perjantai 16. heinäkuuta 2021

Kesäkukkakimara: Aidan vierellä

Meillä kasvaa tänä vuonna kesäkukkia enemmän kuin koskaan ennen, ja ajattelinkin tehdä niistä nyt oman postaussarjan. Kukkivan penkin suorakylvönä laittamistani kesäkukista postailinkin jo aiemmin. Nyt vuorossa ovat hyötytarhan viereisen matalan aidan juurella kasvavat kesäkukat, joista osan olen esikasvattanut, osan kylvänyt toukokuussa suoraan kasvupaikalleen. Tervetuloa kurkistamaan kesäkukkakuulumisiamme kuvien muodossa!
 
Aidan vieressä kasvaa mm. perhoskukkaa, kurkkuyrttiä ja unikoita.

Perhoskukkaa esikasvatin nyt ensimmäistä kertaa ja kylvän sitä varmasti jatkossakin. Kuvan alareunassa pilkottaa myös vaaleanpunaista kirjosalviaa.

Perhoskukkaa on aidan vieressä valkean, vaaleanpunaisen ja violetin eri sävyissä.

Myös silkkiunikoita...

... ja pioniunikoita kukkii aidan vierellä.

Kurkkuyrttiä kasvatin viime kesänä aidan vieressä ensimmäistä kertaa ja sitä oli pakko kylvää tänäkin vuonna.

Muutaman vuoden tauon jälkeen innostuin kasvattamaan myös punakosmoskukkaa.

Tässä vielä aidanvieruksen yleisilmettä.


Aidanvieruksen paras kukinta on vasta edessä, joten palailen sen kuulumisiin myöhemmin uudestaan.

Hauskaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...