perjantai 26. elokuuta 2022

Elokuun puutarhapuuhia

Elokuun alkupuolella meillä oli puutarhaprojektien suhteen taas rauhallisempi vaihe, sillä Avoimiin Puutarhoihin valmistautumisen takia emme aloittaneet heinä-elokuun vaihteessa enää uusia juttuja. Nyt viimeisen parin viikon aikana olemme tehneet suunnitelmia, mittailuja ja alkuvalmisteluja pienen maakellarin suhteen, joka on seuraava vähän isompi projektimme. Toivon mukaan saamme sen valmiiksi vielä tämän syksyn aikana. Tällä hetkellä maakellari on tosiaan vasta aivan alkuvaiheessa, ja postailenkin siitä tarkemmin, kunhan projekti pikku hiljaa etenee.

 

Aurinkokello pääsi väliaikaisesti Rinnepenkin edustalle itse tehdyn kukkapylvään päälle.

Pienempinä hommina kasasin vihdoin aurinkokellon, jonka toimme matkamuistona kesälomareissultamme Saksasta jo kolme vuotta sitten. Sen kasaaminen on ollut puutarhasuunnitelmalistallani jo kahtena edellisenä kesänä, mutta olen sen kummallakin kerralla unohtanut. Äskettäin kävin tämän vuoden suunnitelmalistaani läpi ja sen ansiosta muistin vihdoinkin kaivaa kellon osat paketistaan esille ja ruuvata ne yhteen. Lopulliselle paikalleen aurinkokello pääsee kuitenkin aikaisintaan ensi kesänä, kun saamme pihan keskiosaa taas tehtyä eteenpäin. 

Terassin toisen reunan luo tein lyhyen hiekkapolun pätkän, jotta Rinnepenkin vieressä menevä polku jatkuu terassin laidalle asti. Aiemmin hiekkapolku loppui Rinnepenkin yläosan tasalle ja siitä terassille oli lyhyt pätkä kivimursketta, joka jatkuu terassin alle. Näinkin pienen muutoksen myötä tämäkin alue selkeni taas kummasti!

Nyt terassin tältä reunalta on selkeä polku rinnettä alas kasvihuoneelle.

Lisäksi minulla on tekeillä ensimmäisen vähän suurempi betonityöni. Aiemmin olen tehnyt vain pieniä betonimunia risupesiin, mutta nyt tällä kertaa kokeilussa on tehdä raparperin lehteä muottina käyttäen linnuille betoninen kylpyallas. Tämä on tosiaan minulla vielä kesken, mutta kirjoittelen asiasta tarkemmin, kunhan saan altaan valmiiksi. :)

Minkälaisia puutarhapuuhia sinun elokuuhusi kuului?

Tunnelmallisia elokuun lopun iltoja!

2 kommenttia:

  1. Hieno matkamuisto! Elokuun puutarhahommat ovat olleet satokausihommia. Suunnitelmana on, että viikonloppuna siistin puutarhaa. Tiedossa siis mm. pensaiden alta ruohojen poistamista ja mansikkamaan siivousta. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Maakellari kuulostaa näinä sähkön hintoina hyvin ajankohtaiselta. Syyskuu taitaa mennä marja-/hedelmäakselilla kuten meni elokuukin. Hiukan pitäisi ryhdistäytyä ja saada syyshommat tehtyä.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...