torstai 4. heinäkuuta 2019

Mörköjen muutto & esittelyssä Mörköpolku

Kerroin aiemmin talvella lasten kanssa Liljarinteen Mörköpolkua varten askartelemistamme kivimöröistä. Mörkö-parat ovat joutuneet olemaan sisätiloissa koko alkukesän odottamassa Mörköpolun valmistumista. Polkuhan on rinteessä, ja jotta siinä kulku olisi vaivatonta, mies rakensi polulle puisen, vähän pitkospuutyyppisen ratkaisun. Nyt vihdoin viime viikonloppuna oli mörköjen muuton aika! Möröt asustavat nyt polun päässä levennyksellä, jonne laitoin niille helmikuussa Espanjan lomareissulla ostamamme pikkuisen, puisen mökin. Liimasin möröt kuumaliimapyssyllä pieniin terassilautojen ylijäämäpalasiin, joihin lisäsin oksia, käpyjä ja kaarnaa koristeeksi. Lapset vierailevat nyt mörköjen luona ahkerasti, ja tunnustanpa minäkin siellä viihtyväni. Tervetuloa kurkistamaan puutarhamme mörköjen uuteen kotiin!

Mörköpolulla tummat lehtoakileijat ovat kukassa. Vasemmalle puolelle on nousemassa purppurapunalatvaa. Taustalla häämöttää Kaaripenkki, jossa mm. pionit ovat juuri aloittaneet kukintansa.

Hypätään aluksi vielä hetkeksi pois Mörköpolulta Liljarinteen alapuolelle, josta hahmottuu hyvin, miten polku polveilee istutusalueen halki. Rungolliset syreenit 'Tapanin Syreeni' ja 'Tammelan Kaunotar' kasvavat rinteen keskellä.

Mörköpolku alkaa Liljarinteen toisesta laidasta koivun juurelta ja nousee porrasmaisesti rinnettä ylös noin puoleenväliin asti. Vasemmalla mm. väriminttu 'Blaustrumpf', jonka takana kukkii valkoinen idänunikko 'Perry's White'. Oikealla mm. syysleimuja 'Elli', 'Osmo Heikinheimo', 'Junior Dance' ja 'Spitfire, joiden taustalla mm. vuorikaunokki ja kirjolupiini 'Russell-hybrid'.

Polkua eteenpäin jatkaessa vastaan tulevat vasemmalla mm. idänunikko 'Perry's White' ja koristekastikka 'Karl Foerster', oikealla nuppujaan kasvattelevia pioniunikoita ja niiden taustalla vaaleana kukkiva lehtoängelmä. Postauksen ensimmäinen kuva on napattu polun mutkasta ängelmän vierestä. Takana häämöttää jo Mörköpolun päätepiste.

Mörköpolku päättyy kahdeksankulmaiselle tasanteelle, jossa marjasinikuusaman katveessa saattaa tavata polun asukkaat, pikkuiset kivimöröt, jos ne ovat kotosalla.:)

Mukavaa loppuviikkoa!

44 kommenttia:

  1. Kyllä on hieno mörköpoloku. Ihana kun ootta keksinykkin tuon! Lasten tekemät möröt ihan syvämmen sulattaa ja mökki on piste iin piälle. Tuota lehtoängelmee oon mehästäny ja Joensuun puutarhamyymälöissä sitä ei oo, sanovat kysynnän olevan vähästä! Mistähän sie hankit tuon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Ulla! Muistelisin, että olen ostanut lehtoängelmän Lappeenrannasta Tirilän Puutarhalta viime keväänä. Kurkkasin vielä puutarhan nettisivulta ja ainakin lehtoängelmä lukee siellä perennavalikoimissa. Toivottavasti löydät ängelmän!

      Poista
  2. Oi miten suloisia mörköjä ja niiden koti on aivan ihana! Houkutteleva polku...:)

    VastaaPoista
  3. Ihanat pikku möröt! Hauskasti olet polun heille tehnyt. Kivoja yksityiskohtia.
    Iloista heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Oi kun kiva 😀 Viimeisessä kuvassa Muumi-kirjojen tunnelmaa. 🖤

    VastaaPoista
  5. Voi vitsit miten söpöjä mörköjä, eivät ole yhtään pelottavia! :) Tosi hauska idea tuo polku!

    VastaaPoista
  6. Söpöjä mörköjä, ei yhtään pelottavia, ja ovat mukavaan katveeseen mökkinsä rakentaneet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkku! Aika lempeiltä otuksilta ne vaikuttavat.:)

      Poista
  7. Ihanan houkutteleva mörköpolku ja ystävälliset möröt! Puutarhakin voi olla rakenneltu lapsia ja lapsenmielisiä varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me vietämme niin ison osan ajasta puutarhassa touhuten, että siellä on pakko olla lapsillekin hauskoja juttuja, että viihtyvät.

      Poista
  8. Ihania mörköjä! En yhtään ihmettele, että heidän luonaan käy niin usein vieraita :) Kaunis polku!
    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  9. Hauska mörköpoluun päätepiste :) Poloku toimii hyvin hoitopolokunaki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kitkeminen yms. on tosiaan polun ansiosta paljon helpompaa, sen verran leveä tuo Liljarinne on.

      Poista
  10. Varmaan yksi lasten lempipaikoista! Talo täynnä väkeä, mahtaako siellä olla mörköjuhlat? ;) Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmasti siellä vietetään mörköjuhliakin.:) Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  11. Sieltähän paljastui oikea mörköjen suurperhe tai liekö koko suku! Aivan ihanat! Voisin itsekin tuommoisia mörköjä maalailla. Upeat istutukset ja miehesi rakentamat pitkospuut ovat hienot. Mukavaa kesää.

    VastaaPoista
  12. Nämä ovat niin hellyyttäviä - nämä teidän möröt. Ja millaista reittiä niiden luokse saakaan kulkea.
    Luen postaustasi Mörön kanssa. Mörkö on tyttären kissa :)
    Hyvää viikonloppua teidän perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Hyvää alkanutta viikkoa teille ja rapsutuksia Mörölle!

      Poista
  13. pitkospuut omalla pihalla, just nastaa! hauskasia nuo teidän tekemänne Möröt ja niiden koti on sulouden huippu!

    VastaaPoista
  14. Todella hieno pitkospolku niiltä käsin voi perennojen huoltoakin tehdä. Aivan ihana päätepiste polulle nämä mörköt.

    VastaaPoista
  15. Sadut ja satumaailma kuuluu lapsuuteen ja antaa kivat mielikuvituseväät myös aikuisuuteen - ainakin niin uskon. Oli ihana polku ja niin kivoja kivimörköjä :). Hauskaa kesää teille sinne satumaahan <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi! Hauskaa kesää sinullekin!<3

      Poista
  16. Ihanat möröt siellä polkuineen! <3
    Mukavia hetkiä mörköjen parissa sinne teille!

    VastaaPoista
  17. ..ihanat möröt:)
    kukkien suojassa köllöttelevät,varjossa:))
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  18. Teillä on kaikki niin viimeisteltyä... huokaus... hienosti pihasta on tehty myös lasten paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei meillä kaikki aina niin viimeisen päälle ole, lasten lelut ja välillä puutarhatyökalutkin lojuvat missä sattuu.:)

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...