Sain Rikkaruohoelämää-blogin Betweeniltä Kottikärryn kääntöpiiri -blogin Päivin liikkeelle laittaman Puutarhanäkymiä-haasteen, jonka tarkoituksena on esitellä kiinnostavia ja itselle tärkeitä näkymiä puutarhasta. Kiitos molemmille ihanasta haasteesta!
 |
| Lempinäkymäni puutarhassamme on usean vuoden ajan ollut tämä terassilta ja olohuoneen ikkunastakin avautuva näkymä Kivikkokasvialueen ja Rinnepenkin yli kohti kasvihuonetta. Tämä on varmastikin myös eniten kuvaamani maisema puutarhassamme. Parin viime vuoden aikana puutarhamme on kuitenkin kehittynyt kovaa vauhtia, ja uusia ihania näkymiäkin on syntynyt, joten yhtä suosikkinäkymää on nykyisin jo vaikea valita. Tulevien puutarhaprojektien myötä toiveissa on kauniita näkymiä yhä lisää. |
 |
Kasvihuoneen ja lavatarhan edusta miellyttää nykyisin silmääni kovastikin, kun viime kesänä saimme alueelle vaalean liuskekiveyksen ja kivillä reunustetun istutusalueen. Tykkään siitä, että puutarhassa kulkiessa ei voi kaikkea nähdä kerralla, vaan rakenteiden ja kasvien takaa paljastuu aina uutta ihasteltavaa. Haluan myös, että puutarhassa on eri "tiloja" tai "huoneita", joissa voi olla keskenään hyvinkin erilainen tunnelma ja myös erilaisia käyttötarkoituksia. Vasemmalla näkyvän kivireunaisen istutusalueen pikkusyreeni 'Palibin' ja kärhöpylväs, joka toivottavasti tuuheutuu lähivuosina, tulevat jatkossa kätkemään taakseen osan lavatarhasta.
|
 |
Myös kasvihuoneelta terassille päin avautuu nykyisin mielestäni kivannäköinen maisema.
|
 |
Lavatarhan alue tarjoaa sadon lisäksi silmäniloa. Iso vaikutus tähän on viime kesänä lavatarhan reunaan tekemälläni kesäkukkapenkillä, joka tuo väriä hyötykasvien vehreyden rinnalle.
|
 |
Elävän pajumajan oviaukolta Tähdenlennon polun kukkulan päältä avautuu kiinnostava näkymä metsäpuutarhaan. Turveharkkoreunuksiset kohopenkit tulevat tästä suunnasta kivasti esiin. Jykevän puutarhaportin oikealla puolella kärhöt kasvavat tuissaan jo lähes seinämäisenä tilanjakajana, joka kätkee taakseen Sydänpolun aluetta.
|
 |
Edellisen kuvan turveharkkoreunuksisen O-penkin luota talolle ja kasvihuoneelle päin on vehreä, runsas maisema, johon korkeutta tuovat kärhöpylväät ja puutarhaportit.
|
 |
Olemme tehneet puutarhaamme nyt yhdeksän vuotta, ja parin viime vuoden aikana katselemisen arvoisia näkymiä on alkanut tulla tihenevää tahtia kasvien kotiuduttua paikoilleen ja tuuheuduttua. Uudet istutusalueet eivät useinkaan heti ensimmäisinä vuosina vielä ole sitä, mitä on suunniteltu, vaan vaativat aikaa. Esimerkiksi Liljarinne ja Mörköpolun alue alkavat jo vähitellen muistuttaa sitä, mitä olin ajatellut kasveja valitessani ja istuttaessani.
|
 |
Lempinäkymät voivat myös vaihdella vuodenajan mukaan. Keväisin/alkukesäisin tämä tulppaanien värittämä näkymä on ehdottomasti suosikkini puutarhassamme.
|
 |
| Tykkään myös siitä, että puutarhamaisemasta löytyy kiintopisteitä tai katseenvangitsijoita. Näiden virkaa meillä toimittavat mm. yksittäiset, istutusalueille asetellut kivenlohkareet, karahkat ja ajopuut. Pimeään vuodenaikaan tontin takaosassa kohoava elävä pajumaja tunnelmavaloineen toimii myös tällaisena katseenvangitsijana. Sen sijaan varsinaisia puutarhapatsaita tai vastaavia meiltä ei juurikaan löydy. |
Itse heitän tämän mukavan haasteen eteenpäin seuraaviin ihaniin blogeihin:
-
Kukkia & haaveita-
Saaripalsta-
Selätön puutarhuriTässä vielä Päivin saatesanat ja muutamia apukysymyksiä haasteeseen liittyen:
"Puutarhanäkymiä -haasteessa etsintäkuulutan penkomaan kuva-arkistoja ja julkaisemaan kiinnostavia ja sinulle tärkeitä näkymiä.
Toivoisin
rohkeaa osallistumista, sillä tiedän, että teillä on paljon annettavaa
tähän aiheeseen. Uskon, että erilaiset ja sinulle mieluisat näkymät
omassa pihapiirissäsi ja puutarhassasi voivat inspiroida monia muitakin.
Voit myös kertoa jonkun puutarhavierailun näkymästä, joka on sinua
ihastuttanut ja kenties ohjaa sinua oman puutarhasi suunnittelussa. Ei
todellakaan haittaa, jos olet julkaissut kuviasi jo aikaisemmin, sillä
niistä voi olla tällä teemalla paljon iloa monelle.
- Mitä näkyy etualalla ja löytääkö katse vielä kauempaa jotain kiinnostavaa, mikä kutsuu uteliaana tutustumaan?
- Millainen on tunnelma, värimaailma ja puutarhan tyyli?
Mitä sinä toivot puutarhanäkymältä? Haluatko salaperäisinä huoneita vai avaruutta? Vai kenties molempia?
- Onko
sinulle tärkeää saada kokeilla erilaisia tyylejä, kasveja tai asioita,
vai kulkeeko puutarhassasi jokin yhdistävä punainen lanka esim. värien
tai tyylisuunnan muodossa?"
Haasteen säännöt:
- Kuvia voi olla yksi tai useita, perustelujen kanssa tai ilman
- Haasta mukaan 1-4 blogiystävääsi
- Kerro, että haaste lähti liikkeelle
Kottikärryn kääntöpiiri -blogista ja liitä linkki postauksestasi Päivin alkuperäisen haastepostauksen (linkki edellä) kommenttikenttään, jotta se on helppo löytää.
- Voit ilomielin ottaa haasteesta kopin ihan omatoimisesti
Kauniita, kuulaita pakkaspäiviä!