tiistai 2. elokuuta 2022

DIY: Hyönteishotelli

Nyt kesälomalla lapset saivat tehdä kukin oman hyönteishotellinsa. Mies teki hotellien kehikot jämälaudasta, ja lapset saivat itse täyttää ne. Olin kerännyt keväällä jo valmiiksi talventörröttäjien onttoja varsia ja rantaan huuhtoutuneita kaisloja tätä varten, ja nyt lapset napsivat ne saksilla sopivan pituisiksi. Mies sahasi lisäksi muutamia koivunpaloja, joihin porasimme reikiä 5mm:n poranterällä. Hotellien täyttäminen oli hauskaa sadepäivän puuhaa. Kun hotellit olivat saaneet täytteensä, peitimme ne vielä verkolla, jotta linnut eivät kävisi tyhjentämässä niitä. Sen jälkeen hotellit pääsivätkin kesäkeittiön seinälle odottamaan asukkaita.

Kahden nuorimmaisen hyönteishotellit odottavat jo asukkaita kesäkeittiön etelän suuntaan olevalla, aurinkoisella, suojaisella seinällä. Vanhimman lapsen hotelli on vielä vähän kesken, mutta sekin pääsee varmasti lähipäivinä houkuttelemaan pörriäisiä.

Keskeneräiset hyönteishotellit. Alimmassa hotellin kehikko näkyy tyhjänä, kahdessa ylemmässä on lasten pilkkomia eripaksuisia onttoja talventörröttäjiä ja kaisloja. Oikealla ylhäällä näkyy myös pari koivupalikkaa, joihin on porattu reikiä.

Tässä hotellit vielä valmiina

Onko sinun puutarhassasi hyönteishotellia? Jos on, ovatko pörriäiset löytäneet sinne?

Iloa päivääsi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...