lauantai 19. elokuuta 2023

"Pikkuniityn" kuulumisia

Talomme toisessa päädyssä oleva "Pikkuniityn" alue on sellainen, josta minulla tulee jostain syystä postattua tosi harvoin. Tämä postaus onkin nyt omistettu tuolle vähän unohdetulle istutusalueelle, jossa kasvaa monia siemenestä leviäviä kasveja ja perennojen seassa myös luonnon niittykukkia. Siispä tervetuloa kuvakierrokselle "Pikkuniittymme" pariin!

Syyskaunosilmä ja kissankello tuovat vastaväreinä kivaa kontrastia.

Syyskaunosilmä

Syyskaunosilmän ja kissankellon kaverina kukkivat morsiusharso ja harmaamalvikki, joista jälkimmäisen olen kasvattanut siemenistä hankikylvönä muutamia vuosia sitten.

Harmaamalvikki

"Pikkuniityn" alaosan yleisilmettä. Sadeveden keräyskontin edustalla kasvaa mm. akileijaa, puna-ailakkia ja siemenestä kasvattamiani loistosalvioita. Viherkatolla kukkii kaukasianmaksaruoho 'Summer Glory'.

Ylempänä "Pikkuniityn" alueella kukassa ovat sinipiikkiputki ja kiiltoluppio, jotka ovat söpö yhdistelmä.

Hohtopiikkiputki kuuluu siemenkasvatuksiini.

Hohtopiikkiputki, kiiltoluppiota, palavaarakkautta, sormustinkukkia ja sinipiikkiputkea.

Sormustinkukka 'Pam's Choice' saa levitä alueella vapaasti siemenestä.

Myös rohtosormustinkukka kylväytyy itsestään.

Rohtopähkämö

Alppikirahvinkukka

Alueen yleisilmettä

Iloa päivääsi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...