perjantai 9. heinäkuuta 2021

Kukkivalla Penkillä

Meillä on kasvihuoneen edustalla itse tehty puinen penkki, jonka selkä- ja käsinojat ovat istutusaltaita suorakylvettäville kesäkukille. Aina vuosittain muutan vähän penkkiin kylvettävien lajivalikoimaa. Ruiskaunokki ja rusoikikukka ovat tosin vakiintuneet jokavuotisiksi kylvöiksi, mutta niiden seurana on aina vähän eri kaunottaria.Tällä kertaa kylvin niiden lisäksi erilaisia unikoita, jotka kylläkin vasta kasvattelevat nuppujaan, ja kesäkukkasiemensekoitusta. Jälkimmäisestä kasvoi paria minulle uutta kesäkukkaa, joiden nimiä en tiedä. Pussissakaan ei tarkemmin lue, minkä kesäkukkien siemeniä se sisältää. Siispä jos satut tunnistamaan nuo, niin vinkkaa ihmeessä minullekin!:) Tässäpä muutamia kuvia Kukkivan Penkin tämän kesäisestä ilmeestä:

Terassilta katsottuna Kukkiva Penkki värittää kasvihuoneen edustaa hempeillä sävyillään. Kuvan vasemmassa alakulmassa kukkii neilikkaruusu 'Pink Grootendorst'.

Tässä on ihana istahtaa pienen "kesäkukkaniityn" ympäröimänä.

Kukkivaa Penkkiä toisesta suunnasta. Muut värit ovat jälleen melko hempeitä ja suloisia, mutta kirkkaankeltaiset kehäkukat tuovat hauskaa piristystä sekaan.

Ruiskaunokkia löytyy useissa eri sävyissä aina valkoisesta eri vaaleanpunaisen ja lilan vivahteiden kautta siniseen. Ensimmäiset unikot alkavat availla vähitellen nuppujaan.

Ruiskaunokit kylväytyvät Kukkivaan Penkkiin itsestään.

Tämä tummanvioletti ruiskaunokki on upean värinen.

Kukkiva Penkki on pörriäisten paratiisi. Etenkin kimalaiset ja kukkakärpäset viihtyvät siellä.

Tämä violetti kukkija on mainitsemastani siemensekoituksesta. Tietäisiköhän teistä joku tämän nimen?

Myöskään tätä suloista vaaleanpunaista kukkijaa en tunnista. Tunnistatko sinä?

Kauniita kesäpäiviä!

6 kommenttia:

  1. Ihania sävyjä ruiskaunokissa 😊 Valitettavasti en tunnista noita kysymiäsi kukkia.

    VastaaPoista
  2. Ylempi voisi olla aurankukka. Ehkä alempikin on samaa sukua? Kauniita joka tapauksessa! :)

    VastaaPoista
  3. Ruiskaunokit ovat aivan ihania! Ja niin erilaisia värejäkin löytyy.
    Itse olisin veikannut ketoneilikkaa alemmaksi kukaksi, mutta uskoisin Elinan olevan oikeassa. Molemmat saattavat olla aurankukkaa 😊 Ketoneilikan terälehdet kun ovat paljon rimpsuisemmat

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...