa joku vika, ja taidan kokeilla siirtää ne johonkin toiseen kohtaan.

      Poista
  7. Ihania kukkia ja mielenkiintoista tietoa perhosista!

    VastaaPoista
  8. Keväällä lueskelin perhoskirjaa ja mielessä on ollut tänä kesänä tehdä perhos-/mehiläispenkki. Käynpä vilkaisemassa taimiston sivuja, jos saisin sieltä lisää ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen penkki kuulostaa ihanalta. Käy ihmeessä kurkkaamassa, sieltä varmasti löytyy hyviä vinkkejä.:)

      Poista
  9. Olen hankkinut vuosien varrella aika paljon perhoskasveja puutarhaamme. Purppurapunalatva on meillä ollut todellinen perhosmagneetti. Mehiläiset ja kimalaiset taas puolestaan suosivat ehkä eniten pensasruusuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purppurapunalatva on minullakin hankintalistalla. Tänä kesänä tehtävään kukkapenkkiin se voisi sopia, joten ehkä saan sen jo piakkoin perhosten iloksi.

      Poista
  10. Eilen juuri ostin punahattuja mökkipihaan juuri perhosten vuoksi.

    VastaaPoista
  11. Puutarhassa on hyvä olla perhosille ja ötököille mieluisia kasveja. Meillekkin on hankittu perhoskasveja. Mukava kun pohjosempanakin on taimistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhoskasvit ovat minustakin tärkeä osa puutarhaa. On kyllä kiva, että uusia taimistoja tulee ja tosiaan myös pohjoisemmas.

      Poista
  12. Ilman muuta kasvien valinnassa on nykyisin mukana myös ajatus niiden perhosvaikutuksesta. Kruunu Vuokon tapaan ole huomannut, että purppurapunalatva on joka vuosi ehdoton perhosmagneetti. Hyvänä kakkoksena tulee kallionauhus. Se ei kuulu omiin lempikasvehini, mutta annan sen olla perhosten vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo purppurapunalatva minulla on hankintalistalla. Kiva nähdä, tuleeko siitä meilläkin perhoskasvien ykkönen.

      Poista
  13. Pitääkin käydä tuolla perhospuutarhurin sivuilla kurkkimassa:) Kiva yhteistyö! Hopeahärkki on meidän pihalla sellainen minkä ympärillä perhosia näyttää usein olevan ja minun ruohosipulista ne näyttää myös tykkäävän..tuntuu ainakin että joka kerta kun sieltä käy palan napsaisemassa niin aina siinä perhosia pyörii:) Aurinkoista toukokuun viimeistä päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤ Tämä oli tosiaan oikein kiva yhteistyö.:) Meilläkin hopeahärkissä käy etenkin pikkuisia päiväperhosia. Aurinkoista kesäkuun alkua!❤

      Poista
  14. Päivänhattu on ihana loppukesällä. Nyt olisin kaivannut omenankukkien pölyttäjiä. Outoa kun oli niin vähän pörinää, nyt jännätään alkaako omenoita kehittyä. Kiitos vinkeistä. Nyt pitää alkaa tosissaan syventyä tuohon juttuun. Kivaa torstaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rita! Vähän tosiaan jännittää, miten marja- ja hedelmäsadon kanssa käy, kun kaikki kukkivat niin varhain ja lyhyen aikaa. Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  15. Ihanat kukat ja kiva postaus perhoskukista <3. Olen joskus kanssa lukenut ja hommannut joitain perhosia ynm pölyttäjiä vetäviä kukkia,mutta osan on pakkaset ynm vienyt. Kesäkukkasekoituksia laitan joka kesä ja kyllä niitä perhosia ynm näkyy niissä käyvän :)
    Ihanaa toukokuun viimeistä päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Sopivat kesäkukkasekoitukset ovat tosiaan näppärä tapa houkutella perhosia. Ihanaa kesäkuun alkua!<3

      Poista
  16. Mielenkiintoinen tieto! Pitää vierailla sivuilla.
    Juu, perhosia ajatellen on tullut myös kasveja hankittua. Mahtoiko kukaan mainita sinipiikkiputkea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinipiikkiputki tuntuu tosiaan olevan perhosten mieleen.

      Poista
  17. Tänä vuonna kokeilen erilaisia yksivuotisia perhoskukkia esim. maarianohdake, olkikukka ja pallerokiurukukka on kasvamassa. Saa nähdä mikä osoittautuu parhaimmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen testi! Kiva kuulla myöhemmin, mikä osoittautui parhaaksi perhosmagneetiksi.:)

      Poista
  18. Pitää itsekkin panostaa perhos kukkiin seuraavaksi. Väriminttua minulla ainakin on ja tarhajaloangervoa.

    VastaaPoista
  19. Meillä on ollut lähes kaikkien kasvien valinnassa kriteerinä se, että sen pitää olla jollakin tapaa perhosia tai pörriäisiä houkutteleva. Lisäksi tuo piha-allas houkuttaa myös kaikenlaisia lentäviä, on lintuja, sudenkorentoja, pörriäisiä ja perhosia. On aivan huikean hienoa seurata omalla pihalla luonnon monimuotoisuutta.
    Ihana postaus sinulta, kiitos tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi!:) Piha-allas tosiaan varmasti lisää puutarhan eliöstön monimuotoisuutta. Meillä on tällä hetkellä vain pieni suihkulähteellinen vesiaihe, mutta ainakin pikkulintujen olen nähnyt käyvän siinä juomassa.

      Poista
  20. Perhoskukat ovat ihan pop!! <3
    Leppoisaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  21. Upeat ja sähäkät 'Fireball'-värimintut.
    En ole suoranaisesti etsinyt perhoskasveja puutarhaani, mutta se on aina suuri bonus, mikäli joku kukka toimii myös hyönteisten näkökulmasta. Pallerolaukka, tsinniat ja purppurapunalatva ovat meillä parhaita perhosmagneetteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pallerolaukka on meilläkin ollut perhosten suosiossa.

      Poista
  22. Kauniita Fireball-minttuja. Ainakin päivänhattuja olen hankkinut. Ne on kyllä huikeita perhosmagneetteja. Aurinkoa viikonloppuusi <3

    VastaaPoista
  23. Kaunopunahattu ja nauhus olivat vanhassa pihassa perhosten suosiossa. Tähän uuteen pihaan olen laittanut punahattua myös, mutta viime kesänä ne eivät vielä kukkineet. Toivottavasti tänä kesänä kukkivat. Kimalaisia on pörrännyt paljon kuolanpionissa ja pikkusydämessä. :) Mukavaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihania perhos- ja hyönteiskukkia puutarhassasi. Mukavaa kesäkuuta sinullekin!

      Poista
  24. Sulla on sitten aina niin ihastuttavia kasveja ja niin upeita kuvia. Lukemalla blogiasi olen kuullut kukista, joista en aikaisemmin tiennyt mitään! Toivottelen sinulle oikein antoisaa ja pitkää kesäaikaa puutarhan parissa <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi!<3 Oikein suloista kesää sinulle!<3

      Poista
  25. Kiitos vinkistä! Kyllä minä koetan perhosia muistaa ja haluaisin muistaa enemmänkin. Perhosia on niin vähän nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä!:) Perhosia tosiaan näkisi mielellään enemmänkin.

      Poista
  26. Happy new week ...love Ria x 💜

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...