Syksyn
kukkasipulimaratoni on taas käynnissä! Tänä vuonna ajattelin panostaa
enemmän uusiin istutusalueisiin ja vanhojen osalta pieniä täydennyksiä lukuun
ottamatta ennemminkin katsoa, mitkä jo aiemmin istutetut sipulit itävät
edelleen, jotta osaan sitten seuraavana syksynä istuttaa vain tyhjiksi jääviin
kohtiin. Tänä kesänä nimittäin suloista sekamelskaa loivat viimesyksyiset ja
sitä vanhemmat sipulit kukkimalla yhdessä. Nyt sipuleita oli istutettavana reilu 10kg eli vain puolet viime vuoden määrästä. Tuskin kuitenkaan niitä enää enempää hankin, ellei jotain ihan yksittäisiä pieniä pussukoita tule ostettua vielä ruukkuihin istutettavaksi.
Tänä vuonna sain äidiltäni Hollannin reissun tuliaisina useita erilaisia, ihania tulppaanin sipuleita, joten ensi keväänä saan jännätä myös niiden nousemista. Samoja kukkasipuleita hän oli ostanut itselleenkin eli meillä onkin osittain samanlaista kukkaloistoa luvassa.
Posliinihyasintteja lisäsin siemenistä entistä reilusti suuremmalle alueelle, samoin ukkolaukkojen siemeniä levitin laajalti. Osan siemenistä otin talteen tulevaa varten. Keltaiset liljani tekivät itusilmuja, joiden avulla yritän nyt lisätä myös niitä. Saa nähdä, miten käy.
Tällaisia kukkasipuleita kukkapenkkeihimme päätyi tänä syksynä:
Seuraavia tulppaanin sipuleita sain äidiltäni:
Tässä itsellenikin muistukkeeksi, mihin kukkasipulit päätyivät:
Porraspenkki: alimmaiselle portaalle menivät kaikki äidiltäni saamani tulppaanit, keskiportaalle narsissi "Bridal Crown", tulppaani 2kg vaaleanpunainen, vaaleanpuna-valkoinen ja violetti, tulppaani "Queen of Night" sekä vaaleanpunainen isokevättähti ja ylimmälle portaalle narsissi "Minnow", lehtolaukka ja krookukset "Barr´s Purple", "King of the Striped", "Jeanne d´Arc", "Grand Jaune" ja "Ruby Giant".
Kolmiopenkki: keisaripikarililja "Aurora" ja tulppaani 2kg kirkkaanpuna-keltainen
O-penkki: kevätkurjenmiekka "Harmony", laukkasekoitus, kääpiötulppaani (Tulipa turkestanica) ja sinitähtihyasintti
Kaaripenkki: tulppaani 2kg kirkkaanpuna-keltainen
Nyt on minun osaltani tämänvuotinen kukkasipulimaratoni saatu päätökseen, ellen tosiaan jotain pientä täydennystä vielä osta. Usean tunnin kökkiminen
koleassa säässä sipuleita maahan tunkemassa tuntuu välillä tympeältä, mutta
mieltä lämmittää tulevan kevään ja kesän kukkaloisto, joka palkitsee kyllä
nähdyn vaivan.
Oletko sinä
jo istuttanut syksyn kukkasipulisi? Minkälaisia sipuleita penkkeihisi
päätyi/päätyy?
Antoisia syyspäiviä!



















































