maanantai 22. heinäkuuta 2019

Pionien aikaan

Pionien kukinta on aina yksi kesän kohokohdista niiden suurien, näyttävien, hyväntuoksuisten kukkien vuoksi. Olen lisännyt pionien määrää vuosittain, ja tänäkin vuonna on luvassa muutamien kaunottarien ensimmäinen kukkiminen puutarhassamme. Toisaalta pionit komistuvat vuosi vuodelta, joten vanhojen kukinta on taas tänä vuonna aiempaa hienompi. Nyt kukkia on vanhimmissa pioneissamme jo sen verran, että raaskin leikata niitä sisälle maljakkoonkin. Tervetuloa pionikierrokselle puutarhaamme!

Kiinanpioni 'Shirley Temple' ehtii meillä aina kukkaan ensimmäisenä.

30.6. 'Shirley Temple' sai vielä kukkia yksin Kaaripenkissä. 'Sarah Bernhardt' ja 'Karl Rosenfield' olivat tiukasti nupussa.

Kaaripenkki 30.6.

Seuraavaksi nuppunsa avasi 'Sarah Bernhardt'.

Vaikka 'Sarah Bernhardt' onkin melko "peruspioni", tykkään siitä tosi paljon ja se on ehdottomasti yksi pionisuosikeistani.

Kaaripenkin viimeisenä nuppunsa avasi jälleen kiinanpioni 'Karl Rosenfield'.

Kaaripenkki 11.7. Kiinanpioni 'Shirley Temple' lopettelee kukintaansa, 'Sarah Bernhardt' ja 'Karl Rosenfield' availevat nuppujaan vielä jonkin aikaa.

Mehiläiset käyvät sateen jälkeen juomassa pionien kukkiin kertyneistä vesipisaroista.

Porraspenkin ainoaksi kukkijaksi jäi tänä vuonna kiinanpioni 'Kansas'. Ehkäpä ensi kesänä näen vihdoin jo muidenkin siellä kasvavien pionien kukintaa, sillä ainakin lehtiruusukkeista päätellen nekin voivat hyvin.

Liljarinteessä nimetön kiinanpioni kukkii jo ensimmäisenä vuonna istutuksen jälkeen. Voisikohan tämä olla 'Bowl of Beauty'?

Myös tarhapioni 'Rubra Plena' kukki tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Kohopenkissä kiinanpioni, jonka olen ostanut 'Bowl of Beauty':na, mutta jonka lajikkeesta en kuitenkaan olisi niin varma aiempien vuosien kukinnan perusteella, on vielä nupussa.

Meillä pioneja on 23 eri lajiketta, mutta vasta seitsemän lajikkeen kukinnan olen nähnyt. Jännitettävää tuleville kesille riittääkin: josko jo ensi vuonna edes puolet pioneistamme palkitsisi minut kukinnallaan. Onko sinulla lempipionilajiketta?

Mukavaa uutta viikkoa!

27 kommenttia:

  1. Minullakin on enemmän pioneita olemassa, mitä kukkimassa. Osa nuoria yksilöitä.
    Lempipionia on vaikea nimetä. Myös vaikea ajatella, että mistä pionista olisi valmis luopumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionien kukintaa saa tosiaan odottaa muutaman vuoden, mutta se on kyllä sen arvoista. Minunkin olisi vaikea luopua niistä yhdestäkään.

      Poista
  2. Kovasti näyttää "Bowl of Beautylta"!

    Minulla on alta kymmenen pionia (sekin on aika paljon näin pieneen pihaan, mutta kun...), joista tähän mennessä vasta kaksi ovat kukkineet. odottavan aika on pitkä! Lempipionini on ehkä Jan van Leeuwen, mutta saatan muuttaa mielipidettäni moneen kertaan, kunhan näen kukassa jotain uusia lajikkeita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, aina kukassa oleva tuntuu olevan se ihanin!:)

      Poista
  3. Komea määrä erilaisia pioneja. Toivottavasti saat nauttia jo ensi vuonna lähes kaikkien jos ei kaikkien kukinnasta. Oma lempparisi on yksinkertainen vaaleanpunainen pioni jonka lajiketta en tiedä. Ostin sen punaisena kerrottuna vuoripionina. Mutta tykkään kaikista, en ole vielä sellaista pionia tavannut jonka kukasta en olisi tykännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan ei ole vastaan tullut yhtään pionia, josta en olisi pitänyt. Toivon mukaan ensi kesänä tosiaan uusia kukkijoita olisi taas ilonani.

      Poista
  4. Fantastisia pionikuvia, nuo valkoiset olivat tosi ihastuttavia. Niihin olen vähemmän törmäillyt. Pionit ovat pelkästään ostosia nykyään, sillä penkkiä minulla ei ole. Aikoinaan odotin pitkään että pionini kukkisivat ja kun ne viimein kauniisti kukkivat jouduin jättämään kukkivat kun lähdin kotoa pois... siitä on aikaa, enkä ole tänne vielä niitä istutellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Valkoiset pionit ovat kyllä tosi kauniita. Onneksi pioneja voi ihastella, vaikkei niitä omassa pihassa olisikaan.:)

      Poista
  5. Kauniita! 'Shirley Temple' on upea, mutta pidän paljon myös omasta perintöpionistani. Nimetön pionisi on minustakin 'Bowl of Beauty'. Oikein kaunis sekin. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Sinulla on hyvä kattaus kauniita pioneja. Vaikea määritellä, mikä pioni olisi kaunein. Tänä vuonna taisin ihastella eniten Coral Charmia.
    Minustakin nimetön on Bowl of Beauty. Omani ei tänä vuonna kukkinut ollenkaan. Toivottavasti ensi kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullakin on Coral Charm, mutta se ei ole vielä koskaan kukkinut. Ehkä sitten ensi kesänä.:)

      Poista
  7. Ihanat pionit sinulla. Pionien kasvattajalta vaaditaan hieman kärsivällisyyttä.
    Ne palkitsevat kyllä kasvattajansa aikanaan.
    Meillä valitettavasti pionien kukinta on jo ohitse tältä kesältä.
    Kaikkea ihanaa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Pionit eivät tosiaan ole hätäisen kasveja. Nyt kuuden vuoden jälkeen Kaaripenkin pionit olivat vihdoin niin runsaskukkaiset, että raaskin leikata niitä kunnolla maljakkoonkin. Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  8. On se 'Bowl of Beauty'. Minun lemppari on se niin yleinen ja tukitavallinen 'Sarah Bernhardt' - monta muutakin tooooosi tosi hienoa on pioneissa, mutta jotenkin Sarah vain vetää pisimmän korren. Kolmesta Sarahin kukasta tein alppipiikkiputken ja kuunliljojen lehtien kanssa tosi hienon kahvipöydän koristeen kummipojan rippijuhliin. Pioni on niin kuningatar!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat tosiaan aivan ihania! Voin kuvitella, että kimppu oli tosi kaunis, sillä tuo kuulostaa varsin toimivalta yhdistelmältä.

      Poista
  9. Kauniit pionit. Joka kesä aina yhtä ihanaa, pionien kukinta.

    VastaaPoista
  10. Pionies are my favorite flowers....love Ria happy week love Ria 💕

    VastaaPoista
  11. Pionit on upeita kasveja ja viihtyyvät paikoillaan puutarhassa iliman suurempia hoitoja. Siulla onkin monta kaunotarta siellä näytillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pionit ovat tosiaan kaiken muun hyvän lisäksi helppohoitoisiakin.

      Poista
  12. olipa mukavaa päästä viel nauttimaan pionien kukinnasta, kiitos Tiiu! suosikkini vuodesta toiseen on
    Sarah Bernhardt, se on vaan niin upea. rakkain pioni minulle on kuitenkin kesäkotimme kuolanpioni, vanhenpani sen aikoinaan istuttivat ja onneksi se on edelleen elinvoimainen.
    mukavaa naistenviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin pidän Sarah Bernhardtista. Ihana tuollainen perintöpioni, johon liittyy erityinen tarina. Mukavaa naistenviikkoa Sinullekin!

      Poista
  13. Oi miten upeita pioneja <3 .. ei voi kun ihailla sinun taitoa saada kasvamaan ja kukkimaan kaikki noin hyvin!Minulla ei jalopionit jostain syystä menesty.Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minulla pionit ovat olleet melko vaivattomia kasveja. Yhden juurakon istutin aluksi vähän liian syvälle ja se kasvoi huonosti. Kun istutin sen uudelleen, kasvu koheni. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...