torstai 16. tammikuuta 2020

Yhteenveto viime kesästä: Hyötykasvit

Postasin aiemmin yhteenvetoa viime kesänä kasvattamistani paprikoista ja chileistä, tomaateista sekä kesäkukista. Nyt ovat vuorossa vielä hyötykasvit, joista löytyi uusi, koko perheen suosikkikasvis (joka kertaheitolla pääsi vuosittaisten kylvöjeni listalle), mutta toisaalta pettymyksiäkin tuli vastaan. Tässäpä yhteenvetoa viime kesän hyötykasveistani:
- kesäkurpitsa 'Diamant' F1: Kasvatin viime vuonna ensimmäistä kertaa kesäkurpitsaa, ja ihastuin tähän lajikkeeseen. Helppo kasvattaa, todella satoisa. Ehdottomasti jatkoon!
- myskikurpitsa: Kylvin useassa erässä, mutta ei itänyt tai taimet kuolivat varhain. Kokeilen tänä vuonna uudestaan.
- patty pan -kurpitsa 'Sunburst' F1: Lempikurpitsani. Helppo kasvattaa, tekee runsaasti keltaisia, kiekkomaisia kurpitsoja. Kylvän tänäkin vuonna.
- jättikurpitsa 'New England Pie': Toissa vuonna kasvoi hyvin, viime vuonna sato jäi kuitenkin niukaksi, saimme vain pari keskikokoista kurpitsaa. Kokeilen taas tänä vuonna.
- kyssäkaali 'Delikatess Weiss': Suorakylvö. Iti ja kasvoi hyvin, satoa tuli aiempaa runsaammin ja tällä kertaa ötökätkään eivät vaivanneet kyssäkaalia lainkaan. Yksi perheemme suosikeista, jota kylvän jatkossakin.
- punakaali 'Rotkopf': Iti hyvin, kaaliperhoset pääsivät harsoista huolimatta iskemään kimppuun, vaikkakin ne tuntuivat hakeutuvan mieluummin keräkaalin lehdille. Kuitenkin satoa tuli ihan mukavasti. Todennäköisesti kasvatan jatkossa enemmän tätä ja vähemmän keräkaalia. Jatkoon!
- kukkakaali 'Erfurter': Tätä olen yrittänyt kasvattaa jo pari kertaa aiemminkin, mutta sato on jäänyt niukaksi. Viime vuonna saimme kuitenkin useita kookkaita, maukkaita kukkakaaleja, minkä ansiosta ehdottomasti kylvän tätä jatkossakin.

Kukkakaali 'Erfurter'

- kasvihuonekurkku 'Iznik' F1': Iti hyvin ja oli jälleen satoisin kasvihuonekurkuistamme. Maukkaat n. 10-15cm pituiset kurkut. Tämä taitaa olla lempikasvihuonekurkkuni, jota ehdottomasti kylvän tänäkin vuonna.
- kasvihuonekurkku 'Vert Long Maraicher': Iti hyvin, tuli satoikään edellistä myöhemmin ja myös lopetti kurkkujen tekemisen aiemmin. Ehkä kokeilen vielä joskus.
- kasvihuonekurkku 'Chinese Slangen': Muutamia kurkkuja saimme, mutta kuten edellisenäkin vuonna sato jäi melko niukaksi. Ehkä kokeilen joskus uudestaan.
- avomaankurkku 'Rhensk Druv': Luottokurkkuni, joka kasvaa hyvin ja tekee maukkaita pikkukurkkuja pitkään. Sopii hyvin myös kasvatettavaksi ruukussa esim. terassilla.
- avomaankurkku 'Beth Alpha': Hyvänmakuinen avomaankurkku, joka myös kuuluu vuosittaisiin kylvöihini. Sopii hyvin myös kasvatettavaksi ruukussa esim. terassilla.
- vesimeloni 'Sugar Baby': Iti mukavasti, taimet kasvoivat hyvin, mutta tällä kertaa jäimme ilman satoa. Osassa kukista pölytys ei onnistunut, parissa onnistui ja hedelmät alkoivat kasvaa, mutta mustuivat noin 4cm kokoisina. Kokeilen joskus uudestaan.
- viidakkokurkku: Lähti mukavasti kasvuun, mutta satoa tuli lopulta melko niukasti, noin kymmenisen viidakkokurkkua. Maistoimme viidakkokurkkuja nyt ensimmäistä kertaa, ja ainakaan lähivuosina en aio tätä kylvää lisää, vaan säästän kasvihuoneemme tilaa muille kasveille.

Viidakkokurkku

- keräkaali 'Ditmarsker': Kärsi kaaliperhosten aiheuttamasta tuhosta, vaikka olinkin harsottanut kyseisen istutuslaatikon mielestäni huolella. Jonkin verran satoa jäi meillekin. Ehkä kokeilen vielä joskus uudestaankin.
- pinaattikiinankaali ’Summer Breeze’ F1: Iti kaaleista parhaiten ja taimet olivat todella vankan ja hyvän näköisiä, kunnes joutuivat toukka-armeijan suuhun. Kokeilen uudestaan tänä vuonna.
- keräsalaatti 'Market Favourite': Yksi vakiosalaateistamme. Itää hyvin, satoisa. Kylvän ensi kesänäkin.
- lehtisalaatti 'Australialainen': Myös tämä kuuluu jokakesäisiin kylvöihini. Hyvä perussalaatti.
- mangoldi 'Rhubarb Chard': Yksi kasvimaamme suosikkikasveistani. Itää hyvin, helppo kasvattaa, sato on ollut joka kesä runsas ja sadonkorjuu on jatkunut pitkälle syksyyn. Alkukesällä käytämme pieniä lehtiä salaatin seassa sellaisenaan, myöhemmin isommat lehdet pääsevät mm. paistoksiin ja mangoldilettuihin.
- jättisipuli 'Ailsa Craig': Aiempina vuosina en ole saanut yhtään taimea kasvimaalle asti. Nytkin iti huonosti, vaikka kylvin useamman erän. Lopulta yksi esikasvatettu taimi pääsi kasvimaalle ja siitäkin kehittyi vain n. 2cm kokoinen sipuli. En kylvä enää uudestaan.
- vihersipuli 'Ishikura': Tämänkin kanssa jokin meni pieleen. Taimet olivat kitukasvuisia alusta lähtien ja näivettyivät lopulta. Kokeilen vielä uudestaan.
- mukulaselleri 'Dolvi': Kasvoi jälleen hyvin, vaatimaton hoidon suhteen. Ei kuulu suosikkijuureksiimme, vaikkakin itsekasvatetut ovat olleet melko maukkaitakin. Nyt taidan pitää vähän taukoa tämän kasvattamisesta.
- punajuuri 'Chioggia': Iti melko hyvin, kauniit, pyöreähköt, maukkaat punajuuret. Kasvatin nyt punajuurta ensimmäistä kertaa ja aion kyllä kasvattaa jatkossakin.
- nauris 'Goldana': Iti hyvin, mutta kirvat ja pienet toukat tuhosivat tällä kertaa suuren osan sadosta. Joitakin nauriita silti saimme. Koko perheen herkkua, joten kaipa kokeilen tätä taas ensi vuonna.
- kaskinauris 'Enon Kanta': kuten edellinen
- lanttu 'Wilhelmsburger': Lantut epäonnistuivat viime vuonna, kirvat tuhosivat taimet jo toisena vuonna peräkkäin, vaikka kuinka yritin niiden hyökkäystä torjua. Ehkä kokeilen vielä joskus.
- juuripersilja: Iti melko hyvin, mutta sato jäi saamatta. Kokeilen vielä uudestaan.
- retiisi, kelt., violetti ja valk.: Alkukesän retiisit itivät hyvin ja saimme niistä kivan sadon. Kylvin myöhemmin vielä kasvimaan aukkokohtiin uusia, mutta ne eivät lähteneet kunnolla kasvuun.
- sokerimaissi 'Golden Bantam': Iti ja kasvoi hyvin. Kukinta alkoi kuitenkin myöhemmin kuin edellisvuonna, ja lopulta emme ehtineet saada satoa lainkaan. Tätä kylvän taas keväällä uudestaan.
- marjasavikka l. mansikkapinaatti: Kokeilin nyt toisen kerran. Iti jälleen huonosti ja ainoat taimet näivettyivät. En aio enää kylvää tätä.
- ananaskirsikka: En kylvänyt uusia, vaan kasvit olivat edellisvuonna kylvämiäni, jotka olin talvettanut. Nyt talvettamisen ansiosta satokausi aikaistui ja myös sadon määrä lisääntyi. Samat kasvit ovat jälleen talvetuksessa, joten meillä toivottavasti on ananaskirsikoita ensi vuonnakin.

Ananaskirsikka

- papu 'Safari': Iti hyvin, jäi kuitenkin vähän kitukasvuiseksi, mutta silti satoa tuli jonkin verran. Tällä kertaa esikasvatin kaikki pavut ja kokonaisuudessaan onnistuin niiden kanssa paremmin kuin koskaan ennen.
- pensaspapu 'Processor': Iti mukavasti ja sato oli kohtalaisen hyvä. Jatkoon tämäkin.
- salkopapu 'Neckargold': Tästä emme saaneet satoa tänäkään vuonna. Taimet lähtivät hyvin kasvuun, mutta lopulta jäivät kitukasvuisiksi. Ehkä kokeilen vielä joskus uudestaan.
- ruusupapu 'Firestorm': Iti hyvin, kauniit oranssinpunaiset kukat. Kunnon palkoja ei kuitenkaan kehittynyt. Kylvän tänä vuonna uudestaan.
- härkäpapu 'Triple White': Vakiohärkäpapumme. Kasvoi hyvin, satoa tuli paremmin kuin ennen. Kylvän jälleen tänä vuonna (esikasvatuksen kera).
- pensaspapu 'Prelude': Iti hyvin, satoa tuli paremmin kuin aiemmin. Aion kylvää (esikasvatukseen) jatkossakin.
- nimetön pensaspapu: Pavuistamme paras. Todella runsas sato, jota riitti pitkäksi aikaa. Maukas, suuremmat pavut kuin edellisessä. Ehdottomasti jatkoon esikasvatuksen kera!

Nimetön pensaspapu

- silpoydinherne 'Onward': Kasvoi hyvin, satokausi alkoi varhain. Hyvät, makeat herneet. Helppo kasvattaa, suorakylvö. Kuuluu jokakesäiseen kylvövalikoimaani.
- silpoydinherne 'Kelvedon Wonder': Pääosin kuten edellinen. Tuli satoikään parisen viikkoa edellistä myöhemmin. Maistuvat herneet, ehkä jopa hieman paremmat kuin edellisellä. Tätäkin kylvän vuosittain.
- sokeriherne 'Norli': Kylvin ensimmäistä kertaa. Iti huonommin kuin kaksi edellistä ja lopulta palkoja tuli vain muutamia. Kokeilen uudestaan tänä vuonna.
- uudenseelanninpinaatti l. lamopinaatti: Yleensä tämä on onnistunut hyvin ja ollut helppohoitoinen. Viime kesänä sato jäi kuitenkin niukaksi. Kylvän uudelleen tänä vuonna.
- basilika 'Ordinary': Iti hyvin, lempibasilikamme. Satoa tuli runsaasti ja riitti hyvin kuivattavaksikin. Kasvatan jatkossakin.
- basilika 'Emily': Tämäkin oli helppo kasvattaa. Maku muistuttaa edellistä. Kylvän tänäkin vuonna.
- basilika 'Large Leaved': Helppo kasvattaa, selkeästi suuremmat lehdet kuin kahdessa edellisessä, mutta maku on melko samankaltainen. Tätäkin kylvän jälleen tänä vuonna.
- korianteri: Iti hyvin, pääsi kasvimaalle, jossa yritän talvettaa sitä.
- rukola: Kuuluu suosikkeihini. Helppo kasvattaa, satoisa, nopeakasvuinen ja hyvänmakuinen. Kuuluu vakiokylvövalikoimaani.
 - naposteluporkkana ’Sugarsnax 54 F1’: Tämänkin kylvin edellisenä syksynä. Nopeakasvuisempi kuin kaksi edellistä. Todella makeat porkkanat, tämä onkin suosikkiporkkanamme. Syksyllä kylvin jo tämän vuoden porkkanat.

Naposteluporkkana 'Sugarsnax 54 F1' ja palsternakka 'Guernsey'

- porkkana ’Nantes 2’: Laitoin syyskylvönä suoraan kasvimaalle. Iti hyvin, paksut lyhyehköt, hyvänmakuiset porkkanat.
- porkkana ’Nantes 6 Fancy’: Kuten edellinen. Näissä lajikkeissa en juuri huomannut eroa.
- kesäporkkana ’Oxheart’: Muista porkkanoista poiketen kylvin vasta keväällä. Iti hyvin, lyhyet, maukkaat pikkuporkkanat. Nyt laitoin syyskylvönä odottelemaan tulevaa kesää.
- pinaatti ’Bazaroet’: Helppo kasvattaa. Kylvin jo edellisenä syksynä ja sato oli todella hyvä. Ainakin meillä on kasvanut syksyllä kylvettynä paremmin eikä virity kukkaan niin herkästi kuin keväällä kylvettynä. Laitoin taas jo syyskylvönä tämän vuoden pinaatit tulemaan.

Pinaatti 'Bazaroet'

- retikka ’Musta Pyöreä’: Laitoin syyskylvönä. Iti hyvin, mutta sato jäi  nyt niukemmaksi kuin edellisvuonna.
- palsternakka ’Guernsey’: Kuuluu vakiosyyskylvöihini. Yksi suosikkijuureksistamme! Todella helppo kasvattaa syyskylvönä, ei juuri hoitoa kaipaa. Runsas sato jälleen. Laitoin taas viime syksynä siemenet kasvimaalle odottamaan tulevaa kesää.
- mustajuuri ’Lange Jan’: Kylvin keväällä, iti hyvin, mutta sato jäi olemattomaksi. Nyt kokeilen uudelleen, mutta syksyllä kylvettynä.

Mustajuuri 'Lange Jan'

- gojimarja: Iti huonosti ja lopulta sain vain yhden taimen, joka oli kovin hidaskasvuinen. Toivon sen talvehtivan. Sadosta ei ole varmasti puhettakaan vielä useaan vuoteen. Kylvän tänä vuonna uudestaan, jos vaikka saisin viimevuotiselle taimelle kaverin.
- japaninotakilokki: Ei itänyt, vaikka kylvin pariin otteeseen. Uusi yritys tänä vuonna.

Näiden listausten myötä minulla on tämän vuoden kylvösuunnitelmat jo melko selvät. Joitakin uusia lajeja ja lajikkeitakin aion toki kokeilla näiden hyväksi toteamieni kasvien lisäksi. Postailen lähiaikoina tarkemmin kylvösuunnitelmistani.

Aurinkoista loppuviikkoa!

22 kommenttia:

  1. Hieno kooste, sinulla oli todella mahtava määrä lajeja kasvatuksessa! Onnea tämän vuoden kylvöihin ja kasvatukseen!

    VastaaPoista
  2. Hieno yhteenveto.
    Sinun mustajuuri ei oikein ole nimensä veroinen :D'
    Mukavaa loppuviikkoa sinne Suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mustajuuri tosiaan jäi lievästi sanottuna vaatimattoman kokoiseksi.:D Mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Melkoinen määrä ruokaa! Kiva on kaikkea kokeilla. Joku juuri kehui parsakaalia, että satoa kerättiin vielä joulunakin. Sitä voisikin kokeilla, mutta kaalikasveilla on tosiaan nuo kaikki tuholaiset riesana, täytyy yrittää suojata taimet niiltä.
    Oma ainoa uusi kokeilu viime vuonna oli juuriselleri, sillä rakastan juureksia, ja ostin sen varmuuden vuoksi pikku taimina, mutta syksyllä, kun yritin satoa korjata, ei juurissa ollut mukulaa yhtään. Voi harmi. Joitakin sellerinmakuisia varsia sitten laitoin salaattiin. Piti ihan tarkistaa, ettei lajike ollut varsiselleri, mutta kylä sen juuriselleri piti olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota parsakaalia minäkin haluaisin kokeilla. Ostin kesällä jo siemeniäkin valmiiksi. Harmi, että juurisellerisi ei kasvattanut mukulaa.

      Poista
  4. Näitä yhteenvetoja ja puutarhaystävien kokemuksia on aina niin kiva lukea, sillä ne auttavat omissa kylvösuunnitelmissa.
    Ja hyvänen aika, mitä palsternakkoja ja naposteluporkkanoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on tosiaan hauska lukea. Minäkin olen löytänyt monta hyvää lajiketta toisten vinkkien perusteella.:)

      Poista
  5. Onpas sinulla valtavasti ollut kaikkea! Tuo olikin mukava vinkki pinaatista, syyskylvö. Ehdottomasti menee muistilistalle pinaatin syyskylvö.

    Kiva oli lukea kokemuksistasi, harmillisia nuo kaalitihulaiset. Uudella innolla uutta päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinaatin syyskylvö on tosiaan ainakin itselläni toiminut tosi hyvin, kokeile ihmeessä sinäkin!:)

      Poista
  6. Huh, mikä määrä monenlaista. Nämä koosteet ovat hyviä niin itselle kuin muillekin. Siementilausta tehdessäni mietin tuota kukkakaalia, mutta jätin sitten tilaamatta. En ole koskaan yrittänyt, vaan ehkä sittenkin kannattaisi kokeilla. Kuvittelen sen olevan vaikea kasvatettava.
    Ensimmäisen kerran kylvin syksyllä porkkanoita. Saapa nähdä, itävätkö. Eipä tiedä, ellei kokeile.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta, kokeilemalla selviää moni asia. Toivottavasti porkkanasi itävät hyvin. Minäkin olen kukkakaalia ajatellut vaikeana, mutta viime kesänä sen suhteen meni kyllä kaikki nappiin.

      Poista
  7. Tämä tulikin sopivasti kun mietin (lisä)siementilausta. Mulla on kyllä ihan pienimuotoista hyötyviljelyä.

    VastaaPoista
  8. Onpa sinulla melkoinen hyötykasvivalikoima! Ihailen eriyisesti noita kaaleja, jotka ovat mielestäni olleet aina ongelmallisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kiva kokeilla kaikenlaisia hyötykasvejakin.:)

      Poista
  9. Hurja miärä syötävee ol siulla kasvamassa. Mie oon suosiolla lantut ja kualit jättäny kasvatettavista pois. Kaskinaurista oon kasvattanu perunapenkin vieressä, siellä porukan perunassa. Harson pien pitkälle kesään jotta kirpat ei niihin piäsis. Vaihtelevalla menestyksellä on toiminu. Mukava kuva naposteluporkkanasta ja lapsesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo lanttu alkaa minuakin epäilyttää. Useampana vuonna olen kokeillut ja yhtään lanttua en ole vielä saanut tuholaisten vuoksi.

      Poista
  10. Mahtavasti satoa ja valtavat porkkanat sekä palsternakat!Nyt kyllä alkaa kylvöpuuhat houkuttaan kun katselee näitä sinun hienoja sato kuvia :) Kiitos yhteenvedosta ja kivasti sain vinkkiä mitä uusia hyötykasveja itse voisi kokeilla.Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. En ole tiennytkään, että osan lajeista voisi kylvää jo syksyllä. Syyskylvöjä täytyy ehdottomasti kokeilla, kunhan saan kasvimaan kuntoon. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, ainakin minulla syyskylvöt ovat toimineet tosi hyvin. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...