lauantai 28. lokakuuta 2023

Puutarhavierailulla: Jardin Botanique, Lausanne, Sveitsi, osa 1/3

Nyt on aika siirtyä tutustumaan jälleen uuteen, ihanaan puutarhakohteeseen viime kesän lomareissultamme. Tällä kertaa vuorossa on ensimmäinen sveitsiläinen puutarha, jonka esittelen blogissani, nimittäin Lausannen kasvitieteellinen puutarha. Se sijaitsee kaupungin keskustan tuntumassa kukkulan rinteillä. Erityisesti laaja kivipuutarha-alue on tämän puutarhakohteen parasta antia, ja siitä onkin luvassa kuvia jokaisessa tämän postaussarjan osassa. Tervetuloa kuvakierrokselle kauniiseen Lausannen kasvitieteelliseen puutarhaan!

Lausannen kasvitieteellisestä puutarhasta löytyy runsaasti kallioisia, kivikkoisia rinteitä, joilla viihtyvät monet erilaiset kivikkokasvit ja paikoin myös sammal.

Jäämerenkakkara kukkii matalassa multatilassa.

Rinteiden yleisilmettä. Portaat johtavat puutarhan yläosassa olevalle arboretumille.

Puulajipuisto poikkeaa vahvasti puutarhan yleisilmeestä.

Puiden latvusten yli avautuu näkymä kasvihuoneen viherkatolle ja sinne perustetulle mehiläistarhalle.

Rinteen toisella laidalla puulajipuiston vehreys vaihtuu taas kivipuutarhaan.

Kivipuutarhan ja arboretumin raja-alueella on komea pergola, jossa on vahvat, betoniset pylväät.

Rinteeseen on tehty kivimuurin reunustama syvennys ja kaareva puutarhapenkki.

Kalliorinteellä viihtyvät mm. saniaiset.

Kiven koloissa kasvaa mm. niittyalppikelloa ja ketohärkkiä.

Rinteessä kulkevat komeat kiviportaat.

Pieneltä alueelta löytyy myös rhodoja.

Samaa aluetta toisesta suunnasta. Suuret, litteät kivet toimivat siltana pienen puron yli.

Tässä vielä linkit jo esittelemiini viime kesän reissumme puutarhakohteisiin:

Botanischer Garten Frankfurt, Frankfurt am Main, Saksa
- Bethmannpark, Frankfurt am Main, Saksa
- Hafenpark, Frankfurt am Main, Saksa
- Chinese Garden, Frankfurt am Main, Saksa

 

Leppoisaa lauantaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...