maanantai 12. joulukuuta 2022

12. luukku: DIY Lankatontut

Tämän vuoden yksi jouluaskartelusuosikeista sosiaalisessa mediassa taitavat olla lankatontut. Ne näyttivät kuvissa niin suloisilta, että minunkin oli pakko kokeilla niiden tekemistä ja se osoittautui kyllä tosi hauskaksi ja koukuttavaksi hommaksi. Itse tein näitä nyt aluksi kuusi, ja ne muuttivat eteisen väliovelle oksalle istumaan. Lapsetkin innostuivat lankatonttujen tekemisestä ja väkersivät niitä omiin huoneisiinsa tuomaan jouluista tunnelmaa.

Tontut tarkkailevat oksalla, mitä kodissamme tapahtuu.

Lankatonttujen tekemiseen tarvitaan ainoastaan vessa- tai talouspaperirullan hylsy, lankoja ja puu- tai muusta materiaalista oleva helmi.

Tontun tekeminen aloitetaan hatusta. Aluksi wc- tai talouspaperirullan hylsystä leikataan sopivan levyinen rengas. Itse tein noin 1.5cm:n levyisiä. Sen jälkeen hattuun tulevasta langasta leikataan sopivan pituisia (minulla n. 20cm) pätkiä. Langanpätkä taitetaan kahtia, pujotetaan hylsyn läpi ja vedetään päät lenkistä kuten kuvassa. Samaan tapaan jatketaan koko rengas ympäri.

Ylhäällä hattu, kun langat on pujotettu renkaan ympäri. Sen jälkeen aloitetaan parran tekeminen. Partalankaa pyöritetään renkaaksi esimerkiksi kämmen ympäri (itse pyöritin 20 kierrosta) ja solmitaan kiinni hatun värisellä langanpätkällä (kuvassa ylhäällä oikealla).

Hatun langanpäät työnnetään hylsyn renkaan läpi toiselle puolelle kuten kuvassa ylhäällä. Parran väriseen langanpätkään pujotetaan keskelle nenäksi tuleva helmi.

Nenä solmitaan langanpätkällä paikoilleen vähän hatunvärisen langan solmukohdan (partaosiossa ylhäällä näkyvät harmaat langanpätkät) alapuolelle. Lopuksi parta leikataan alhaalta auki.

Partaosa pujotetaan hatun sisään. Ylhäällä saksenkärkien kohdalla näkyy partaosassa kiinni oleva hatunvärinen lanka, josta voidaan vetää partaosaa paikoilleen ja tehdä tontulle myös ripustuslenkki.

Lopuksi hattu solmitaan muotoonsa langanpätkällä. Tupsua voidaan muotoilla vielä saksilla symmetriseksi.

Valmiita lankatonttuja odottamassa pääsyä oksalleen. Osaan hatuista kiinnitin pikkuisen kulkusen ja yhdelle tontuista tein raidallisen hatun pujottamalla hattuun vuorotellen valkoista ja vaaleanpunaista lankaa.


Lisää jouluisia askarteluvinkkejä löytyy blogini aiemmista joulukalentereista:

- Lumihiutaleet hamahelmistä
- Pajutorni
- Lumiset kuusenkävyt
- Havukranssi
- Helmikuuset
- Pajusydän
- Helpot oksatähdet
- Huurteiset tuikkukupit
- Valopaketit
- Paperitähdet
- Helpot kynttilänjalat
- Jäädytetyt joulukukat
- Henkaritähti
- Värjätyt varvut

Ihanaa uutta viikkoa!

10 kommenttia:

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!