sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Hyötytarhan kuulumisia

Hyötytarhamme tuottaa taas ihanasti satoa, ja ainakin tähän asti tämä kesä on ollut meillä tosi hyvä yksivuotisten hyötykasvien suhteen. Mm. parsakaalit, herneet ja pavut ovat tehneet satoa upeasti. Pinaattikiinankaali sen sijaan virittyi taas kukkaan ja pinaatinkin satomäärät jäävät todennäköisesti pienemmäksi kuin yleensä. Kuvasin aamutuimaan videon hyötytarhamme tämän hetken kuulumisista, joten tervetuloa sen välityksellä kurkistamaan hyötytarhaamme! (Jos video ei näy alla, pääset katsomaan sen tästä linkistä: Hyötytarhan kuulumisia)


Leppoisaa sunnuntaita!

lauantai 30. heinäkuuta 2022

Etupihan Vehreä Keidas

Etupihan Vehreä Keitaamme on muuttunut muutamassa vuodessa nimensä mukaiseksi paikaksi. Nyt on jo vaikea uskoa, että vain muutamia vuosia sitten alueella oli joka kesä keltaiseksi kulottunut nurmikko. Kärhöt kukkivat vuosi vuodelta runsaammin ja perennat peittävät jo kivasti niille varatun alansa. Postailin aiemmin kuvia etupihan kärhöistä, mutta tässä postauksessa on luvassa kuvia myös alueen yleisilmeestä.

Etualalla mm. pallotuija, kartiovalkokuusia ja keltaisena kukkiva pääskynmaksaruoho. Hiekkamaruna 'Boughton Silver' hohtaa hopeisena ja kivipenkin vieressä punaiseen vivahtaa hurmesilkkiheinä 'Red Baron'. Lidlin punainen, nimetön köynnösruusu kukkii taustalla kauniisti.

Punaisen köynnösruusun kanssa samassa köynnöstuessa kiipeilevät loistokärhöt 'The President' ja 'Hagley Hybrid'. Isorikko kukkii valkeana pilvenä.

Tämän matalan perennan istutin Vehreälle Keitaalle viime kesänä, mutta olen johonkin hukannut sen nimilapun. Sattuisitko sinä tunnistamaan tämän hennon vaaleanpunakukkaisen perennan?

Vehreää Keidasta vielä toisesta suunnasta. Etualalla ovat mm. muotoonleikkaamani purppuraheisiangervo 'Tine Wine', sininata ja kukintansa jo lopettanut päivännouto 'Lawreson's Pink'.


 

Hauskaa viikonloppua!

perjantai 29. heinäkuuta 2022

Kesäkukkakimara, osa 1/4: Kukkiva Penkki

Puutarhassamme on ruukkupuutarhan lisäksi pari täysin kesäkukille varattua kasvupaikkaa, ja toinen niistä on kasvihuoneen edustalla oleva Kukkiva Penkki. Minulla on tapana suorakylvää siihen kesäkukkia, mutta niiden lisäksi penkissä kasvaa vuosittain ruiskaunokkeja, jotka kylväytyvät itse. Tänä vuonna kylvin penkkiin jälleen rusoikikukkaa, joka on minusta tosi kiva kaveri ruiskaunokille. Lisäksi kylvin kaliforniantuliunikkoa, siperianunikkoa ja tarhaillakkoa, mutta ne eivät vielä kuki. Sen sijaan Kukkivassa Penkissä on yllätyksenä pari viimevuotisesta siemensekoituksesta ilmeisesti itsestään kylväytynyttä kaunotarta.

Kukkivan Penkin värimaailma on tällä hetkellä vaaleanpuna-sininen ruiskaunokkien ansiosta. Räiskyvän väriset unikot tuovat tähän jatkossa vielä kivaa kontrastia.

Tummanvioletteja, vaaleanpunaisia ja sinisiä ruiskaunokkeja

Aurankukka on toinen viime kesän siemensekoituksesta ilmeisesti itse kylväytyneistä yllätyskasveista.

Toinen viimevuotisesta siemensekoituksesta peräisin oleva kaunotar on tämä suloinen, vaaleanpunainen kukkija. Sekin taitaa olla jokin kohokkikasvi, mutta sen tarkempaa nimeä en tiedä, sillä siemensekoituksessa ei lukenut kasvien nimiä. Tiedätkö sinä nimen tälle söpöliinille?


Mukavaa heinäkuun viimeistä viikonloppua!

torstai 28. heinäkuuta 2022

Ruusujen aika, osa 2/3

Kirjoittelin aiemmin puutarhamme ihanista, ensimmäisenä kukkaan ehtineistä ruusuista. Nyt lisää näitä kaunottaria on puhjennut kukkaan. Tällä hetkellä suurin osa kukassa olevista ruusuistamme on Rinnekaaren alueella, ja keräsinkin tähän postaukseen kuvia pääasiassa sieltä. Kuitenkin myös pari terassin laidalla kasvavaa ihanuutta pääsi mukaan. Tässäpä onkin lisää kuvia puutarhamme suloisista ruusuista!

Rinnekaaressa kasvaa yksi puutarhamme suosikkiruusuistani, jonka lajiketta en kuitenkaan valitettavasti tiedä. Tämä on Lidlistä ostettu juurakkona ja sen paketissa ei ollut tarkkaa nimeä. Toisaalta ruusu ei ole edes samannäköinen kuin paketin kuvassa, sillä tämän piti olla vitivalkoinen, mutta todellisuudessa väri on kermanvalkoisen ja hennon vaaleanpunaisen kirjava.

Tämä valkoinen, nimetön ruusu on ostettu samasta paikasta.

Rinnekaaren toisessa päässä on muutamia tarhakurtturuusuja, joista etualalla kukkivat 'Scarlet Pavement' ja 'Pink Pavement', taustalla taas 'Snow Pavement'. Isotuomipihlaja-aidan luona olevan puutarhaportin juurella kasvaa tosi suloinen pilariruusu 'John Davis'.

Tarhakurtturuusu 'Snow Pavement'

Pilariruusu 'John Davis'

Rinnekaaren vieressä puutarhapolun toisella puolella olevassa Pikkukaaressa kukkii kartanoruusu 'Pikkala'.

Kartanoruusu 'Pikkala'

Terassin laidalla kukintansa ovat aloittaneet neilikkaruusut 'Pink Grootendorst', jotka jatkavat vaaleanpunaista väriloistoaan pakkasiin asti.

Myös valamonruusu kuuluu terassin laidan kukkijoihin.

 

Puutarhaporteissamme kasvavat köynnösruusut puhkeavat kukkaan vielä myöhemmin, joten lisää puutarhamme ruusuisia kuulumisia on luvassa jatkossa.:)


Kauniita heinäkuun viimeisiä päiviä!

keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Villiyrttejä: Mesiangervonkukkapannari

Tein aiemmin mesiangervonkukkajuomaa, jonka reseptin jaoin täälläkin. Innostuin tekemään juomaa vielä reilusti lisää, mutta sille varaamani pullot eivät lopulta riittäneetkään ja juomaa jäi yli. Keksinkin käyttää sen pannukakkuun, jota tein lomamme alun kunniaksi. Meillä yleensä pannaria syödään mansikka- tai vadelmahillon kera, mutta tämä pannari ei tarvinut päälleen kuin pienen ripauksen sokeria tai nokareen vaniljajäätelöä. Mesiangervonkukkamehu toi pannariin nimittäin sen verran mukavasti makua.

Mesiangervo sisältää salisylaattia, minkä vuoksi sen jatkuvaa käyttöä olisi hyvä välttää. Se voi myös aiheuttaa allergiaoireita esim. aspiriiniallergisille eikä sitä suositella käytettäväksi raskausaikana.

 

Mesiangervonkukkapannukakku

5dl mesiangervonkukkajuomaa (resepti löytyy linkistä)
5dl maitoa
4 kananmunaa
4-5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

Sekoita ainekset keskenään. Anna taikinan tekeytyä noin 10 minuuttia. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Kaada taikina voidellulle tai leivinpaperilla vuoratulle syvälle uunipellille. Paista uunissa keskitasolla noin 25-30 minuuttia.

Aiempia postauksiani villiyrttiherkuista:

- Maitohorsmankukkajuoma
- Mesiangervonkukkajuoma
- Vuohenputkipesto
- Kuusenkerkkäsiirappi
- Vuohenputkipiirakka
- Voikukkamarmeladi
- Juhannuksen kaunein salaatti
- Voikukkasima
- Paistetut voikukannuput
- Paistetut maitohorsman versot ja nokkossipsit
- Villiyrttisuosikkejani 

 

Iloa päivääsi!

tiistai 26. heinäkuuta 2022

Puutarhamme laukkoja

Tykkään laukoista, ja niitä löytyykin puutarhastamme monenlaisia. Ensimmäiset niistä kukkivat jo kesäkuun alkupuolella, viimeiset vasta nyt heinäkuun lopulla. Lehtolaukkaa ja ukkolaukkaa meillä on kasvanut jo pitkään, samoin karhunlaukkaa, joka kuitenkin kukki tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Viime syksynä ostimme monia erilaisia laukkoja täydentämään lajikevalikoimaamme, ja niistä etenkin koristelaukka 'Purple Rain' osoittautui pitkään kukkivaksi kaunottareksi. Tässäpä kuvia puutarhamme komeista laukoista!

Laukkojen kukinnan meillä aloittivat O-penkin ukkolaukat kesäkuun alkupuoliskolla.

Myös Kaaripenkistä löytyy ukkolaukkoja, jotka ovat vähitellen vuosien aikana myös lisääntyneet itsestään.

Ukkolaukka

Ruohosipuli kasvaa yrttitarhassamme. Tänä kesänä käytimme sen kukintoja ensimmäistä kertaa maustevoihin, josta tuli kyllä tosi hyvää.

Viime kesänä perustettuun Patiokaareen piilottelin viime syksynä laukkoja 'Purple Rain' ja 'Ping Pong'. Violetit 'Purple Rain' -laukat kukkivat kesä-heinäkuun vaihteessa usean viikon ajan. Jälkimmäinen lajike sen sijaan on vielä nupussa.

Kuutamopenkkikin sai viime syksynä ensimmäiset laukansipulinsa. Siellä tähtilaukka kukki koko heinäkuun alkupuoliskon. Valkokukkainen mustalaukka taas on vähän myöhäisempi kukkija.

Mustalaukka oli Kuutamopenkissä parhaimmillaan heinäkuun puolivälin jälkeen ja kukkii yhä. Raskaskukintoiset tähtilaukat sen sijaan ovat nyt kuun loppupuoliskolla päättämässä kukintaansa. Kuvanottohetkellä juuri sateen jälkeen tähtilaukat olivat lamonneet, mutta virittelin niille myöhemmin vielä tukikepit.


Tykkäätkö sinä laukoista?

Oikein hyvää tiistaita!

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Etupihan terassin kestokassipuutarha

Esikasvatettavista kesäkukista olen ihastunut viime vuosina ehdottomasti eniten kesäkukkaköynnöksiin. Olen kasvattanut niitä yleensä takapihan terassin viherseinissä, sadeveden keräyskontin seinustalla ja matalia köynnöskrasseja myös terassin portaiden kukkaruukuissa, joissa ne ovat saaneet rönsyillä vapaasti portaalta toiselle. 

Tänä keväänä kylvin kesäkukkaköynnöksiä enemmän kuin koskaan ennen, ja ne löysivät paikkansa vanhojen tuttujen kohtien lisäksi myös takapihan terassin parista kukkaruukusta ja etupihan pikkuterassilta. Näistä jälkimmäinen syntyi itse asiassa vähän sattumalta, kun kesäkukkaköynnöksiä jäi runsaasti yli ja minun piti keksiä niille jokin paikka. Pari köynnöstä pääsi vielä ruukkuihin, mutta loput istutin kestokasseihin, jotka kiikutin etupihan pikkuterassille ja virittelin sinne tukinarut. Aiemmin tällä pikkuterassilla on lähinnä lojunut lasten harrastusvälineitä ja muuta vastaavaa, mutta kesäkukkaköynnösten myötä pikkuterassi muuttuikin viihtyisäksi istuskelupaikaksi.

Etupihan pikkuruisella terassilla kasvaa keijunmekkoa, aitoelämänlankaa, koruköynnöstä, köynnöskrassia ja narsissitupakkaa. Keijunmekko ja köynnöskrassi kukkivat jo, ja myös aitoelämänlanka on availlut yksittäisiä kukkia. Nuppuja on kaikissa kasveissa kuitenkin runsaasti, joten pian terassi täyttyy kunnon kukkaloistosta.

Myös terassin toisella reunalla kasvaa kestokasseissa aitoelämänlankaa, köynnöskrassia ja narsissitupakkaa.

Tässä vielä terassi kokonaisuudessaan


Oletko sinä kasvattanut kasveja kestokasseissa?

Aurinkoista uutta viikkoa!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Kaarien kierros

Puutarhastamme löytyy useita kaarevia istutusalueita, joita minulla tulee kuvattua vähän harvemmin kuin muuta puutarhaa. Erityisesti Pikku- ja Rinnekaaren alue alkaa olla tällä hetkellä jo tosi nätti hortensioiden ja kärhöjen aloitellessa kukintaansa ja ruusujen availlessa yhä uusia nuppujaan. Pikkukaaressa kukkaan on puhjennut myös lumipeitteen alla onnistuneesti talvehtinut peruukkipensas 'Young Lady'. Tervetuloa tämän videon välityksellä kaarien kierrokselle puutarhaamme! (Jos video ei näy alla, pääset katsomaan sen tästä linkistä: Kaarien kierros)



Kaunista kesäsunnuntaita!

lauantai 23. heinäkuuta 2022

Heinäkuun alkupuolen puutarhapuuhia

Nyt heinäkuun aikana puutarhaprojektimme ovat edenneet vähän hitaammin kuin alkukesällä. Osin syynä on ollut ajanpuute, osin ihan vain puhdas laiskuus, sillä pitkä työrupeama ennen lomaa alkoi jo tuntua eikä työpäivien jälkeen enää etenkään loppuviikosta oikein jaksanut puutarhassa tehdä muuta kuin pakolliset kasvihuoneen kastelut ja muut vastaavat puuhat. Jotain kuitenkin ehdimme saada siitä huolimatta aikaan.:)

Nurmikko ulottui aikaisemmin koivun takana näkyvän Angervorinteen reunaan asti ja samoin päivänliljoja kasvavaan kivikoriin oikealla. Nyt tämäkin koivu saa alleen maksaruohomaton, kunhan kasvit lähtevät vielä lähivuosina leviämään. Mustikkaa kasvoi koivun juurella jo valmiiksi ja ne jätin paikoilleen. Samalla vähän pidensin kuvan vasemmassa reunassa olevaa, nuotiopaikalle johtavaa hiekkapolkua, joka aiemmin päättyi pisamakellojen luo.

Nuotiopaikan luona poistin nurmikot yhden koivun juurelta ja istutin tilalle kaukasianmaksaruohoa 'Summer Glory', joka on viihtynyt hyvin viereisenkin koivun alla ja samoin omenapuun juurella. Samalla pidensin vähän Lilja- ja Angervorinteen väliin jäävää hiekkapolkua. Talvella tekemäni pajulyhdytkin muistin vihdoin ripustella metsäpuutarhaan ja niistä postailinkin äskettäin. Hyötytarhaa rajaavan matalan aidan ja kesäkukkapenkin takaosaan siirsimme jo aikaisemmin ison kiven katseenvangitsijaksi. Nyt siirsin sen juurelle oregoninmaksaruohoa ja lyydianmaksaruohoa, jotka olivat etupihan puolella levittäytyneet hiekkapolulle.

 

Iso kivi näkyy terassilta asti kesäkukkapenkin vieressä olevan liuskekivipolun päässä. Oregoninmaksaruoho ja lyydianmaksaruoho ovat tarpeeksi matalia, jotta kivi ei jää kasvien taakse piiloon, vaan saa toimia katseenvangitsijana.

Mies sai valmiiksi kesäkeittiön patiosta sen osan, mitä tälle kesälle oli suunniteltu tehtäväksi. Siihen tosin olisi tarkoitus tehdä vielä vähän pergolatyyppistä viritelmää ja puutarhaporttiakin, mutta voi olla, että ne jäävät ensi vuodelle tai ainakin Avointen Puutarhojen jälkeen toteutettavaksi. Minä taas jatkoin terassin nurkalla olevan portin alueen tuunaamista tekemällä portin juurelle matalan liuskekiviaskelman. Sen myötä Pikkuniityn hiekkapolulta ei kulkeudu enää samalla tavalla hiekkaa terassille kuin aiemmin, vaan suurimmat hiekat putoavat kengistä jo kiviaskelmalle.

 

Kulku talon päädystä takapihan terassille on nyt huomattavasti selkeämpi puutarhaportin rakentamisen ja hiekkapolun tämän päädyn muokkaamisen myötä. Kääpiöpurppuraheisiangervo 'Little Angel' kasvaa portin juurella ja sen takana piippuköynnöksen versot ovat lähteneet kurottelemaan porttia ylöspäin.

Vihertunnelin aluettakin olen pikku hiljaa jatkanut, mutta vielä siellä riittää tekemistä. Toivon saavani sen loppuun nyt viikonloppuna tai viimeistään ensi viikon alkupuolella. Siellä nimittäin askelpolusta puolet on jo valmiina, toinen puoli on vielä kesken ja uusi kivikkokasvialue on myös suurin piirtein puoliksi tehty. Myös Avoimiin Puutarhoihin olemme pikku hiljaa valmistautuneet, mutta tekemistä riittää vielä runsaasti.:) Viikko sitten meillä alkoi vihdoin kesäloma ja alkuviikon vietimme lomareissussa. Nyt levon ja pienen puutarhapaussin jälkeen pihahommatkin innostavat taas uudella tavalla!

 

Oikein hyvää viikonloppua!

perjantai 22. heinäkuuta 2022

Heinäkuun kärhöjä

Postailin kesäkuussa kuvia puutarhamme varhaisimmista kärhöistä. Nyt heinäkuussa kukkaan on ehtinyt puhjeta myös ensimmäisiä suurikukkaisia, näyttäviä loistokärhöjä. Keräsinkin tähän postaukseen kuvia näistä puutarhamme komistuksista.

Etupihalla kukassa on loistokärhö, jonka ostin lajikenimellä 'Daniel Deronda'. Tämä on kuitenkin violetimpi ja muistuttaa erehdyttävän paljon takapihalla kasvavaa loistokärhöä 'Warzsawska Nike'.

Edellisen kuvan kärhön kaverina kiipeilee vielä varsin vaatimattomasti kukkiva loistokärhö 'Westerplatte'.

Loistokärhö 'Westerplatte' on minusta tosi kauniin värinen.

Etupihalta löytyvät myös aina yhtä ihanat loistokärhöt 'The President' ja 'Hagley Hybrid'.

Loistokärhö 'The President' vasta aloittelee kukintaansa.

Loistokärhö 'Hagley Hybrid'

Takapihalla Pisarassa kukkivat loistokärhöt 'Miss Bateman' ja 'Warzsawska Nike'.

Loistokärhön 'Hagley Hybrid' versot talvehtivat jälleen lumen alla ja se kukkii tällä hetkellä viimevuotisilla versoilla lähellä maan rajaa vuorineilikan 'Rubin' seurassa. Myöhemmin kesällä luvassa on vielä toinen kukintakierros uusilla versoilla.

Pisaraa vielä toisesta suunnasta

Loistokärhö 'Warzsawska Nike'


Suurin osa kärhöistämme kasvattelee yhä nuppujaan, joten lisää kärhöjen kauneutta on luvassa kuvien muodossa vielä myöhemmin kesällä.:)

Mikä on sinun lempikärhösi?

Kaikkea hyvää viikonloppuusi!

torstai 21. heinäkuuta 2022

Hyötytarhan katseenvangitsija

Meillä oli jo viime kesänä tarkoitus tehdä hyötytarhaamme yksi pikkuinen istutuslaatikko lisää monivuotisia yrttejä varten, mutta kaikessa tohinassa se unohtui silloin. Nyt yhtenä iltana mies sen lopulta nikkaroi, ja saimme hauskan idean tehdä tästä pikkuisesta laatikosta hyötytarhamme katseenvangitsijan. Monissa puutarhoissa, joissa olemme vierailleet, on käytetty kirkkaanpunaista tehostevärinä joissain puutarhan elementeissä. Meillä tämä pikkuinen yrttilaatikko sai räiskyvänpunaisen värin toisaalta kiinnittämään huomiota ja toisaalta tuomaan vähän kontrastia muuten tummasävyiseen lavatarhan ja kasvihuoneen ympäristöön.


Pieni, punainen yrttilava on kasvihuoneen takana "kaalilaatikon" vieressä. Siinä kasvaa mäkimeiramia ja ruohosipulia.


Minkälaisia katseenvangitsijoita sinun puutarhastasi löytyy?

Mukavaa torstaita!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Villiyrttejä: Kesäinen maitohorsmankukkajuoma

Meilläpäin maitohorsmat ovat puhjenneet kukkaan, ja niinpä nyt onkin hyvä aika hyödyntää niitä ihanan maitohorsmankukkajuoman tekoon. Tämä suloisen vaaleanpunainen kesäjuoma on oikea hellepäivän herkku, ja ainakin meillä se hävisi liiankin nopeasti parempiin suihin. Kaiken lisäksi tämä juoma on tosi nopea ja helppo tehdä, ja itsekin aion tehdä sitä vielä lisää.

Maitohorsmankukkajuomaa voi juoda sellaisenaan, käyttää esim. booleissa tuomassa väriä tai sekoittaa kivennäisveden tai sitruunalimsan kanssa.


Maitohorsmankukkajuoma

3 dl maitohorsmankukkia (vain kukat, ei vihreitä osia)
6dl vettä
1/3 sitruunan kuori ja mehu
(0.5 tl sitruunahappoa, jos haluat säilöä juomaa)
0.75dl sokeria

Laita maitohorsmankukat, sitruunankuoret ja -mehu sekä sokeri (ja halutessasi sitruunahappo) kattilaan tai muuhun kuuman kestävään astiaan. Kaada päälle kiehuva vesi ja anna seoksen tekeytyä huoneenlämmössä muutama tunti tai jääkaapissa yön yli. Siivilöi juoma ja kaada puhtaisiin lasipulloihin. 

Aiempia postauksiani villiyrttiherkuista:

- Mesiangervonkukkajuoma
- Vuohenputkipesto
- Kuusenkerkkäsiirappi
- Vuohenputkipiirakka
- Voikukkamarmeladi
- Juhannuksen kaunein salaatti
- Voikukkasima
- Paistetut voikukannuput
- Paistetut maitohorsman versot ja nokkossipsit
- Villiyrttisuosikkejani 

Oletko sinä käyttänyt maitohorsmankukkia ruoanlaitossa?

Mukavaa viikonjatkoa!

tiistai 19. heinäkuuta 2022

DIY: Pajulyhdyt

Kerroin viime talvena innostuneeni pajutöistä ja esittelinkin silloin muutamia tekemiäni pajutöitä. Jotain jäi kuitenkin myös esittelemättä, nimittäin pajusta ja jämälaudasta tekemäni pajulyhdyt. Ne pääsivät nyt vihdoin koristamaan vihertunnelin sisäänkäyntiä ja paria pihapuutamme. Lyhtyihin laitoin sisälle lasipurkit, joihin voi halutessaan loppukesän hämärinä iltoina sytyttää tuikut. Nurinpäin käännettyjen purkkien sisään taas voi laittaa led-tuikut luomaan tunnelmaa.

Pajulyhtyä varten sahataan laudasta neliönmuotoinen pala, johon porataan reikiä ympyrän muotoon. Rei'istä pujotetaan läpi pajunoksia, jotka solmitaan yhteen alhaalta ja ylhäältä. Nämä lyhdyt roikkuvat vihertunnelin sisäänkäynnillä. Tyhjät, nurinpäin käännetyt lasipurkit odottavat hämärtyviä iltoja ja led-kynttilöitä.

Aurinkoista tiistaita!

maanantai 18. heinäkuuta 2022

Suloiset pionit, osa 2/2

Postailin viime viikolla kuvia puutarhamme suloisista pioneista. Tänä kesänä kolme pionia kukki puutarhassamme ensimmäistä kertaa. Näistä erityisesti kiinanpioni 'Sebastian Maas' on minusta sykähdyttävän kaunis. Kerroin jo edellisessä postauksessani, että kiinanpioni 'Coral Charm' on yksi suosikkipioneistani. Myös kiinanpionista 'Sarah Bernhardt' tykkään kovasti, ja erityisesti sitä kerään myös leikkokukiksi keittiön pöydälle, sillä se saa koko keittiön tuoksumaan uskomattoman hyvälle. Nyt viimeisetkin näistä ihanuuksista ovat avanneet nuppunsa, joten luvassa on lisää kuvia vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyisistä kukkahattaroista!

Kohopenkissä kukkii tämä kiinanpionina 'Bowl of Beauty' ostamani kaunotar, joka on kuitenkin jotain muuta lajiketta.

Viimeisen parin viikon aikana meillä on satanut lähes päivittäin, välillä rajustikin, mikä on saanut pionien raskaat kukat roikkumaan tuista huolimatta. Porraspenkissä kukkivat kiinanpionit 'Coral Charm', 'Primevere' ja 'Duchesse de Nemours'. Taustalla Kohopenkki mysteeripionineen.

Pionirinteessä ensimmäistä kertaa kukassa on kiinanpioni 'Sebastian Maas'.

Samalta alueelta löytyy nimetön vaaleanpunakukkainen pioni. Tämän olen ostanut hybridipionina 'Buckeye Belle', mutta se tämä ei todellakaan ole.

Kaaripenkissä kukkivat puutarhamme vanhimmat pionit: kiinanpionit 'Sarah Bernhardt', 'Shirley Temple' ja 'Karl Rosenfield'. Joinakin vuosina 'Shirley Temple' ehtii kukkia jo lähes kokonaan, ennen kuin toiset kaksi lajiketta ehtivät kunnolla kukkaan, mutta tänä kesänä ajoitus meni paremmin yhteen.

Kiinanpioni 'Karl Rosenfield'

Kiinanpioni 'Sarah Bernhardt'

Kiinanpioni 'Shirley Temple'.


Ihanaa uutta viikkoa!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Mehiläistarhausta: Mehiläispesien tarkastuskierros

Tähän aikaan kesästä käymme mehiläistarhoillamme 1-2 viikon välein. Kierroksella tarkistamme aina, että pesissä on munintaa ja toisaalta riittävästi tilaa hunajaa varten. Lisäksi täytyy etsiä emokennoja, ja jos niitä löytyy, joko tuhota ne tai tehdä luonnollinen harhautus parveilun estämiseksi. Kuvasimme kesäkuussa yhdeltä pesätarkastuskierrokseltamme videota, joten tervetuloa jälleen mukaan mehiläistarhoillemme tämän videon välityksellä! (Jos video ei näy alla, pääset katsomaan sen tästä linkistä: Mehiläistarhausta - Kesäkuinen pesäkierros)



Iloista sunnuntaita!

lauantai 16. heinäkuuta 2022

Puutarhan heinäkuista yleisilmettä

Puutarhamme on rehevöitynyt kesän edetessä ihan silmissä ja aina uudet ja uudet kaunottaret ovat puhjenneet kukkaan. Tällä hetkellä kukassa ovat mm. ruusut, kurjenpolvet ja viimeiset pionit. Ensimmäiset liljatkin availevat nuppujaan. Kävin muutama päivä sitten napsimassa joitakin kuvia puutarhamme tämän hetken yleisilmeestä. Tervetuloa näiden kuvien välityksellä viettämään kanssani hetki heinäkuisessa puutarhassamme!

Kuutamopenkin alue miellyttää tällä hetkellä kovasti silmääni. Muotoonleikkaamani purppuraheisiangervo ja heisiangervo 'Amber Jubilee' saavat hauskaa kontrastia niiden edessä kasvavasta viiruhelpistä. Laukat kukkivat taaempana Kuutamopenkin alueella ja niiden takana näkyy Tähdenlennon polun rohtosormustinkukkia. Vasemmalla pilkottaa Kohopenkin pioneja.

Porraspenkin takaa samaan suuntaan katsottuna. Porraspenkin ylimmällä portaalla kukassa ovat enkeliperhoangervo, myskimalva 'Rosea' sekä nimetön, kirjava lilja. Alimmalla portaalla kukkii taustalla pilkottava tarhakeijunkukka 'Hans'.

Nuotiopaikan luota Porras- ja Kohopenkin suuntaan

Metsäpuutarhassamme on tällä hetkellä jotenkin satumainen tunnelma. Tähdenlennon polulla kukintavuorossa ovat mm. alaskankleitonia ja rohtosormustinkukat.

Tähdenlennon polun rinteeltä Kuutamopenkille päin. Keskellä kuvaa on aiemmassa postauksessa esittelemäni kärhöpäivänvarjo, jonka kärhöt tosin kiipeilevät vasta riippapihlajan runkoa pitkin.

O-penkin alueella on nyt vähän rauhallisempi hetki kukinnan suhteen. Valkoinen sarviorvokki ja vasemmalla Puolikuun penkin valkoinen särkynytsydän ovat kukassa. Taustalla kurottelevat Kolmiopenkin rohtosormustinkukat.

Samaa aluetta toisesta suunnasta

Tähän loppuun laitan vielä "pakollisen" kuvan terassilta kasvihuoneelle päin. :D Ruotsinköynnöskuusama 'Serotina' on avannut ihanasti tuoksuvat kukkansa. Oikealla pilkottaa neilikkaruusu 'Pink Grootendorst'.


Leppoisaa viikonloppua!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...