torstai 2. kesäkuuta 2022

Toukokuun lopun puutarhapuuhia

Viimeiseen puoleentoista viikkoon meillä on mahtunut monenlaista ihanaa puutarhaan liittyvää puuhaa. Möröt pääsivät taas viettämään kesää Mörköpolulleen ja koivun oksista tekemäni risulintu muutti uutena asukkina Kantopuutarhaamme. Mies on rakentanut ahkerasti tonttimme reunan vihertunnelia, ja lähipäivinä pääsenkin käsittelemään sen puuöljyllä ja sen jälkeen asettelemaan kiinanlaikkuköynnöksen versot tunnelin katon yli. Vihertunnelille vievää polkua olen pikku hiljaa tehnyt, ja noin puolet polusta onkin saanut askelkivensä. Niiden ympärille ehdin jo istuttaa ajuruohoa sekä kaunokaisia. Loput polusta pääsen tekemään, kunhan vihertunneli on valmis, etteivät kasvit talloonnu rakennus- ja öljyämispuuhissa.

Askelpolku lähtee hiekkapolulta vasemmalle luumupuun ja Porraspenkin välistä. Vielä keskeneräinen vihertunneli pilkottaa vasemmassa reunassa olevan koivun luona.

Isompaan kasvihuoneeseen istutin ruukkuihinsa chilit, paprikat, tomaatit, kasvihuonekurkut, ananaskirsikat, vesimelonit, munakoisot, tomatillot ja sokerimaissit. Näistä chilit ja paprikat ovat ehtineet jo ulkoillakin kasvihuoneen pikkupatiolla. Myös seinäkasvihuone sai jo tomaatti- ja basilikaruukkunsa. Hyötytarhan suorakylvöt ehdin jo tehdä, ja niistä postailinkin äskettäin. Terassin viherseinien kesäkukkaköynnökset istutin jo harsojen suojaan ja lähipäivinä aion lisäksi istuttaa esikasvattamani hyötykasvit ja loput kesäkukat paikoilleen hyötytarhaan ja terassin ruukkupuutarhaan, ellei sääennuste muutu viileämpään päin. Mökkimetsäpalstallammekin ehdimme viime viikolla käydä, ja perustimme sinne miehen kanssa kasvimaata, johon perunat, kelta- ja punasipulit pääsivätkin jo. Aivan lähiaikoina kasvimaata on tarkoitus vielä laajentaa, jotta saamme sinne kasvamaan muitakin herkkuja. Palstalta on luvassa piakkoin oma postauksensa ja esittelyvideotakin ajattelin sieltä kuvata lähiaikoina.

 

Osa mökkimetsäpalstamme alasta on entistä peltomaata ja kasvimaan alue olikin iloisemme tosi muhevan oloista ja helppoa muokata.

Viime viikonloppuna osallistuimme myös Kuopion Puutarhaseuran järjestämään Koko perheen taimi- ja puutarhapäivään, jossa kävimme myymässä ylimääräiseksi jääneitä esikasvattamiani hyötykasvien ja kesäkukkien taimia sekä puutarhamme perennojen jako- ja siementaimia. Tämä on hauska, kahdesti kasvukauden aikana järjestettävä tapahtuma, jossa pääsee tapaamaan niin tuttuja kuin tuntemattomiakin puutarhaharrastajia ja juttelemaan kasveista ja puutarhajutuista.:)


 Oikein hyvää kesäkuun alkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...