maanantai 29. tammikuuta 2018

Jäätyneet saippuakuplat

Viikko sitten täällä oli parinkymmenen asteen pakkasia ja päätin kokeilla jäätyneiden saippuakuplien tekoa. Tein seoksen vedestä (n. 1dl) , nestemäisestä tiskiaineesta (n. 0.5dl) ja glukoosisiirapista (n. 1rkl) ja sitten oli aika lähteä pihalle kuplia puhaltelemaan. Seos toimi paremmin jäähdyttyään ulkona jonkin aikaa. Heti alussa puhalletut kuplat nimittäin hajosivat herkästi, mutta n. 10 minuutin kuluttua ne alkoivat pysyä paremmin ehjinä ja ehtivät jäätymäänkin.



Hangella ehjänä säilyneisiin saippuakuplien pinta täyttyi vähitellen kuurankukista. Maassa ne kuitenkin herkästi painuivat jostain kohden vähän kasaan.

Jossain ohjeessa neuvottiin saippuakuplaseokseen lisäämään liisteriä. Minä en sitä käyttänyt. Mietin vain, auttaisikohan se kuplia säilyttämään maassa paremmin pyöreän muotonsa.

Saippuakuplasta heijastuu etuovemme.

Jo ilmassa kupliin alkoi muodostumaan pieniä kuurankukkia, kun saippuakuplaseos oli ehtinyt jo valmiiksi jäähtyä hetken ulkona.





Oletko sinä kokeillut jäätyneiden saippuakuplien tekemistä? Jos olet, millaisella seoksella teit niitä ja miten onnistuit?

Hauskaa alkavaa viikkoa!

lauantai 27. tammikuuta 2018

Pihabongaus 2018

On jälleen BirdLifen järjestämän Pihabongauksen aika! Tässä mukavassa, Suomen suurimmassa lintutapahtumassa tarkoituksena on tarkkailla kotipihan lintuja yhden tunnin ajan joko tänään tai huomenna, ja käydä sen jälkeen kirjaamassa havainnot BirdLifen sivuille, josta löydät myös tarkemmat osallistumisohjeet. Tapahtuman tarkoituksena on saada ihmiset tarkkailemaan talvisia pihapiirin lintuja ja kiinnostumaan lähiluonnosta. Lisäksi tapahtuman avulla kerätään tietoa Suomen talvisesta linnustosta. Kyseessä ei ole kilpailu esim. havaintojen määrästä, ja osallistujen kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja.

Olemme osallistuneet Pihabongaukseen jo useina vuosina. Lintujen tarkkailu on hauskaa, koko perheelle sopivaa puuhaa, jonka parissa lapset ja toisinaan aikuisetkin oppivat uutta. Tänä vuonna lintulautamme vieraat ovat olleet erilaisista ruokatarjoiluista huolimatta lähes poikkeuksetta ainoastaan tali- ja sinitiaisia. Joitakin kertoja olen tässä kuussa nähnyt pari urpiaista tai muutaman varpusen, mutta siihen lajikirjo sitten jääkin. Viherpeippoja, keltasirkkuja, hömö- ja kuusitiaisia ei ole tänä talvena näkynyt, tilhistä ja punatulkuista puhumattakaan. Toisaalta lintujen touhuja on mukava seurata, lajista riippumatta. Tässäpä muutama kuva puutarhamme lintuvieraista: 

Sinitiaiset ovat pihamme yleisimpiä vieraita.

Talitiaisiakin on runsaasti.

Talipallot ovat meillä nimenomaan talitiaisten suosiossa. Sinitiaisille maistuvat paremmin siemenet.

Jos kiinnostuit Pihabongauksesta, ehdit vielä hyvin mukaan tarkkailemaan lintuja tänään tai huomenna! :)

Mukavia bongaushetkiä ja iloista viikonloppua!

torstai 25. tammikuuta 2018

Kauan odotettu kukinta

Istutin loka-marraskuun vaihteessa sisälle ruukkuun hyasintin kukkasipulit joulua ajatellen. Yleensä tuolloin istutetut ovat ehtineet kivasti jouluksi kukkaan. Sipulit ovat olleet lämpimässä, ja olen hoitanut niitä samalla tavalla kuin aiempinakin vuosina. Jostain syystä näiden kukkasipulien kasvu on kuitenkin ollut todella hidasta, ja jouluna sipuleista oli kasvanut esiin vasta parin sentin piipot. Nyt vihdoin kukinta on kuitenkin alkanut. Ajattelinkin jakaa tämän ennennäkemättömän upean kukinnan kanssanne. :D

Hyasintti on vajaa 5 cm korkea ja kukkii lehtien pienestä raosta.

Tunnustettakoon, että hyasintin kukkasipuleita on yhteensä seitsemän, ja vasta yksi niistä on kukassa. Loput ovat 3-4 cm kokoisia piippoja. Saa nähdä, onko niiden kukinta yhtä upeaa ja runsasta. Ehkä saan niistä kevätkukat terassille. :)

Iloista torstaita!

maanantai 22. tammikuuta 2018

Kylvösuunnitelmia

Siemenpussien rapistelu ja hypistely alkoi täällä jo tammikuun alussa. Vielä olen malttanut mieleni, enkä ole mitään kylvänyt, vaikka kovasti jo haluaisin päästä esikasvatuksia aloittelemaan. Suunnitelmia olen kuitenkin jo laatinut, ja apunani on ollut myös eräs ihana hyötykasvikirja, jonka esittelen blogissani lähiaikoina. Ostin viime syksynä alesta reilun kasan siemenpusseja, joten nyt talvella pääsin siemenhankintojen suhteen helpolla. Ainoastaan muutamalla chili- ja tomaattilajikkeella ja parilla perennalla täydensin nyt siemenvalikoimaani. Seuraavia kasveja olen suunnitellut kylväväni ensi kesäksi: 

Hyötykasvit:
- kirsikkatomaatti "Sweet Million F1", "Gardener´s Delight" ja "Tiny Tim"
- pihvitomaatti "Marmande"
- kasvihuonetomaatti "Striped Stuffer", "Golden Sunrise", "Indigo Rose" ja "Tigerella"
- paprika "California Wonder"
- chilipaprika "De Cayenne", "Hungarian Yellow Wax Hot", "Mini Bell"-mix, "Habanero Lemon", "Jalapeño M" ja "Jamaican Bell"
- kasvihuonekurkku "Iznik F1" ja "Vert Long Maraicher"
- avomaankurkku "Rhensk Druv" ja "Beth Alpha"
-  basilika: tavallinen, "Large Leafed", "Dark Opal", "Bascuro", sitruuna- ja kanelibasilika
- rukola
- sitruunamelissa
- mangoldi "Rhubarb Chard" ja "Bright Lights"
- salaatti: keräsalaatti "Market Favourite", lehtisalaatti "Red Salad Bowl" ja bataviasalatti "Lollo Bionda"
- parsasalaatti
- uudenseelannin pinaatti l. lamopinaatti
- vihanneskrassi
- ananaskirsikka (karviaiskoiso)
- kukkakaali "Erfurte"
- kyssäkaali "Delikatess Weiss"
- mukulaselleri "Dolvi"
- lanttu "Wilhelmsburger"
- nauris "Goldana" ja kaskinauris "Enon kanta"
- sokerimaissi "Golden Bantam"
- kuukausimansikka "Rügen"
- kiinansipuli
- purjo "Autumn Giant"
- jättisipuli "Alisa Craig"
- pavut: salkopapu "Neckargold", härkäpapu "Triple White" ja pensaspapu "Prelude"
- silpoydinherne "Onward" ja "Kelvedon Wonder"







Koristekasvit:
- aitoelämänlanka, sekoitus
- tuoksuherne, vaal.pun.
- päivänsini
- rusoikikukka, sekoitus
- ruiskaunokki, sekoitus
- hopeavillakko
- tarhaneito "Miss Jekyll"
- kiinanasteri "kääpiöasteri", sekoitus
- maloppi, sekoitus
- riippapetunia, sekoitus
- isosamettikukka "Vanilla F1"
- tarhakukonkannus
- punakosmoskukka "Sensation"
- isoauringonkukka, kerrottu
- ryhmäsamettikukka "Bonita", sekoitus
- kaunokainen, sekoitus
- maariankello
- pioniunikko "Paeoniflorum"
- idänunikko "Coral Reef"
- silkkiunikko "Shirley"





Kylvettävää riittää, joten laitoinkin viime syksynä osan hyötykasveista syyskylvönä, mm. kehäkukat, porkkanat, palsternakat ja pinaatin. Lisäksi kaikki kasvit, jotka sopivat suorakylvöihin, saavat odottaa maan sulamista ja lämpiämistä. Osa hyötykasveista päätyy istutuslaatikoihin, osa kasvihuoneeseen ja osa ruukkupuutarhaan terassille. Myös koristekasveista osa on ruukkupuutarhaa varten, osa Penkkiin ja joitakin kukkapenkin täydennykseksi.

Oletko sinä jo hankkinut siemenet? Entä oletko tehnyt jo kylvösuunnitelmia?

Hauskaa uutta viikkoa!

perjantai 19. tammikuuta 2018

Huhtikuun tärkeimmät kevään merkit -haaste

Sain Maatiaiskanasen elämää –blogista hauskan kevätaiheisen haasteen, jossa tarkoituksena on pohtia viittä itselle tärkeintä ja sykähdyttävintä keväänmerkkiä tietyltä kuukaudelta. Kiitos haasteesta!



Huhtikuun loppupuolella täälläkin alkaa olla kevättä ilmassa, joten monet ihanat kevääseen liittyvät asiat yhdistän juuri kyseiseen kuukauteen. Tässäpä minulle tärkeimmät huhtikuiset keväänmerkit:

- se hetki, kun aurinko ensimmäistä kertaa tuntuu lämmittävän kasvoja, räystäistä tippuu vettä, sulamisvesien purot solisevat tiellä ja linnut visertävät. Näistä hetkistä olen usein pysähtynyt nauttimaan ja niiden muisto lämmittää näin talviaikana. Eikä tähän hetkeen ole enää edes kovin pitkä aika... :)
- puutarhan ensimmäiset piipot, vaikka ne nousisivatkin lumen keskeltä eivätkä edes olisi ihan niitä suosikkikasvejakaan. Uuden kasvukauden alku jaksaa aina ilahduttaa.

Jouluruusuja ja tulppaanin piippoja Kolmiopenkissä 28.4.2017.

- monivuotisten kasvien herääminen kevääseen. Keväisin teen päivittäin kierroksen puutarhassa tutkimassa tilannetta, ja voi sitä iloa, kun huomaan, että tuo kasvi on selvinnyt talvesta, ja tuo, ja tuokin…! Tämä on joka kerta yhtä jännittävää aikaa ja rinnassa kihelmöivä riemu on aina yhtä ihana, vaikkakin myös menetykset ja pettymykset liittyvät näihin kierroksiin yleensä vuosittain.

Krookuksia 30.4.2017 Kohopenkin vieressä.

- päivä, jolloin voi luopua talvitakista ja –kengistä, ja siirtyä ulkoilemaan ja puutarhailemaan jo vähän kevyemmissä vaatteissa.
- kevätkylvöjen tekeminen lasten kanssa ja uusien esikasvatusten itäminen. Ensimmäiset siemenet kylvän yleensä helmikuussa, mutta huhtikuistenkin kylvöjen itäminen sykähdyttää edelleen.

14.4.2017 punakosmoskukka "Sensation"

Haasteen säännöt:

"Huhtikuu on kuitenkin kevätkuu ja tämä haaste lähteköön kiertämään tuoden kevätmieltä tuokioksi lukijoille ja kirjoittajille! Haaste on yksinkertainen:
 1. Tee postaus, ja kerro mistä haasteen sait
2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin. Etelärannikolla kevät on jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi. Huhtikuu on tässä vain keskiverto.
3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia."

Minä haastan mukaan tähän ihanaan keväthekumointiin seuraavat blogit:

Tämä viikko oli omistettu mukaviin haasteisiin vastaamiselle. Ensi viikolla luvassa on toisenlaista sisältöä.:)

Pirteitä pakkaspäiviä!

maanantai 15. tammikuuta 2018

Neljä kuvaa vuodesta

Sain tämän  Kivipellon Sailan aloittaman kivan haasteen Navettapiialta Navettapiian Puuhamaa -blogista. Kiitos haasteesta! Haasteen tarkoituksena on esitellä neljää kaunista vuodenaikaamme. Viime keväänä suunnittelin tähän haasteeseen vastatessani, että jatkossa kuvaan puutarhaamme tietyistä, samoista kuvakulmista läpi vuoden. Tämän muistin hyvin vielä keväällä ja alkukesällä, mutta syksyä kohden alkuperäiset kuvauskohdat jotenkin kuitenkin muuttuivat…

Valitsin kuvauskohteeksi Kolmiopenkin. Kolmessa kuvassa taustalla näkyy myös Sydänpolun aluetta, yksi kuvista on päinvastaisesta suunnasta otettu. Tässäpä minun nelikkoni:

Kevät

Kolmiopenkki 11.6.2017. Tulppaanit kukkivat Kolmiopenkissä ensimmäisinä. Taustalla kärhötuet vielä tyhjillään. Sydänpolkua reunustaneet vihreät muovit olivat talven jäljiltä taas rumasti näkyvissä, ja ne saivatkin lähteä luonnonkivireunuksen tieltä.

Kesä

Kolmiopenkki 28.7.2017. Lehtolaukka, sormustinkukka ja idänunikko kukassa.

 Syksy

Kolmiopenkki 3.9.2017. Nyt kukintavuorossa mm. espanjankurjenpolvi, japaninjaloangervo, kuunliljat ja sormustinkukka. Taustalla Sydänpolun aluetta reunustavat köynnöstuet ovat saanet kärhöt koristeekseen.

Talvi

Kolmiopenkki 2.12.2017. Lumi on peittänyt maiseman alleen ja talventörröttäjiksi jätetyt perennat luovat vaihtelua valkeuteen.

Tässä vielä haasteen säännöt:

"Postaukseen toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina, ehkä samasta paikasta. Tiedän, että neljä kuvaa on aika rajallinen, voisiko siis olla neljä tunnelmaa ja kuvia tietenkin enemmän...

Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia. Haasteen voi toteuttaa "varjohaasteena" eli neljä kuvaa kissan vuodesta. Puutarhakissan omistajat voivat halutessaan yhdistää haasteet.

Mukaan voi siis haastaa neljä blogiystävää - tai kuinka monta haluaa.Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä."

Minä haastan mukaan seuraavat ihanat blogit:
- Keijunkukkaset
- Maatiaiskanasen Elämää
- Salainen Puutarha
- Vaarin torpan puutarha

Aurinkoisia talvipäiviä kaikille!

perjantai 12. tammikuuta 2018

Kylvökalenteri

Esikasvatusaika alkaa jo olla käsillä ja ainakin itse tuskastelen esikasvatusten kanssa, milloin mitkäkin siemenet pitäisi kylvää. Etenkin uusien kylvökokeiluiden kanssa tätä joutuu miettimään tarkoin. Olen käynyt läpi erilaisia kylvökalentereita ja kylvöaikoihin liittyviä ohjeistuksia, ja keräsin niistä tiedot yhteen taulukkoon, jonka ajattelin jakaa kanssanne. Kylvökalenteri on suuntaa-antava, ja toki siemenpussin ohjeita kannattaa viime kädessä noudattaa. Lisäksi osaa kasveista voi kylvää useampana kuukautena, ja hyvä on kylvöjä suunnitellessa huomioida myös asuinpaikkansa kasvuvyöhykkeen asettamat vaatimukset esikasvatusajalle ja mahdolliselle lisävalon tarpeelle. Kylvökalenteri kuitenkin helpottaa kylvöjen ajoittamisen suunnittelua. Kurkkaa kylvöjä suunnitellessasi myös aiemmin tekemäni Kumppanuuskasvit-postaus!:)

Tomaatti "Roma"


Avomaankurkku "Rhensk Druv", rukola, keräsalaatti "Market Favourite", lehtisalaatti "Red Salad Bowl".


Tomaatti "Tiny Tim"



Lähteet:

maanantai 8. tammikuuta 2018

Leikkokukkia < 3

Viime kesänä keräsin puutarhastamme kukkia viikoittain sisälle maljakkoon. Sateiden ja viileän sään takia monien kukinta oli myöhässä, kaikki eivät ehtineet kukkaan ja joidenkin kukinta jäi kovin lyhyeksi. Siitä huolimatta kauniita kukkijoita riitti sisälle tuotavaksi enemmän kuin aiempina vuosina. En ole koskaan vielä sitonut kimppuja, vaikka sen opetteleminen kiinnostaakin. Nämä kimput ovatkin siis ihan vain maljakkoon aseteltuja. Keräsin tähän joitain kuvia viime kesän leikkokukista tuomaan väriterapiaa näin talven keskellä.

28.9.2017 ruiskaunokki, rusoikikukka, pikkusyreeni, kehäkukka, morsiusharso. Vihreää tuovat kuunlilja, niittysinilatva ja tilli.

22.8.2017 kukassa ruiskaunokki, rusoikikukka, väriminttu, kehäkukka. Vihreää ovat tuomassa porkkana ja kurjenpolvi.

22.8.2017. Ruiskaunokkia ja rusoikikukkaa riitti lukuisiin kimppuihin.

11.9.2017 pallerolaukka, väriminttu, rusoikikukka ja ruiskaunokki. Koristevihreänä porkkana, miekkaimikkä ja profeetankukka.

18.9.2017 tuoksuherne, rusoikikukka, syysleimu, morsiusharso, porkkana ja kuunlilja.

5.10.2017 kukkivina neilikkaruusu, törmäkukka, tuoksuherne, pikkusyreeni, kosmoskukka, rusoikikukka ja ruiskaunokki. Koristevihreänä kultatesma ja tarhakellukka.

15.10.2017 kesän/syksyn viimeiset kimput. Vajaata viikkoa myöhemmin kuura peitti maan ja vei mukanaan suurimman osan kukkijoista. Kuvassa mm. kaliforniantuliunikkoa, ruiskaunokkia, kehäkukkaa, tuiviota, morsiusharsoa ja värililjaa.

15.10.2017 kehäkukka, ruiskaunokki, kaliforniantuliunikko ja tuivio.

15.10.2017 värililja, punatähkä, törmäkukka, morsiusharso, ruiskaunokki, rusoikikukka, tuoksuherne, väriminttu, kultatesma.

Näiden kuvien myötä haluan toivottaa kaikille suloisia alkuviikon päiviä!

perjantai 5. tammikuuta 2018

Puutarhavierailulla: Äidin ja isäpuolen puutarha

Aloitettuani puutarhablogin pitämisen viime talvena ja saatuani teiltä kaikilta niin paljon ihania kommentteja ja kannustusta innostui myös äitini uudella tavalla puutarhan hoidosta. Niinpä he isäpuoleni kanssa päättivät laittaa pihansa uuteen uskoon ja kutsuivat kaivurin kaapimaan paikoittain vanhat pinnat pois, jotta he pääsivät aloittamaan uudelta pohjalta. Toki osa vanhojakin ratkaisuja jäi, mutta paljon tuli tilaa uusia suunnitelmia varten. He asuvat Etelä-Suomessa, II vyöhykkeellä. Viime kesänä kyläilyn yhteydessä kiertelimme myös puutarhassa, ja nyt heidän luvallaan laitan muutamia kuvia siitä, miltä heidän puutarhassaan näytti silloin: 

Äitini pitää erityisesti ruusuista. Tämä tertturuusu "Nina Weibull" on mielestäni todella herkullisen värinen.

Terassin läheisyydessä on ruusualue, jonka takaosassa vähän varjoisammassa kohdassa keväällä kukkii alppiruusu. Simpukat koristavat luonnonkivireunusta.

Heti ruusujen vieressä on kivetty istuskelualue ja pieni pergola, jota verhoaa villiviini.



Humalan peittämästä "köynnöstunnelista" on käynti peremmälle puutarhaan.

Myös loistokärhö "First Love" kiipeilee samassa tunnelissa.

Viime kesänä aloitettua aluetta, joka oli kuvaushetkellä vielä kesken. Betonirenkaassa kasvaa sekä perennoja että kesäkukkia. Osaan itsetehdyistä betonilaatoista on painettu mm. käden jälkiä ja upotettu esim. käyttämättä jääneitä rannerenkaita.

Keskellä pihaa olevassa kukkapenkissä kasvaa kaunista oranssia liljaa. Sen seurana on mm. kuunliljoja ja kurjenmiekkoja.

Näkymää tontin takaosasta talolle päin. Oikealla olevan pajuaidan takana aiemmassa kuvassa näkyvää työn alla ollutta aluetta, johon tulee mm. nuotiokorin sisältävä istuskelualue.

Neilikkaruusu "F.J. Grootendorst"

Äitini ja isäpuoleni pitävät kissoista, mikä näkyy myös puutarhassa mm. ruukkuvalinnoissa. Etupihalla sisääntulon luona olevan krysanteemien kukittaman kissan kaulaan on solmittu vanhat helmet.

Talon toisessa päädyssä on rehevä tuoksuvatukkapensas.

Toisten puutarhoissa vieraileminen on kivaa ja antoisaa, ja usein mukaan tarttuu uusia ideoita omaankin pihaan. Viime kesänä kävin kuvailemassa ja inspiroitumassa muissakin puutarhoissa, ja laitan myös niistä kuvia tänne jatkossa. :)

Iloista viikonloppua!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...