perjantai 12. elokuuta 2022

Esittelyssä takapihan oleskeluterassi

Meillä takapihan terassin osa, joka jää kummankin takaoven väliin, on yleensä ollut aika sotkuinen paikka. Siinä katoksessa on nimittäin lojunut mm. kenkiä ja kumisaappaita, jotka on riisuttu jaloista ennen sisälle menoa. Vähitellen kesän edetessä siihen kertyy myös aina kaikenlaista muuta tavaraa, mm. lasten leluja, omia puutarhavälineitäni sun muuta sekalaista roinaa. Tänä kesänä mies purki vanhan laudoituksen tältä alueelta, sillä haaveissamme olisi jossain vaiheessa tämän terassin osan lasitus. Uudet, leveät lankut ovat niin kivannäköiset, että innostuin laittamaan aluetta muutenkin vähän nätimpään kuntoon. Alueesta tulikin sen verran mukava, että enää siihen ei raaski jättää tavaroitakaan lojumaan.:) 

Valkoisen puupenkin sisällä on säilytystilaa mm. lasten pihaleluille. Huonekasvit pääsivät ulkoilemaan terassin tälle osalle. Vasemmalla taustalla pilkottaa säleikössä kasvavien päivänsinien ja aitoelämänlankojen lehtiä ja aivan kuvan reunassa kiipeilee koruköynnös.

Keihäsanopinkieli ja matalassa kulhossa kasvavat viirukirjotähti ja pikkuinen rahapuu tuovat väriä pienelle pöydälle.


Ihanaa alkavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...