perjantai 18. elokuuta 2023

Ruukkupuutarhan monivuotisia kasveja

Yhteistyössä Huiskula

Takapihan terassillamme on ruukkupuutarhassa muutamia monivuotisia kasveja, jotka ovat viihtyneet siellä jo useita vuosia. Näihin kuuluvat mm. termoruukuissa kasvavat timanttituijat, joiden juurella leviää harmaa-ajuruoho. Uudempana tulokkaana on viime kesänä samoin termoruukkuun istuttamani syyshortensia 'Limelight', joka talvehti hyvin. Sen juurelle istutin tänä kesänä itselleni uutta tuttavuutta, kirjavalehtistä maahumalaa 'Variegata', joka sopiikin hyvin juuri ruukkuistutuksiin voimakkaan leviämistaipumuksensa vuoksi. Kukkapenkkiin maahumalaa en aio istuttaa, ettei se lähde valtaamaan itselleen liikaa tilaa. Toivon, että kasvi talvehtisi ruukussa hyvin, jotta saisin sitä jaettua ensi kesänä useampaankin ruukkuun rönsyilemään. Maahumala oli varmasti kaunis myös amppelissa, joten sitäkin saatan ensi kesänä kokeilla.

Syyshortensia 'Limelight' sai tänä kesänä juurelleen kirjavalehtistä maahumalaa 'Variegata' ja samoin kirjavalehtisen saratuppaan. Toiveenani on, että tulevina kesinä tähän ruukkuun tarvitsisi aina vaihtaa korkeintaan jokin koristeheinä tai kesäkukka saran tilalle, sillä sara tuskin selviää talvesta.

Kirjavalehtisen maahumalan lehdet ovat kauniit ja kasvutapa runsas.

 

Ruukkupuutarhamme monivuotiset kasvit saavat talvehtia ilman sen kummempaa talvisuojausta, kuten aiempinakin vuosina. Ruukut eivät ole katoksen alla, joten aikanaan ne jäävät lumen suojiin. Palailen ensi keväänä näiden ruukkupuutarhamme monivuotisten kasvien kuulumisiin. Toivotaan, että talvi olisi niille taas suotuisa!


Aurinkoista alkavaa viikonloppua!

torstai 17. elokuuta 2023

Lumoavat liljat, osa 2/2

Puutarhassamme liljojen kukinta alkoi kesä-heinäkuun vaihteessa varjoliljojen myötä ja jatkui heinäkuussa väri- ja LA-hybridililjoilla. Nyt elokuun puolivälissä viimeisenä kukkaan ovat ehtineet tiikeri- ja puuliljat, joista jälkimmäisten ihana tuoksu leijuu lämpimissä kesäilloissa ympäri puutarhaa. Aiemmasta postauksestani löytyy juttua kesä-heinäkuisista liljoistamme. Tämä postaus taas on omistettu näille puutarhamme elokuisille, lumoaville liljoille.

Tosi söpöt puuliljat 'Eastern Moon' kukkivat nyt ensimmäistä kertaa Patiokaaren kärhöseinän edustalla. Niiden sipulit istutin viime syksynä.

Puulilja 'Pink Palace' on viihtynyt puutarhassamme jo vuosia. Kohopenkkiin istutin sitä alun perin kolme kukkasipulia ja se on vähitellen itsestään lisääntynyt.

Puulilja 'Pink Palace'

Samaista puuliljaa 'Pink Palace' löytyy myös Kaaripenkistä.

Kerrottukukkainen tiikerililja 'Flore Pleno' availee ensimmäisiä nuppujaan.

 

Korkeat, suurikukkaiset puuliljat ovat minusta erityisen kauniita ja ne pidentävät kivasti liljojen kukintakautta. Niitä aionkin hankkia puutarhaamme vielä lisää.

Kaikkea hyvää loppuviikkoosi!

keskiviikko 16. elokuuta 2023

Elokuun alkupuolen satoa

Palasimme noin viikko sitten kahden viikon kesälomareissulta, jonka aikana puutarhamme oli ehtinyt tuottaa runsaasti ihanaa satoa. Osa avomaankurkuista oli ehtinyt vähän turhan isoiksi eivätkä ne sopineet enää tuorekäyttöön. Ne kelpasivat kuitenkin vielä säilykekurkkujen raaka-aineeksi, joten nekään eivät onneksi menneet hukkaan. Muutama kesäkurpitsakin kasvanut varsin kookkaaksi, mutta nekin sopivat käytettäväksi kuorimisen ja siementen poistamisen jälkeen. Herukoiden ja puutarhavadelmien sadonkorjuu on meillä myös käynnissä ja omenatkin keräsimme mehustamista varten. Tomaatteja tulee nyt kasvihuoneista tosi hyvin ja lavatarhan satoa käytämme ahkerasti päivittäin. 

Heti kotiinpaluuta seuraavana päivänä kerättyä satoa: kirsikkatomaatteja, avomaankurkkuja, silpoydinherneitä, parsakaalia 'Miranda' ja kesäkurpitsaa 'Diamant' F1. Yksi parsakaali 'Miranda' oli ehtinyt avata muutamia nuppujaan, mutta paistoimme sen kukinnot silti pannulla lisukkeeksi. Muut parsakaalit eivät onneksi ole vielä näin pitkällä, vaan niiden satoaika on käsillä vasta lähiaikoina.

Kesäporkkanoita ja ryvässipuleita

Omenoissamme oli tänä kesänä aiempaa enemmän rupea. Suurimman osan sadosta veimme jälleen mehustettavaksi mehustamolle. Lopuista riitti herkuteltavaksi sellaisenaan, parin piirakan täytteeksi ja soseaineiksi.

Viime viikonloppuna kävimme myös mökkipalstallamme, jossa nostimme sipulit ja valkosipulit ja toimme ne kotiin kuivumaan. Myös pari naurista, ilmasipuleita ja pieni määrä sokeriherneitä päätyi tällä kertaa palstan kasvimaalta kotiin. Lisäksi keräsimme sieltäkin puna- ja valkoherukoita säilöttäväksi talven varalle.

Kelta- ja punasipulit sekä valkosipulit nostimme mökkipalstaltamme ja toimme kotiin kuivumaan. Samalla keräsimme kasvimaalta lounaalle kasvislisukkeen raaka-aineiksi pari naurista, sokeriherneitä, ilmasipuleita ja pikkuporkkanoita.


Iloa päivääsi!

tiistai 15. elokuuta 2023

Komeat salkoruusut

Olen istuttanut Liljarinteeseen muutamia salkoruusuja, jotka olen alun perin kasvattanut siemenestä hankikylvöinä. Näistä viininpunainen on viihtynyt monivuotisena ja nousee vuodesta toiseen aina vain komeampana. Sen ympärillä kasvaa myös muutamia samanvärisiä itsestään kylväytyneitä siementaimia, jotka viime kesänä tekivät lehtiruusukkeet ja nyt myös kukkavarret. Niiden lisäksi Liljarinteessä kukkivat ensimmäistä kertaa toissa talvena kylvämäni vaaleanpunainen ja kellanvalkea salkoruusu. Saa nähdä, ovatko ne perinteisiä kaksivuotisia vai samaan tapaan monivuotisia kuin viininpunainen lajike.

Tästä yksilöstä salkoruusuinnostukseni alkoi. Oikeasti sen kukat ovat tummemmat, enemmän viininpunaiseen päin kuin kuvassa.

Hempeän vaaleanpunainen salkoruusu aloitti kukintansa rohtosuopayrtin vieressä.

Tämä kellanvalkea salkoruusu kasvaa Liljarinteen alaosassa.

Salkoruusujen kukinta on ilahduttavan pitkä, kun nuput avautuvat vähitellen kukkavarren alaosista ylöspäin. Lisäksi ainakin kimalaiset näyttävät tykkäävän niistä kovasti ja salkoruusujen ympärillä käykin jatkuvat surina ja hyörinä.

 

Kaunista tiistaita!

lauantai 12. elokuuta 2023

Puutarhatuliaisia Keski-Euroopasta

Kerroin eilen, että olimme juuri parin viikon lomareissulla Keski-Euroopassa. Matkalta tarttui mukaan myös ihania puutarhatuliaisia, jotka tuovat loman mieleen vielä vuosienkin kuluttua. Hyötykasvien siemeniä ostin Saksasta ja Ranskasta ja odotankin jo, että pääsen ensi vuonna testaamaan esimerkiksi Cima di Rapa -kaalia, joka on itselleni ihan uusi tuttavuus. Paluumatkalla kävimme Tukholmassa Zetas-puutarhamyymälässä, josta tuli hankittua muutamia perennoja. Myös joitakin puutarhakoristeita ja uusi sadevesimittari vanhan hajonneen tilalle löytyi erilaisia puutarhamyymälöitä kolutessa. Näiden lisäksi mukaan tarttui taas suuri määrä erilaisia ihania ideoita oman puutarhamme suhteen, sillä kiersimme reissun aikana toistakymmentä kaunista puutarhakohdetta.

Näitä metallisia puutarhakoristeita ostimme muutamia kukkapenkkeihin katseenvangitsijoiksi.

Uusi sadevesimittarimme on aiempaa koristeellisempi.

Nämä metalliset lintujen juoma-altaat löysimme saksalaisesta puutarhamyymälästä.

Siemeniäkin ostin muutamia pusseja Saksasta ja Ranskasta: sikuria 'Palla Rossa', punajuurta 'Chioggia', keltaista kesäkurpitsaa 'Soleil' F1, mustakaalia 'Black Magic', kurkkua 'Saladin' F1, violettia kyssäkaalia 'Delikatess Blau', kurpitsaa 'Patisson Weiss', salaattisekoitusta sekä italialaisena erikoisuutena mainostettua Cima di Rapa -kaalia.

Zetaksen ostokseni olivat tällä kertaa kurjenpolvipainoitteisia: harmaakurjenpolvi 'Ballerina', verikurjenpolvi 'Appfelblüte', tummakurjenpolvi 'Album', tarhakullero 'Alabaster' ja keijunkukka 'Rachel'.

Ideoita ja inspiraatiota omaan puutarhaamme löysimme monista upeista puutarhakohteista, esimerkiksi Sveitsin Baselissa sijaitsevasta Park im Grünen -puistosta...

Saman puiston ruusutarhaa

... ja samoin Baselissa sijaitsevasta Merian Gärtenista.

 

Reissumme puutarhakohteista on luvassa taas syksyn ja talven aikana lukuisia Puutarhavierailulla-postauksia ja kuvien lisäksi myös videovierailuja, joista toivon teille lukijoillenikin olevan runsaasti inspiraationlähdettä tuleviin puutarhaprojekteihin.:)

Hauskaa viikonloppua!

perjantai 11. elokuuta 2023

Kotiinpaluu

Pari päivää sitten palasimme kotiin kahden viikon kesälomareissulta Keski-Euroopasta. Ajelimme ensin omalla autolla Sveitsiin, jossa vietimme viikon, ja palasimme sitten Saksan, Tanskan ja Ruotsin halki takaisin kotiin. Kotiinpaluu jännitti puutarhan osalta kuten aina, mutta nyt pientä lisähuolta toi sääennusteissa povattu myrsky, joka ei kuitenkaan onneksi löytänyt tänne. Kaikki olikin puutarhassamme pääosin kunnossa ja kasvihuoneiden ja terassin kasvitkin voivat hyvin niitä kastelemassa käyneen ystävän ansiosta.

Parissa viikossa puutarha oli rehevöitynyt taas selvästi. Kasvihuoneen lähellä kuvan oikeassa reunassa näkyvästä pihlajasta oli reissumme aikana revennyt osa latvasta ja jäänyt roikkumaan oksien varaan kasvihuonetta kohden. Tässä olisi voinut käydä kasvihuoneen kannalta huonostikin, mutta onneksi mukana oli hyvää tuuria eikä latva ollut pudonnut sen päälle. Kuvan ottamisen jälkeen mies sahasi revenneen osan pois, mutta jatkossa jossain vaiheessa puu täytyy kaataa, sillä se on huonokuntoinen.

Hyötytarhan kasvit pursuavat lavojen reunojen yli.

Metsäpuutarhassa parin viikon poissaolomme näkyi lähinnä rikkakasveina ja koivuista pudonneina risuina. Taustalla kärhöjen kukinta on aluillaan.

Ensimmäiset syysleimutkin ovat jo ehtineet avata nuppujaan.

Myös hortensioiden kukinta on alkanut, samoin köynnöskaaressa kasvavan lumikärhön 'Summer Snow'.

 

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

torstai 10. elokuuta 2023

Lisää upeita kärhöjä!

Puutarhassamme jälleen uudet kärhöt ovat puhjenneet kukkaan. Postailin aiemmin puutarhamme ensimmäisenä kukkaan ehtineistä kärhöistä ja etupihamme heinäkuisista kärhöistä. Tämän postauksen kärhöt löytyvät takapihamme puolelta pääasiassa kasvihuoneen ja kesäkeittiön väliin jääviltä istutusalueilta. Pari kaunotarta on mukana myös metsäpuutarhan puolelta.

Loistokärhö 'Multi Blue'

Loistokärhö 'Multi Blue' kipuaa nuotiopaikalle johtavassa puutarhaportissa.

Tiukukärhö 'Arabella' kasvaa maanpeitekasvina turveharkkoreunuksisessa O-penkissä.

Kasvihuoneen lähellä Pisarassa on jo pitkään kukkinut loistokärhö 'Warszawska Nike'.

Patiokaaren puutarhaportissa nuppujaan availee ihana mantsuriankärhö.

Patiokaaren toisessa päädyssä olevassa köynnöstuessa kukkivat loistokärhö 'Star of India'...

... ja loistokärhö 'Jackmanii'.

Rinnekaaren kärhöistä ensimmäisenä kukkaan ehti tarhaviinikärhö 'Pernille'.

Takapihan kärhöistämme monien kukinta on vielä edessä, joten lähiaikoina on luvassa lisää kuvia suloisista kärhöistämme.:)

Mukavaa torstaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...