tiistai 17. lokakuuta 2023

Puutarhamme kauneimmat syyskukkijat: Upeat asterit

Puutarhamme myöhäisimpiin syyskukkijoihin kuuluvat mm. syys- ja komeamaksaruohojen, hortensioiden ja syysmyrkkyliljojen lisäksi erilaiset asterit, jotka kukkivat edelleen sinnikkäästi. Näistä asteri 'Kesseler' on muodostanut upean, rehevän kasvuston ja parhaimpina vuosina sen kukinta ilahduttaa aina syyskuun alkupuolelta marraskuulle asti. Muut asterimme kasvavat vielä selvästi pienemmällä alalla, mutta nekin leviävät vähitellen. Tässäpä puutarhamme ihania astereita!

Asteri 'Kesseler' kukkii joka syksy runsaasti parin kuukauden ajan.

Asteri 'Kesseler' kasvaa Angervorinteessä ison koivun juurella. Haasteellinen paikka ei ole haitannut sitä, vaan se kasvaa rehevänä ja runsaskukkaisena. Tämä kuva on vajaan kuukauden takaa, mutta 'Kesseler' kukkii edelleen.

Reunusasterin 'Anneke' kukat ovat suloisen vaaleanpunaiset.

Varjoasteri kasvaa Vihertunnelissa ison kiven edustalla.

Pisaran syysasteri 'Barbados' on vasta availemassa ensimmäisiä nuppujaan. Loppuviikolle on luvattu tänne pakkasia, joten leikkelin sen kukkavarsia sisälle maljakkoon, jos saisimme nauttia sen kukinnasta sitten siellä.


Tämän olen ostanut alppiasterina 'Happy End' jo muutamia vuosia sitten, mutta se ei ole aiempina vuosina tehnyt edes nuppuja. Nyt nuppuja on, mutta näyttäisi, ettei tämä varmaankaan ole 'Happy End', vaan joku vaaleakukkainen lajike. Tätäkin päätyi nyt sisälle maljakkoon, jotta näkisin, minkälaiset kukat tällä lajikkeella on.
'

Iloa päivääsi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...