maanantai 15. toukokuuta 2017

Meille tulee kasvihuone!

Kun hankimme viime syksynä ulkoporealtaan, oli tarkoituksenamme, että tämän kesän ykkösprojektimme olisi terassin laajennus. Meillä oli ennen ruokailuryhmä ulkoporealtaan paikalla ja sille oli nyt tarkoitus tehdä uusi tila, vaikka kyllähän pöytä ja tuolit mahtuvat nykyisellekin terassille ulkoporealtaan viereen. Kivempi olisi kuitenkin saada ruokailupaikka selkeästi omaksi, erilliseksi tilakseen. Kasvihuoneesta olimme mieheni kanssa jutelleet ja suunnitelleet hankkivamme sen sitten vuoden kuluttua. Kun esikasvatukset alkoivat nyt keväällä vallata keittiöstämme enenevässä määrin alaa, tokaisi mieheni, joka tykkää kovasti ruoanlaitosta, että "eiköhän hankita se kasvihuone jo tänä kesänä?". Ja tuohon tilaisuuteen piti kyllä heti tarttua! :D

Minulla oli jo valmiina mietittynä haluamani malli, sillä olin viime kesästä lähtien surffailut eri kasvihuonetoimittajien sivuilla ja tehnyt vertailuja. Emme kuitenkaan olleet nähneet kyseistä mallia "livenä", emmekä halunneet tilata sitä, ennen kuin olisimme  päässeet perehtymään siihen ja muutamaan muuhunkin malliin lähemmin. Niinpä suuntasimme Tampereen Supermessuille kasvihuoneita katselemaan, ja siellähän niitä ihanuuksia oli! Ja kuten messupostauksessa mainitsin, niin kaupathan siinä sitten syntyi! 

Meille tulee Kivinkankaalta Juliana Compact -kasvihuone (8.2 m2, 3mm turvalasilla) ja Kivikangas on myös ensimmäinen varsinainen blogiyhteistyökumppanini. Kasvihuonetoimitus tuli itse asiassa viikko sitten perille, ja noita paketteja olen autotallissa käynyt hypistelemässä ja ihastelemassa nyt viime viikon kylmien säiden aikana. En millään malttaisi odottaa, että saamme kasvihuoneen pystyyn. Perustusten tekeminen on kuitenkin vielä ihan alkuvaiheessa. Paikka oli kasvihuoneelle jo mietitty valmiiksi istutuslaatikoiden viereen, mutta kauheasti emme vielä ole osittain säistäkin johtuen päässeet perustustöitä aloittelemaan. Nurmikon poistin alueelta viime viikolla, ja mies pääsee nyt lapiohommiin. Murskekuorma pitäisi tilata piakkoin ja muutenkin vielä hankkia perustukseen tarvittavia materiaaleja. Päivitän kasvihuonekuulumisiamme lisää, kunhan projekti etenee. 

Eikö tuo alue näytäkin kaipaavan juuri kasvihuonetta?

Kaivamisurakka on nyt alkamassa.

Jos teillä on jotain hyviä vinkkejä kasvihuoneen perustukseen, kasaamiseen, huoltoon tai mihin tahansa kasvihuonetta koskevaan asiaan liittyen, otan ilolla niitä vastaan! 

Hauskaa uutta viikkoa!

perjantai 12. toukokuuta 2017

Ämpäriperunat

Viime kesänä kasvatin ämpäriperunoita ensimmäistä kertaa ja kasvatuksen vaivattomuudesta ja hyvästä sadosta vakuuttuneena päätin ehdottomasti kasvattaa niitä jatkossakin. Tänä vuonna ryhdyin toimeen hieman viime vuotta aiemmin. Lisäksi nyt hankin "ihan oikeita" siemenperunoita (Siikliä), viime vuonna käytin ruokakaupasta ostettuja, kaapissa itämään alkaneita perunoita, joiden lajiketta ei edes selvinnyt perunapussista.

Laitoin nyt perunat valoisaan paikkaan itämään huhtikuun alkupuolella sanomalehden päälle. Viime vuonna perunat olivat kananmunakennossa itämässä, mutta nyt unohdin kerätä kennoja etukäteen, joten sanomalehtipaperi sai kelvata. Perunat saivat olla pari viikkoa muuten ihan rauhassa, mutta muutaman kerran suihkuttelin niitä vesipullolla. 



Noin kahden viikon jälkeen perunat olivat itäneet. Yleensä suositellaan odottamaan, että idut ovat suurinpiirtein yhden senttimetrin pituiset, ja sitten istuttamaan perunat. Myös etukäteen idättämättömiä perunoita voi istuttaa, ja toisaalta omistani osa ehti kasvattaa melkein viiden senttimetrin idut, ennen kuin kerkesin istutushommiin.

Istutin perunoita ruukkuihin ja ämpäreihin. Ensimmäisen erän laitoin 21.4., toisen 1.5. ja vielä yksi satsi olisi tarkoitus laittaa, niin satoa pääsee korjaamaan sitten pitkin kesää. Astian pohjassa täytyy olla reikä ylimääräisen veden poistumista varten, joten rikkinäiset ämpärit voi hyvin hyödyntää tähän tarkoitukseen. Ämpärin/ruukun pohjalle laitetaan ruukkusoraa/pieniä kiviä ja sitten suodatinkangas. 



Seuraavaksi lisätään multaa noin 20 senttimetrin kerros, jonka päälle asetellaan perunat. Yhteen ämpäriin voi laittaa 2-3 perunaa. Kuvassa oleva ruukkuni on ämpäriä suurempi, joten laitoin siihen neljä siemenperunaa. 



Perunoiden päälle lisätään noin 10 senttimetriä multaa, jonka jälkeen kastellaan hyvin. Itse vein ämpärit ja ruukut aluksi saunan lauteiden alle. Kun ensimmäiset versot nousevat pintaan, astiat on siirrettävä valoisaan paikkaan. Ulos astiat voi siirtää vasta, kun yöpakkasia ei enää ole, mutta päivisin niitä voi ulkoiluttaa jo aiemmin lämpimällä säällä. Minulla ensimmäisenä kylvetyt perunat ulkoilevat jo päivittäin, yöksi ne nostetaan sisälle. Jälkimmäinen erä on vielä saunan lauteiden alla itämässä. Alussa kastelutarve on vähäisempää, mutta versojen kasvamisen myötä kasteluakin täytyy lisätä, jotta multa pysyy kosteana.

Siiklin taimissa on kauniisti punertavia lehtiä.

Lisäksi astioihin täytyy lisätä multaa muutaman kerran kasvun aikana. Ensimmäinen kerta on ajankohtainen, kun perunoiden varret ovat kasvaneet noin 10cm korkuisiksi. Aina kun varret ovat kasvaneet jälleen 10cm, multaa lisätään uudelleen ja aina alimpiin lehtiin asti, jotta kehittyvät perunat eivät viherry. Muistaakseni viime kesänä lisäsin multaa astioihin kahdesti.

Ämpäriperunoilla saa kivasti ja helposti vehreyttä esim. terassille, parvekkeelle tai patiolle, ja lopuksi pääsee vielä maistelemaan itse kasvatettua satoa.

Parin kuukauden kuluttua istutuksesta voi alkaa miettimään sadonkorjuuta. Koko ämpärin voi tyhjentää kerralla. Itse korjasin satoa viime kesänä aina taimi kerrallaan, jolloin saimme juuri nostettuja perunoita sillin kanssa useamman kerran muutaman viikon aikana.





Oletko sinä kokeillut kasvattaa ämpäriperunoita? Tai onko sinulla perunoita kasvamassa kasvimaalla? Jos kyllä, niin minkälaisin kokemuksin ja mikä on suosikkilajikkeesi?

 Iloista viikonloppua!

maanantai 8. toukokuuta 2017

Kirjaesittely: Puutarhurin käsikirja

Sain aiemmin Gummerukselta muutamia puutarhakirjoja esittelyä varten. Yksi niistä on Puutarhurin käsikirja, Puutarhan neljä kaunista vuodenaikaa (Taina Koivunen, 2016, Gummerus, 176 sivua). Kyseinen kirja on aikaisemmin ilmestynyt nimellä Puutarhan neljä kaunista vuodenaikaa. 



Kirja kertoo kattavasti ja monipuolisesti kotipuutarhan keskeisistä teemoista ja puutarhassa kunakin vuodenaikana huomioitavista asioista. Aluksi kirjassa käsitellään yleisesti Suomen ilmastoa ja sen vaikutusta puutarhan kasvivalintoihin. Samalla käydään lyhyesti läpi myös kasvihuoneilmiötä.

Seuraava luku käsittelee puutarhan kevättä ja alkukesää. Siinä esitellään mm. varhain kukkivia kivikkokasveja, puita ja pensaita. Kirjasta löytyvät myös hyvät yleisohjeet puiden ja pensaiden istutukseen. Ruukkupuutarhasta, kylvökukista ja perennoista on kustakin omat kappaleensa, samoin heinistä, köynnöksistä ja köynnösruusuista. Mielenkiinnolla luin myös vesiaiheista ja vesi- ja kosteikkokasveista. Kirjassa on runsaasti taulukoita, joihin on listattu kuhunkin teemaan sopivia kasveja ja näiden avulla sopivien kasvien löytäminen omaankin puutarhaan on vaivatonta.

Reilun kokoisista kuvista näkee selkeästi pienikukkaistenkin kasvien ilmettä.

Kirjassa on monia kasveja esitelty lyhyin kuvauksin ja valokuvin.

Taulukoita löytyy mm. ruukkuihin sopivista koristeheinistä, hopeanharmaista kasveista, vihreistä koristekasveista, tuoksuvista kasveista ja amppelikasveista.

Värikkäitä kuvia on ilo katsella.

Loppukesästä ja alkusyksystä kertovassa luvussa ohjeistetaan syksyn sipulikukkien istutusta niin maahan kuin ruukkuihin ja toisaalta daalioiden yms. vastaavien juurakoiden ja mukuloiden ylösnostamista ja talvisäilytystä. Myös kuivakukkatöitä, siementen keruuta ja kukkien syyskylvöä käsitellään, samoin ruskan syntytapaa ja niitä muutoksia, joita kasveissa solutasolla tapahtuu kasvukauden päättyessä. 

Seuraavaksi vuorossa on yleiskatsaus syksyyn väriä tuoviin marjoihin ja hedelmiin, syksyn koristeellisiin ruukkuistutuksiin, nurmikon syksyyn ja talveen, pajutöihin, arkojen lajien talvisuojaukseen ja pihavalaistukseen. Luvussa esitellään myös pihan eläinvieraita ja kerrotaan ohjeita kasvien suojaamiseen mm. jänis- ja myyrätuhoilta ja vinkkejä lintujen talviruokintaan.

Taulukoita mm. perhoskasveista ja värien mukaan lajiteltuna leikko- ja kuivakukista.

Viimeinen luku on omistettu talvelle ja siinä annetaan ohjeita mm. jääkoristeiden tekemiseen ja vinkkejä erilaisten näkösuojakasvien valintaan. Käsittelyssä ovat myös kasvien talvehtimistavat, talvivauriot ja niiden hoitaminen, monivuotisten kukkien kylvöt ja vinkit erilaisten puuvartisten kasvien leikkaamiseen. Kirjan lopussa on vielä kasvihakemisto kirjassa mainituista kasveista aakkosjärjestyksessä.



Kirjassa on paljon upeita puutarhakuvia ja erilaisia mielenkiintoisia karttoja mm. vuotuisesta lumipeitepäivien lukumäärästä ja termisen kasvukauden keskimääräisistä alkamis- ja päättymispäivämääristä. Itse pidin erityisen paljon kirjassa olevista kasvitaulukoista, joissa kasveja on lajiteltu uskomattoman monen eri ominaisuuden mukaan. Joka luvun lopussa on muutama sivu kyseiseen aiheeseen liittyen näitä taulukoita ja lisäksi pienempiä taulukoita löytyy tekstin lomasta. Taulukoista on helppo etsiä uusia kasveja erilaisten valintakriteerien perusteella. Kirja sisältää paljon perustietoa puutarhasta ja sen hoidosta, mutta lisäksi myös mukavasti syventävää tietoa esimerkiksi vuodenaikoihin liittyvistä ilmiöistä.

Lämpimät kiitokset Gummerukselle kirjasta ja riemukasta uutta viikkoa kaikille!

perjantai 5. toukokuuta 2017

Puutarha puhkeaa kevääseen

Vihdoinkin alkaa tuntua, että kyllä se kevät tässä pikkuhiljaa alkaa. Lumet ovat sulaneet puutarhastamme yhdessä hujauksessa. Talon varjoon jäävällä kaistaleella ja Rinnepenkeissä on vielä lunta, muualla lähinnä yksittäisiä laikkuja. Kevään kukkasipulit ovat alkaneet työntää uusia versoja ja puiden ja pensaiden silmut turvota.Vihdoinkin! Tätä on malttamattomasti odotettukin... :) Tässäpä kuvakierros puutarhaamme:

Krookukset kukkivat jo monessa paikassa. Tämä värisekoitus ilahduttaa Kohopenkin edustalla.

Taustalla Sydänpolku ja oikeassa yläreunassa Kaaripenkki.





Kolmiopenkissä varjoyrtti ja tulppaanien punaiset piipot luovat kivaa kontrastia.

Tarha-alppikärhö "Albina plena" kasvattaa jo silmujaan Sydänpolulla.

Isokevättähdet kukkivat Kaaripenkissä...

...samoin erilaiset krookukset...



... kevätkurjenmiekat...

...ja posliinihyasintit.

Kaaripenkin toisessa laidassa tulppaanit ja ukkolaukat kasvavat melkein silmissä. Muutama päivä sitten näkyvissä oli vain pienet piipot. Nyt näistä erottaa jo selkeästi, mitkä ovat tulppaaneja ja mitkä laukkoja.

Atsaleoiden nuput lupailevat ihanaa kukkaloistoa Sydänpolulla.

Istutuslaatikossa ovat itäneet jo ensimmäiset syyskylvönä laittamani siemenet. Ainakin pinaatille näyttäisi syyskylvö sopivan hyvin.

Kirsikkasorvarinpensas selvisi ensimmäisestä talvestaan ja turvottelee jo silmujaan. Talvituhot näyttäisivät muutenkin jäävän ainakin puuvartisten joukossa vähäisiksi, ja arimmista kasveista kirsikkasorvarinpensaan lisäksi ainakin magnolia, kirjoangervo ja kääpiömanteli vaikuttavat olevan voimissaan. Jee! :)

Palloesikot puskevat pintaan Suunnikaassa, vaikka kyseinen penkki on osittain vielä lumen peitossa.

Ainavihanta mahonia viheriöi Pensasryhmässä.

Aloittelin vappuna kukkapenkkien siistimistä ja Suunnikasta lukuunottamatta sainkin ne valmiiksi. Osan kuivista lehdistä jätin penkkeihin maatumaan. Nurmikkoakin haravoimme kuivista kohdista. Paikoitellen maa on vielä sen verran kostea, että täytyy jonkin aikaa odottaa sen kuivahtamista ennen haravointia. Ehkä nyt viikonloppuna pääsisin siistimään loput istutusalueet ja saisimme nurmenkin haravoitua loppuun. Sitten pääsisimmekin jo aloittamaan tämän vuoden ensimmäistä puutarhaprojektia! :) Tästä se kevät alkaa! Joko sinä olet siistinyt kukkapenkit, haravoinut, siirtänyt taimia kasvihuoneeseen tai tehnyt muita kevätvalmisteluja puutarhassasi?

Aurinkoa ja iloa viikonloppuusi!

maanantai 1. toukokuuta 2017

Avokadon kasvatus siemenestä

Olen jo kerran aiemmin muutamia vuosia sitten yrittänyt kasvattaa avokadoa siemenestä. Kokeilu päättyi silloin siihen, että joidenkin viikkojen jälkeen ajattelin, ettei tästä mitään tule ja heitin siemenen menemään. Nyt luin jostakin, että itämisessä saattaa mennä pari-kolme kuukauttakin, joten taisin olla ensimmäisellä kerralla turhan hätäinen. :) No, päätin kuitenkin kokeilla tätä uudestaan. 

8.4.2017

Jos avokadoa halkaistessa siemenen pintaan tulee pieniä viiltoja, ne eivät haittaa. Avokadon siemenen voi laittaa vesilasiin itämään. Itse laitoin kuitenkin siemenet suoraan multaan "terävä" pää ylöspäin. Kylvin tammikuun puolivälissä yhteensä neljä siementä, joista kahdesta poistin ohuen ruskean kuoren, sillä joidenkin lähteiden mukaan se saattaa nopeuttaa itämistä. Kastelin siemeniä melko runsaasti niin, että multa oli koko ajan selkeästi kosteaa. Reilun kahden kuukauden jälkeen, maaliskuun loppupuolella alkoi vihdoin tapahtua! Toinen kuorituista siemenistä halkesi vähitellen ja sisältä alkoi työntyä pikkuruinen verso.

26.3.2017

8.4.2017

14.4.2017

21.4.2017

Nyt muutaman viikon aikana taimi on kasvanut jo noin 20cm pitkäksi ja ensimmäiset lehdet ovat avautuneet. Myös toinen kuorituista avokadon siemenistä on alkanut halkeamaan. Kuorellisissa näyttää olevan juuria, mutta siemenet ovat vielä ehjät, ja voi olla, että heitän ne pois, sillä eiköhän minulle kaksi avokadon taimea riitä. Ja ainahan ruokakaupan hedelmä- ja vihannestiskiltä saa tarvittaessa helposti tarpeet uusia taimia varten!

Mukavaa maanantaita ja ihanaa toukokuun alkua!

torstai 27. huhtikuuta 2017

Tampereen Supermessut

Kävimme koko perhe Tampereen Supermessuilla viime sunnuntaina. Täytyy tunnustaa, että nämä olivat ensimmäiset puutarhamessut, joille olen koskaan osallistunut, mutta eivät varmasti viimeiset. Supermessuilla kiertelimme pääasiassa puutarhapuolta, mutta kävimme lopuksi vilkaisemassa myös Kotimaan matkailu -messuja. Design- ja käsityötori, OutdoorErä- ja Keräilypuoli jäivät tällä kertaa käymättä.



Toivomuskujan istutuksissa toistuivat mm. helmililjat, havut, hortensiat ja narsissit. Hortensioiden ruukut oli kivasti piilotettu säkkikankaaseen.

Toivomuskujalta löytyi myös keväisiä hiirenkorvia, paneeleista rakennettuja istutusaltaita ja kierrätysvinkki vanhoille tuoleille.

Siemenien, sipuleiden, juurakoiden ja perennojen lisäksi myynnissä oli erilaisia puutarhakoristeita, mm. monia erilaisia risutöitä.

Tällainen ikkunanpokissa oleviin reikiin kiinnitettävä ruukkuteline olisi kätevä meilläkin esim. olohuoneen korkeisiin ikkunoihin.

Myös joitakin piharakennuksia, mm. kasvihuoneita ja grillikota oli näytillä. Tällainen laavukin on ihan kiva ja vähän erilainen idea.

Lapset tykkäsivät tästä penkistä, sillä ikkuna-aukosta oli hauska kurkkia.

Harkkoja voi käyttää näinkin.

Messuilla oli esillä viisi teemapihaa: Rentoutujan latauspiste, Metsä puutarhassa - puutarha metsässä, Monikäyttöinen Terassipiha, Trendikäs Kunnonpiha ja Pelipiha.

Rentoutujan latauspiste koostui pergolasta, viherseinistä ja muureista istutusalueineen.





Metsä puutarhassa - puutarha metsässä

Monikäyttöistä Terassipihaa reunusti runsas istutusalue.

Terassipihalla oli myös ulkoporeallas.

Vesiputousmainen vesielementti.

Kunnonpihassa oli erilaisia kuntoilu- ja voimisteluvälineitä.

Pelipihassa voi hyppiä ruutua nurmeen upotetuilla betonilaatoilla...

...tai pelata shakkia.

Kotimaan Matkailumessuilla tapasimme mm. Muumipeikon ja Pikku-Myyn. Nuorimmaisemme oli aivan myyty, kun Muumipeikko rapsutteli hänen varpaitaan, eikä olisi tahtonut jatkaa matkaa eteenpäin. Itku laantui kuitenkin nopeasti, kun vähän matkan päässä oli Luonto-Olohuone Oy:n osastolla alpakoita.

Alpakoita sai silittää ja ruokkia.

Messupäivä oli mukava kokemus. Yövyimme Tampereella ja seuraavana päivänä palasimme takaisin kotiin. Paluumatkalla oli pakko pysähtyä Vaajakoskella Pandan tehtaanmyymälässä ostamassa suklaata kotiintuomisiksi (kuten aina tuolla suunnalla käydessä!). :) Muita kasseja tai nyssyköitä ei messuilta mukaan tarttunut. Muutamia ihania perennoja olisi kyllä ollut myynnissä, mutta meilläpäin on vielä sen verran lumista ja kylmää, että ajankohta niiden hankkimiseen olisi ollut turhan aikainen. Kuitenkaan aivan tyhjin käsin messuilta emme lähteneet, laukussa poltteli nimittäin ihana tilausvahvistus! Sen sisältöön palaan tulevissa postauksissa... :)

Iloisia huhtikuun viimeisiä päiviä ja hauskaa vappua!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...