maanantai 28. maaliskuuta 2022

Kaktusten kylvökuulumisia

Postailin aiemmin kaktusten kylvöistäni, ja nyt ajattelin päivittää vähän niiden kuulumisia. Kylvin kaktuksen siemenet tammikuussa, ja ne itivät kohtalaisen hyvin, mutta kuten edelliselläkin kerralla, osa taimista näivettyi vähitellen pois. Olen yrittänyt malttaa kastelun kanssa, sillä ohjeiden mukaan itämisen jälkeen kaktuksen taimien niukka kastelu riittäisi kerran viikossa. Toisaalta viikossa multa menee jo tosi kuivaksi, ja epäilen, että osa taimista kuoli kuivuuteen. Kuitenkin, kun suihkuttelin niitä useammin, muutamia näivettyi silti. Niinpä sitkeimmät yksilöt ovat nyt jäljellä. 

Hengissä olevilla kaktuksilla on jo pikkuisia piikkejä.

Oletko sinä kasvattanut kaktuksia siemenestä?

Mukavaa maaliskuun viimeistä viikkoa!

7 kommenttia:

  1. En ole koskaan kaktuksia kylvänyt. Voisin kuvitella, että on aika haastavaa puuhaa :) Joskus sain yhden pikkukaktuksen kasvamaan isommaksi ja se menestyi useamman vuoden. Esikoisen synnyttyä ja taaperona työntäessä sormiaan joka paikkaan, luovuin kaktuksesta ja sen jälkeen niitä ei ole ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli kaktuksista taukoa esikoisen syntymän jälkeen, mutta nyt onneksi nuorinkin on jo sen ikäinen, että jättää ne rauhaan.:)

      Poista
  2. Olen joskus kokeillut onnistumatta. Nyt pölytin muutamia kukkia ja näyttäis pulskistuvan pari kukkaperää. Saas nähdä onnistuiko risteytys. Haastavaa kasvatusta.

    VastaaPoista
  3. Onpas suloisia kaktuksen taimia. <3 Itse en ole kokeillut kaktusten kasvatusta. Ehkäpä joku vuosi innostun siihenkin hommaan. Varmasti ihana seurata kaktusvauvojen kasvua.

    VastaaPoista
  4. Minä kokeilin jo viime vuonna ja näistä on vieläkin useampia hengissä mutta kovin suuria ne eivät ole. Tänä vuonna kylvin pussin loput siemet. Kastelen kyllä useammin kuin kerran viikossa ja alkuun pidin kelmua pikkukaktuksien päällä kun multa tuntui kuivuvan niin nopeasti.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...