torstai 4. elokuuta 2022

Avoimet Puutarhat 2022

Tänä vuonna osallistumme vihdoin ensimmäistä kertaa Avoimet Puutarhat -tapahtumaan. Viimeiset viikot olemmekin pitäneet kiirettä, jotta saisimme tämän kesän keskeneräiset puutarhaprojektit joko päätökseen tai sellaiseen vaiheeseen, etteivät ne häiritse esimerkiksi kulkemista puutarhassamme. Kitkemistäkin on riittänyt, vaikka sitä teemme muutenkin säännöllisesti pitkin kesää. Minun äitini ja isäpuoleni piti tulla avuksi tapahtuman ajaksi, mutta he peruivatkin tulonsa, joten olemme omalla porukalla ja lapset hääräävät menossa mukana.

Metsäpuutarhaan siivilöityy auringonvalo kauniisti lehvästön läpi.

Meillä on käynyt viime vuosina muutamia ryhmiä puutarhavierailulla, joten niistä olemme saaneet arvokasta kokemusta oman puutarhamme esittelemisestä. Silti tämä tapahtuma jännittää ja eniten ehkä siksi, ettei etukäteen voi tietää, minkä verran vierailijoita on tulossa. Täällä Pohjois-Savon alueella puutarhoja on auki vain kymmenen, joten saapa nähdä, miten kävijöitä on liikkeellä.


Oletko sinä avannut joskus oman puutarhasi yleisölle Avointen Puutarhojen yhteydessä?
Jos olet, olisiko sinulla jotain vinkkejä ensikertalaisille?
 
Mukavaa loppuviikkoa!

1 kommentti:

  1. Jännä nähdä, kuinka paljon tapahtuma saa tosiaan ihmisiä liikkeelle. Toivotaan poutasäätä, jotta kasvit olisivat kauneimmillaan. Tsempit viimeisten päivien valmisteluihin!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...