maanantai 14. maaliskuuta 2022

Esikasvatettavien taimien kuulumisia

Pikkuhiljaa ikkunan edustamme ja kasvihyllykkömme alkavat taas täyttyä esikasvatettavista kasveista. Chilit ja paprikat pidin viime vuonna erillään muista esikasvatettavistamme, sillä aiemmin kirvat aina löysivät ne. Kodinhoitohuoneessa meillä ei ole mitään muita kasveja, ja vuosi sitten chilit ja paprikat säästyivätkin kirvatuhoilta. Niinpä ne ovat kasvivalojen alla siellä tänäkin vuonna, kun taas muut esikasvatettavat levittäytyvät vähitellen keittiöön ja olohuoneeseen.

Chilit ja paprikat ovat hyvässä kasvussa.

Munakoisoja kylvin nyt ensimmäistä kertaa, yhteensä kolmea eri lajiketta, ja ne ovat kasvaneet hienosti. Toivottavasti pääsisimmekin herkuttelemaan niillä kaikilla ensi kesänä! Sen sijaan latva-artisokan siemenistä vain yksi iti, ja sitä yritän nyt hoivata, jotta saisimme siitäkin maistiaisia. Keijunmekkoa jouduin kylvämään toisen erän, kun ensimmäisestä saaliina oli vain pari taimea. Uusintakylvö kuitenkin tuotti tulosta, ja näiden taimien uskon riittävän sekä terassin viherseiniin että sadeveden keräyskontin seinustalle.

Keittiön ikkunalla munakoisot odottavat pääsyään kasvihyllykköön olohuoneeseen. Vasemmalla näkyy latva-artisokka ja sen ympärillä narsissitupakan taimia.

Jos sinä olet jo tehnyt kylvöjä, mitä niille kuuluu?

Iloa ja valoa uuteen viikkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...