lauantai 19. helmikuuta 2022

Puutarhavierailulla: Arboretum Frick, Kangasala, osa 3/4

Tänään jatkamme jälleen kuvakierrosta Arboretum Frickin huikean hienoissa maisemissa. Aiemmissa postauksissani aiheena olivat mm. muuripuutarha ja alppiruusut sekä rhodojen väriloistoa ja puutarhalammen alue.  Nyt pääsemme tutustumaan mm. koristeomenapuiden ja kirsikoiden kukkailotteluun sekä rannan alueeseen. Tervetuloa mukaan värikkäälle nojatuolimatkalle!

Metsäpuutarhasta rhodojen luota polku johdattaa aivan toisenlaiseen puutarhaan, jossa myös riittää alkukesän kukintaa.

Koristeomenapuut ja kirsikat ovat upeassa kukassa. Varhaiset kurjenmiekat ovat avanneet nuppunsa vasemmalla puun alla olevassa kukkapenkissä.

Etualalla kukkivat vaaleanpunaiset kuusamat. Taustalla avautuu kukkanurmikko, josta löytyy mm. tulppaanien väriloistoa. Viihtyisä istuskelualue häämöttää taaempana.

Huvimajan luona on runsaasti alkukesän kauniisti kukkivia puita.

Koristeomenapuu

Myös ihanasti tuoksuvat syreenit olivat kukassa vierailumme aikaan kesäkuun alussa.

Metsäpuutarhan reunamille on istutettu hauskoja tulppaaniryppäitä.


Luonnonkasvit ja atsalea kukkivat sulassa sovussa keskenään.

Rannan läheltä löytyy viherkattoinen piharakennus.

Rakennukselle kuljetaan kivimuurien reunustamaa polkua.

Hirsimökin aluetta toisesta suunnasta

Rannan alueella maisemaa on muokattu selvästi vähemmän kuin muualla puutarhassa.

Seuraavalla kerralla pääsemme ihastelemaan vielä lisää Arboretum Frickin alkukesän kukkijoita ja luvassa on myös kaunista puutarhataidetta.

Hyvää viikonloppua!

4 kommenttia:

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...