maanantai 3. joulukuuta 2018

Puutarhavierailulla: NTNU Ringve Botaniske Hage, Trondheim, Norja, osa 1/2

Lomailimme viime kesänä viikon ajan Ruotsissa Åressa, josta teimme myös päivämatkan Norjan puolelle Trondheimiin. Samalla kävimme Ringven kasvitieteellisessä puutarhassa. V. 1973 perustettu puutarha on kooltaan n. 13 hehtaaria ja koostuu kuudesta eri osa-alueesta. Näin valtavan suurella alueella riittää paljon kaunista katseltavaa, joten kuvasaaliinikin on suuri. Sen vuoksi esittelen nyt tässä postauksessani puutarhan kuudesta alueesta kaksi, vanhan ajan perennat ja arboretumin, ja palaan ensi viikolla loppuihin neljään alueeseen. Tervetuloa kesäiselle kierrokselle Ringven kukkaloiston pariin!

Ringven "Vanhan ajan perennat" -niminen alue on komea kokoelma vanhoja puutarhakasveja Keski-Norjasta. Kokoelma pyrkii takaamaan kyseisten lajien ja lajikkeiden säilymisen, mutta myös esittelemään niiden koristearvoa. Jokaisen kasvin tarina on tiedossa vähintään 50-luvulle saakka. Kokoelma on osa Norjan kansallista perinnekasvien suojeluverkostoa.

Vanhan ajan perennat on istutettu näyttäviksi, runsaiksi kokonaisuuksiksi.

Aluetta reunustavat upean tuoksuiset pensasruusut.

Kokoelmaan kuuluu mm. erilaisia jaloangervoja, isotöyhtöangervoa ja isotähtiputkea.

Isotähtiputki

Koreakärsämö muodostaa valkoisen kukkameren. Jaloangervot ovat vielä nupussa.

Kellanvihreä jättipoimulehti ja oranssi lilja luovat hauskan kontrastin siniselle ritarinkannukselle.

Oranssi lilja ja sini-violetti akileija ovat näyttävä pari. Valkoinen jaloangervo tuo valoa ja raikkautta kokonaisuuteen.

Istutusalueet on siististi rajattu ja kasvit ovat todella hyvinvoivan näköisiä.

Tarha-alpi loistaa kilpaa auringon kanssa.

Perennojen seassa on myös heiniä keventämässä istutusalueiden ilmettä.

Kivikkoisessa rinteessä maanpeittäjänä on mm. rikkoa, pikkusydäntä, varjohiippaa, suikeroalpia ja vuorenkilpeä.

Kuivemmalla kivikkoalueella kallion uurteissa kasvaa mm. mehitähtiä, maksaruohoja, hopeahärkkiä ja sammalleimua.

Perenna-alueen vieressä on kookas hyönteishotelli. Puutarhassa näkyi runsaasti perhosia, kimalaisia, mehiläisiä ja muita pölyttäjiä.

Vanhan ajan perennojen räiskyvälle väri-ilottelulle rauhoittavan vastakohdan luo arboretum, jossa kasvaa pohjoisen pallonpuoliskon puita ja pensaita yhteensä noin 120 lajia. Arboretumin keskellä oleva lampi kuvaa Jäämerta, jonka ympärille puuvartiset kasvit on istutettu vastaten geografista sijaintiaan kartalla.

Arboretumin keskellä oleva lampi on mm. sinisorsien ja lokkien pesimäpaikka.

Tähän lopuksi muistutan vielä blogissani käynnissä olevasta valkoisen kukkasipulipaketin arvonnasta, jonka osallistumisaikaa on jäljellä huomiseen! :)

Iloa uuteen viikkoon!

perjantai 30. marraskuuta 2018

Kuuran kuorruttama puutarha ja luonnon omat kivisiilit (+ muistutus arvonnasta!)

Pari viikkoa jatkuneiden pakkasten myötä puutarhaamme peittävä kuurakerros on vähitellen paksuuntunut päivä päivältä. Esimerkiksi heinien ja kivien päällä on paikoitellen melko suuria kuuran muodostamia kiderakenteita, joita kävin kuvaamassa viime viikonloppuna. Tervetuloa mukaan marraskuiselle kuvakierrokselle puutarhaamme!

Terassin kainalossa kivikkokasvialueella valkoinen kuura on peittänyt osan kivistä. Tuijat ja sitruuna-ajuruoho tuovat vielä vihreyttä.

Rinnepenkeissä kääpiövuorimännyt ja tuiviot ovat saaneet tomusokerimaisen kuorrutuksen.

Paksu kuurainen kuorrutus suurine jääkiteineen saa heinänkorretkin näyttämään moninkertaisesti tavallista paksummilta.

Uudella kivikkoalueella lapinvuokon höyheniä muistuttavat siemenet taipuvat tuulenvireessä.
Pensasryhmän pikkuinen siilikuusi on saanut oksiensa kärkiin jäiset tupsut.

Kivipylväiden päältä löysin ensimmäistä kertaa luonnon tekemiä hauskoja jäisiä pikkusiilejä.

Pienet luonnonkivet ovat muuttuneet siileiksi saatuaan selkäänsä piikit jääkiteistä.


Metsäpuutarhan alueella kuuraa ei ole lainkaan, ainoastaan ohut lumihuntu.

Sydänpolulla mm. alppiruusut, suokukat ja nukkekanervat valmistautuvat talveen. Alppiruusuissa lukuisat nuput luovat jo lupauksen tulevasta keväästä ja kesästä.

Porraspenkissä hopeisena hohtava ohotanmaruna 'Nana' on todella kaunis edelleen monien muiden kasvien maanpäällisten osien jo lakastuttua.

Etupihalla olevaa Kivikasaa kuurainen ilme pukee. Siemenestä kasvattamani ja viime kesänä paikoilleen istuttamani kivikkokasvit ehtivät kasvaa kesän aikana jo reheviksi mättäiksi.

Kivikasassa kivikkosuopayrtti vihertää vielä kauniisti kivenkolossa.

Tähän lopuksi muistutan vielä blogissani käynnissä olevasta kauniin, valkoisen kukkasipulipaketin arvonnasta. Sipulit ehtii hyvin istuttaa ruukkuun odottamaan ensi kevättä. Jos et ole vielä osallistunut, käyhän kurkkaamassa!:)

Hyvää viikonloppua ja tunnelmallista joulukuun alkua!

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Marraskuun kesäkukat (+ arvontamuistutus!)

Talvetan pelargoniat jälleen sisätiloissa kasvilampun alla ja niiden seurana on myös pari lumihiutaletta. Nämä kaikki intoutuivat kukkimaan uudelleen nyt pidettyään pientä taukoa lokakuun lopulla. Suurin ilonaiheeni kukkijoiden suhteen näin marraskuussa on kuitenkin ruusuneidikki, joka alkoi kasvattamaan ainokaista kukkanuppuaan vasta lokakuun lopulla. 

Kaikki pelargoniani ovat viime vuonna talvettamastani yksilöstä otetuista pistokkaista kasvaneita. Ensi kesäksi voisin hankkia niille kaveriksi jotain toista värisävyä.

Lumihiutale

Ruusuneidikin kukinto on viehkeän vaaleanpunainen.

Istutin ruusuneidikin sipuleita ruukkuun keväällä. Kasvi kasvatti vehreät lehdet, oli kesän ulkona ja siirtyi syksyllä kasvihuoneeseen, josta nostin sen sisälle vasta marraskuun alkupuolella. Olen koko ajan ollut siinä luulossa, että se olisi samankaltainen talvettamisen suhteen kuin miekkaliljat, mutta nyt luin netistä, että se olisikin huonekasvi. Sen lehdet kuitenkin lakastuivat kukkavarren kasvaessa, joten kukinnan jälkeen jäljelle jää pelkkä multaruukku, mikä taas ei ole kovin kivan näköinen pitää esillä. Ajattelinkin viedä ruukun kaikesta huolimatta kukinnan jälkeen varastoon ja toivoa, että kasvi nousee keväällä uudelleen. Onko sinulla kokemuksia ruusuneidikistä?

Tähän lopuksi muistutan blogissani käynnissä olevasta kauniin, valkoisen kukkasipulipaketin arvonnasta, johon ehtii vielä hyvin osallistua.:)

Iloista keskiviikkoa!

maanantai 26. marraskuuta 2018

Ihan oikeasti syksyn viimeiset kukkasipulit + arvonta

Pari viikkoa sitten kirjoitin silloin syksyn viimeisiksi luulemistani kukkasipuli-istutuksistani. Kävin kuitenkin sen jälkeen vielä paikallisessa puutarhamyymälässä, jossa kaikki jäljellä olevat kukkasipulipussit olivat euron/kpl. Ruukkuistutuksiin en tullut aiemmin syksyllä sipuleita hankkineeksi, joten päädyin nyt sittenkin hankkimaan kukkasipuleita vielä muutaman pussin lisää. Mielessäni olivat kuitenkin myös tulevat vuodet, sillä pääosa nyt hankkimistani sipuleista on sellaisia, jotka toivottavasti jäävät puutarhaamme monivuotiseksi iloksi. Istutin sipulit ruukkuihin, mutta siirrän niistä suurimman osan ensi kesänä kukinnan jälkeen kukkapenkkeihin. Ainoastaan hollanninkurjenmiekat aion pitää ruukussa, jonka nostan jatkossa talveksi varastoon, sillä ne ilmeisesti talvehtivat Suomessa huonosti ulkona.

Napolinlaukka, matalien laukkojen sekoitus, jossa on ainakin kelta- ja lehtolaukkaa, kevätkurjenmiekka 'Purple Hill' ja hollaninkurjenmiekat 'White van Vliet' ja värisekoitus.

Ajattelin ilahduttaa myös teitä lukijoitani arpomalla alla olevan valkoisen kukkasipulipaketin blogissani. Kukkasipulit ehtii vielä hyvin istuttaa ruukkuun odottamaan ensi kevättä. Hollanninkurjenmiekat voi istuttaa vasta kevätpuolellakin, mutta omani laitoin jo tosiaan ruukussa viileän varastoon, ja jos ne sattuisivat alkaa itää varhain, nostan ne sitten sisälle.

Hollanninkurjenmiekka 'White Van Vliet' ja napolinlaukka, jonka pitäisi karkottaa myyriä eikä maistua kauriille tai jäniksillekään.
 Voit osallistua tämän kukkasipulipaketin arvontaan:
- yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (sivupalkissa oikealla kohta "Lue", joka ei näy mobiiliversiossa, vaan ainoastaan internetversiossa. Sivun alalaidasta saat vaihdettua mobiiliversion internetversioksi) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen
- kahdella arvalla tykkäämällä lisäksi blogini sivusta "Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi" Facebookissa
- kolmella arvalla seuraamalla lisäksi Puutarhahetki-blogia blogit.fi:ssa
Jokaisesta seuraamistavasta saat siis yhden arvan, joten osallistua voit korkeintaan kolmella arvalla.
Muistathan mainita kommentissasi, monellako arvalla olet mukana!
Osallistumisaika alkaa tänään ma 26.11.2018 ja päättyy ti 4.12.2018. Palkinnon postitus vain Suomeen.

Tervetuloa osallistumaan arvontaan!
Mukavaa uutta viikkoa!

lauantai 24. marraskuuta 2018

Kauan odotetut maistiaiset

Kylvin viime keväänä ananaskirsikkaa, joka iti hyvällä menestyksellä, ja neljä parasta taimea pääsi ruukuissa kasvihuoneeseen. Ananaskirsikat kukkivat kesällä runsaasti, mutta vaikka yritin huolehtia pölyttymisestäkin, raakileita ei lähtenyt aluksi kehittymään. Vasta loppukesällä kukinnan jatkuessa kasveihin alkoi tulla hedelmän alkuja. En tiedä, olisiko kuumalla kelillä ollut vaikutusta asiaan. Joka tapauksessa ananaskirsikat olivat kasvihuoneessa marraskuulle asti ja siirtyivät lopulta meille sisälle kasvivalojen alle täynnä raakileita. Nyt näistä ensimmäiset ovat vihdoin kypsyneet ja on kauan odotettujen maistiaisten aika!:)

Kahdesta ananaskirsikasta ei vielä kovin suuria suupaloja viidelle hengelle riittänyt.:D

Ananaskirsikat kasvavat nyt rehevinä ruukuissaan kasvivalojen alla olohuoneessamme.

Raakileita on kypsymässä vielä runsaasti...

... ja nuppuja ja kukkiakin näyttää tulevan jatkuvasti lisää.



Vaikka maistiaiset jäivät vielä pikkuriikkisiin paloihin, ananaskirsikat olivat kyllä tosi hyvän makuisia. Alunperin ajattelin, etten kasvata niitä uudestaan ainakaan ihan lähivuosina, kun ehdin jo luulla, että jäämme kokonaan ilman satoa. Näiden maistiaisten ja runsaslukuisten raakileiden ja kukkien lupailemien herkkuhetkien myötä olen kuitenkin alkanut tulla toisiin aatoksiin. Viime keväänä kylvin ananaskirsikat maaliskuun puolen välin seutuvilla, joten ehkäpä ensi keväänä kylvän ne jo vähän aiemmin. Oletko sinä kasvattanut ananaskirsikkaa? Jos olet, miten onnistuit ja milloin kylvit siemenet?

Rentouttavaa viikonloppua!

torstai 22. marraskuuta 2018

Viisi puutarhamuistoa kesältä 2018

Sain tämän Maatiaiskanasen Elämää -blogin Hillevin alulle laittaman hauskan haasteen Minnalta Hiidenkiven puutarhassa -blogista. Kiitos vielä haasteesta! Haasteen tarkoituksena on palata viime kesään ja kertoa siihen liittyvät viisi parasta puutarhamuistoa. Näin marraskuun pimeyden ja harmauden keskellä onkin erinomainen aika lähteä mielikuvamatkalle kuluneeseen kesään. Tässä minun parhaimmat muistoni (ei parhaus-järjestyksessä):

1. Aurinkoiset, lämpimät kesäpäivät
Kulunut kesä oli poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen. Edellisen kesän sateisten kelien jälkeen kauniit säät tuntuivat erityisen ihanilta. Vaikka kesä oli kuiva, meillä kasvit pärjäsivät olosuhteisiin nähden kuitenkin melko vähällä kastelulla ruukkupuutarhaa ja kasvihuonetta lukuunottamatta. Kuumuus toki hidasti esimerkiksi kaivamista ja muita raskaampia puutarhatöitä, joita suorassa auringon paahteessa ei jaksanut kunnolla tehdä, vaan nämä piti hoitaa joko varhain aamulla tai vasta illalla. Toisaalta tämän ansiosta ainakin itselläni tuli enemmän vietettyä aikaa puutarhassa vain istuskellen ja rentoutuen.

Kasvihuoneen edustan istuskelualueella ruiskaunokit ja rusoikikukat kukkivat penkin selkä- ja käsinojissa. Ruukuissa persikkapuut.

2. Kasvihuoneen ensimmäinen kokonainen kesä
Viime kesä oli ensimmäinen kesä, jolloin kasvihuoneemme oli käytössä koko kasvukauden ajan. Opin paljon uutta kasvihuonekasvatuksesta ja pääsimme herkullisen sadonkin makuun. Tätä hienoa kokemusta rikkaampana odotan jo innolla seuraavaa kasvukautta.

Kasvihuoneessa kasvoi mm. tomaattia, chiliä, paprikaa, ananaskirsikkaa, kurkkua ja maissia.

3. Terassin laajennuksen eteneminen
Olemme laajentaneet terassiamme vuosi vuodelta pala kerrallaan. Pari vuotta sitten hankimme silloiselle istuskeluterassille ulkoporealtaan ja toissa kesä kului ilman kunnon paikkaa ruokailuryhmälle. Viime kesänä mieheni rakensi uutta terassia useita kymmeniä neliömetrejä lisää ja tämän myötä saimme mm. ihanan katoksen sohvaryhmää varten. Ensi kesänä laajennus jatkuu edelleen.:)



4. Paikallisen puutarhaseuran vierailu
Viime kesänä avasin puutarhamme ensimmäistä kertaa yleisölle paikallisen puutarhaseuran pyydettyä päästä vieraisille. Vaikkakin jännitin tätä tapahtumaa kovasti etukäteen, lopulta vierailu oli kuitenkin todella upea kokemus, jonka rohkaisemana olen harkinnut osallistumista ensi kesänä Avoimet Puutarhat -tapahtumaan.

Pioni 'Shirley Temple'

5. Perheen kanssa vietetyt puutarhahetket
Touhuamme puutarhassa paljon koko perheen kesken. Kolme lastamme ovat vielä pieniä, alle kouluikäisiä, ja osallistuvat innolla kaikkeen puutarhatouhuun. Toisaalta on upeaa myös istuskella yhdessä vaikkapa jätskiä syöden tai nuotion ääressä tunnelmoiden. Lasten ilon näkeminen on palkitsevaa ja sulattaa sydämen. Nämä ovat niitä ihania, kultaisia hetkiä, joita varmasti tulen kaipauksella ja suurella rakkaudella muistelemaan myöhemmin.

Jättiverbena

Tässä vielä haasteen säännöt:
Tee postaus siitä, mitkä viisi puutarhamuistoa olivat parhaat tällä kaudella (siitä lähtien, kun esikasvatuskausi alkoi päättyen tähän hetkeen). 
Kerro postauksessa, että haaste sai alkunsa Maatiaiskanasen Elämää -blogista. 
Kerro, keneltä itse sait haasteen ja haasta vähintään kolme blogiystävääsi mukaan.
Käy kirjoittamassa postauksesi Maatiaiskanasen Elämää -blogin 5 parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta -haastepostauksen kommenttikenttään, niin se lisätään haasteeseen osallistuneiden listaan.

Minä haastan mukaan tähän mukavaan kesän muisteluun seuraavat ihanat blogit:

Hauskaa loppuviikkoa! 

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Ulkoporealtaan syyshuolto

On taas se aika vuodesta, jolloin ulkoporealtaan syyshuolto on ajankohtainen. Meillä vedet ulkoporealtaaseen vaihdetaan kahdesti vuodessa, ja syksyn vaihtokerta pyritään aina siirtämään niin myöhäiseksi kuin mahdollista, jotta keväällä vastaavat huoltotoimet voisi huoletta tehdä sitten, kun sää on jo varmasti lämmennyt pysyvästi plussan puolelle. Lisäksi allas on meillä ahkerammassa käytössä kylmänä kautena kuin kesällä, joten senkin puolesta huolto on kivempi ajoittaa myöhäiseen syksyyn samoille ajoille kuin siinä kylpeminenkin runsastuu. Nyt pakkaset näyttävät tulleen ainakin joksikin aikaa jäädäkseen, joten ajoitimme syyshuollon viime viikonlopulle viimeisille plussakeleille.



Meillä on ollut ulkoporeallas nyt kaksi vuotta, ja se on ollut todella huoleton ja vaivaton hoidettava, sillä vedenvaihtoon liittyvät toimet tosiaan tehdään vain pari kertaa vuodessa. Tämän lisäksi tarvitsee ainoastaan vaihtaa suodatin ajoittain ja toki viikoittain lisätä veteen klooria.

Puolivuosittaisen huollon aikana ulkoporeallas pumpataan ensin tyhjäksi. Tähän käytämme samaa pumppua, joka on kesän ajan käytössä sadevesitynnyrissä kastelua varten.

Tämän jälkeen allas pestään painepesurilla.

Lopuksi pesuvedet ja altaan pohjalle jääneet mahdolliset roskat imetään pois imurilla.

Altaan puolivuosittaisen huollon yhteydessä vaihdamme myös suodattimen uuteen. Lopuksi altaan voikin taas täyttää, jonka jälkeen se on valmiina käyttöön seuraavaan vesienvaihtoon saakka. Ulkoporealtaan hankintaan ja käyttöön liittyviä muita käytännön tietoja ja vinkkejä löytyy myös aiemmasta postauksestani. Nyt viimeisetkin syystyöt on vihdoin tehty, sillä altaan huollon yhteydessä tuli pestyä viimeisetkin kukkaruukut ja viimeisteltyä kasvihuoneen siivous. Kasvihuoneen verhotkin kävivät viikonloppuna pesukoneessa ja odottavat nyt kaapissa ensi kevättä. Nyt voikin rauhassa aloittaa vähitellen valmistautumisen jouluun. Oletko sinä jo ottanut jouluisia somisteita esille?

Hauskaa keskiviikkoa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...