perjantai 8. joulukuuta 2023

8. luukku: DIY Lankakuuset

Minusta on kiva askarrella vuosittain jonkinlaisia uusia joulukoristeita, ja tänä vuonna työn alle päätyivät mm. lankakuuset. Näitä kuusia on helppo ja nopea tehdä, ja tarvikkeetkin ovat sellaisia, että ainakin meillä ne löytyivät kotoa jo valmiiksi. Lankakuusien tekeminen oli sen verran hauskaa puuhaa, että näitä aion tehdä uudestaankin, ja itse asiassa kuuset sopivat hyvin tehtäväksi myös lasten kanssa.

Osa lankakuusista päätyi jo koristamaan joulukuustamme.


Tarvikkeet:
- pahvia
- lankaa (esim. villalankaa tai juuttinarua)
- liimaa
- helmiä, nappeja tai muita koristeita

 

Lankakuusiin tarvitaan pahvia, lankoja, liimaa ja helmiä. Aluksi pahvista leikataan kuusenmuotoisia paloja. Itse tein kuusia kahdessa eri koossa.

Langan pää liimataan kuusen takapinnalle, jonka jälkeen lankaa aletaan kieputtaa kuusen ympärille jalasta alkaen edeten kohti latvaa. Lopuksi aivan latvasta lanka taitetaan kuusen takapinnalle, katkaistaan ja liimataan pääty sinne.

Seuraavaksi kuusen takapinnalle liimataan koristenarun pää, jonka jälkeen narua kieputetaan ristiin rastiin kuusen ympäri. Lopuksi latvan luona naruun solmitaan lenkki, joka liimataan kiinni kuusen takapinnalle.

Lankakuusi viimeistellään liimamalla paikoilleen koristeita, esimerkiksi helmiä, nappeja tai paljetteja. Sen jälkeen kuusi onkin valmis ripustettavaksi paikoilleen.


 

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

1 kommentti:

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...