maanantai 15. heinäkuuta 2019

Puutarhavierailulla: Avoimet Puutarhat, osa 5/5

Viikon ajan blogissani on ollut teemana Avointen Puutarhojen upeat pihat, joissa pääsin 7.7. käymään, ja nyt on postaussarjan viimeisen osan aika. Toissa päivänä postasin (omistajan luvalla) Lapinlahdella sijaitsevasta Laila ja Jorma Laitisen pihasta, ja tänään kuvakierros tässä ihanassa puutarhassa jatkuu. Tervetuloa mukaan!

Suloinen kaarisilta johtaa yli pienen puron. Taustalla avautuu puutarhalampi, joka toimii myös sadevesilammikkona. Japanilaista tunnelmaa luovat kivien ja havujen yhdistelmät, lyhdyt ja ruukuissa kasvavat japaninvaahterat.

Lampi toisesta suunnasta. Oikeassa reunassa olevalla penkillä on ihana istahtaa pionien tuoksussa lammen heijastuksia katsellen.

Hempeät vaaleanpunaiset lumpeet olivat avanneet kukkansa juuri parahiksi Avoimia Puutarhoja ajatellen.
Lammen lähistöllä olevan huvimajan luona on vehreää. Kesäkukat kukkivat suuressa padassa, niiden edustalla jättipoimulehteä.

Huvimajalta matka jatkuu puutarhan nurkkaukseen, josta löytyy kaunis, muotoonleikattu puu, kyltin mukaan bonsai-lehtikuusi. Etualalla maanpeitekasvina mesimarjaa, vasemmalla mansikkaa, oikealla kurjenpolvea. Taaempana keskellä kukkii sinivaleunikko. Istutusalueen rajauksena on hauskasti käytetty vanhoja kattotiiliä. Istutusalueen takana näkyy suuri puutarhaportti.

Puutarhaportin luona kukassa kesäpikkusydäntä. Laikkukirjokanukan kirjavat lehdet tuovat valoa kasviryhmään.

Puutarhaportin alta kuvattua. Vasemmalla laikkukirjokanukka, oikealla komealehtinen rotkolemmikki. Valkeiden koristekivien puro virtaa istutusalueen halki.

Puupöllin nokkaan nostettu, betonista tehty, kauniisti sammaloitunut allas ja pieni lintupatsas sen laidalla ovat hieno yksityiskohta.

Harjateräksestä ja paksusta rautalangasta tehdyn puutarhaportin alta käy polku runsaan, monilajijen istutusalueen halki, jonka toisella laidalla on vastaavanlainen portti.

Sama istutusalue toisesta suunnasta. Oranssit liljat availevat nuppujaan, eteläruusuruoho kukkii violettina ja vasemmassa laidassa kukassa on vaaleanpunainen ruusu.

Samaa istutusaluetta vielä polulta päin. Reunuskasvina  polun varrella kasvaa herkkää, vaaleanpunaista kurjenpolvea upeina mättäinä.

Tässä vielä linkit aiempiin postauksiini Avoimista Puutarhoista:
- osa 4: Laila ja Jorma Laitisen piha

Tähän päättyy kuvakierros kauniissa pohjoissavolaisissa puutarhoissa, joissa pääsin Avointen Puutarhojen yhteydessä vierailemaan. Lämmin kiitos vielä kaikille puutarhojen omistajille, että avasivat puutarhansa yleisölle, ja että sain julkaista kuvat! Kävin Puutarhaliiton sivuilta kurkkaamassa, ja ensi vuonna tapahtuma järjestetään sunnuntaina 5.7. Merkkasin sen jo kalenteriini, ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, meillä on puutarha avoin kävijöille silloin.:)

Aurinkoista alkanutta viikkoa!

23 kommenttia:

  1. Voi, kuinka kaunis puutarha! Ihana tuo lummelampi. Kuin jostain sadusta.
    Leppoisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin ihastuin tuohon lampeen ja sen lumpeisiin. Leppoisia päiviä sinullekin!

      Poista
  2. Kiitos taas Tiiu!
    Viehättävä puutarha kerrassaan. Noissa maisemissa viihtyisi.
    hyvää tätä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on minustakin aivan ihana puutarha. Hyvää viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Kaunis puutarha ja ihanat lumpeet!

    VastaaPoista
  4. Oi, onpas ihanan iso lampi! :)

    Kiitos puutarhakierroksista, oli kiva katsella kuvia!

    VastaaPoista
  5. MIelenkiintoista seurata avoimia puutarhoja! Tänävuonna meidänkin kivikkorinne oli mukana joten en itse päässyt käymään missään muualla, se vähän hatmittaa. Kiitos sinulle näistä kuvista, saanhan niitä katselemalla iloita toisten puutarhoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan!:) Ihanaa, että avasitte puutarhanne yleisölle.

      Poista
  6. Lampi lumpeineen on upea yksityiskohta <3 Kiitos tästä puutarhakierroksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! Lammen alue on tosiaan kertakaikkisen upea.

      Poista
  7. Kaunis puutarha, kivoja yksityiskohtia! Upeat vaaleanpunaiset lumpeenkukat!

    VastaaPoista
  8. Kauniissa puutarhassa oot käyny. Kivoja ideoita ommaankin puutarhaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä tosiaan tarttui hyviä ideoita matkaan omassakin puutarhassa sovellettavaksi.:)

      Poista
  9. Onpa hieno puutarha. Kauniiden näkymien lisäksi bongasin muutaman kivan idean omaan puutarhaan.

    VastaaPoista
  10. Kaunis puutarha! Monipuolisesti on tehty kaikenlaista ja muutama persoonallinen ideakin oli joukossa. Vaaleanpunaiset lumpeet ovat suloisia, hyvin sattuivat olemaan auki juuri sopivasti. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässä puutarhassa tosiaan on paljon kaikkea kaunista. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  11. Hianot puutarhakohteet teillä. Palio ireoota molemmis.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...