perjantai 6. lokakuuta 2017

Syksyn kukkasipulit

Syksyn kukkasipulimaratoni on taas käynnissä! Tänä vuonna ajattelin panostaa enemmän uusiin istutusalueisiin ja vanhojen osalta pieniä täydennyksiä lukuun ottamatta ennemminkin katsoa, mitkä jo aiemmin istutetut sipulit itävät edelleen, jotta osaan sitten seuraavana syksynä istuttaa vain tyhjiksi jääviin kohtiin. Tänä kesänä nimittäin suloista sekamelskaa loivat viimesyksyiset ja sitä vanhemmat sipulit kukkimalla yhdessä. Nyt sipuleita oli istutettavana reilu 10kg eli vain puolet viime vuoden määrästä. Tuskin kuitenkaan niitä enää enempää hankin, ellei jotain ihan yksittäisiä pieniä pussukoita tule ostettua vielä ruukkuihin istutettavaksi. 

Tänä vuonna sain äidiltäni Hollannin reissun tuliaisina useita erilaisia, ihania tulppaanin sipuleita, joten ensi keväänä saan jännätä myös niiden nousemista. Samoja kukkasipuleita hän oli ostanut itselleenkin eli meillä onkin osittain samanlaista kukkaloistoa luvassa.


Posliinihyasintteja lisäsin siemenistä entistä reilusti suuremmalle alueelle, samoin ukkolaukkojen siemeniä levitin laajalti. Osan siemenistä otin talteen tulevaa varten. Keltaiset liljani tekivät itusilmuja, joiden avulla yritän nyt lisätä myös niitä. Saa nähdä, miten käy.


Tällaisia kukkasipuleita kukkapenkkeihimme päätyi tänä syksynä:

Lidlin 2kg:n tulppaani- ja perunanarsissipussit ovat hyväksi todettuja, jokavuotisia hankintojani. Krookuksia, kevätkurjenmiekkoja, vaaleanpunaisia isokevättähtiä, kasvitieteellisiä tulppaaneja ja erilaisia laukkoja lisään taas, jotta saisin suuremmat ja näyttävämmät kasvustot. Keisarinpikarililja oli miehen heräteostos, ja jos se kukkii, niitä ostetaan ensi syksynä enemmän.

Seuraavia tulppaanin sipuleita sain äidiltäni:









Tässä itsellenikin muistukkeeksi, mihin kukkasipulit päätyivät:

Porraspenkki: alimmaiselle portaalle menivät kaikki äidiltäni saamani tulppaanit, keskiportaalle narsissi "Bridal Crown", tulppaani 2kg vaaleanpunainen, vaaleanpuna-valkoinen ja violetti, tulppaani "Queen of Night" sekä vaaleanpunainen isokevättähti ja ylimmälle portaalle narsissi "Minnow", lehtolaukka ja krookukset "Barr´s Purple", "King of the Striped", "Jeanne d´Arc", "Grand Jaune" ja "Ruby Giant".

Kolmiopenkki: keisaripikarililja "Aurora" ja tulppaani 2kg kirkkaanpuna-keltainen

O-penkki: kevätkurjenmiekka "Harmony", laukkasekoitus, kääpiötulppaani (Tulipa turkestanica) ja sinitähtihyasintti

Kaaripenkki: tulppaani 2kg kirkkaanpuna-keltainen

Nyt on minun osaltani tämänvuotinen kukkasipulimaratoni saatu päätökseen, ellen tosiaan jotain pientä täydennystä vielä osta. Usean tunnin kökkiminen koleassa säässä sipuleita maahan tunkemassa tuntuu välillä tympeältä, mutta mieltä lämmittää tulevan kevään ja kesän kukkaloisto, joka palkitsee kyllä nähdyn vaivan.
Oletko sinä jo istuttanut syksyn kukkasipulisi? Minkälaisia sipuleita penkkeihisi päätyi/päätyy?

Antoisia syyspäiviä!

50 kommenttia:

  1. Tuskin maltan odottaa kevättä, nähdäkseni kukkaloistosi. Laitoit "vain" 10 kiloa kukkasipuleita maahan? Ja puolet vähemmän kuin edellisenä vuonna? Ei ihme, että hetkittäin tympi. Kiitos työstäsi tulee keväällä ja palkitsee vaivasi moninkertaisesti. Tämä mummeli laittoi vain joitakin kymmeniä täydennyssipuleita, kun halvalla sai. Luotan vanhojen kasvuvoimaan. Hyvää viikonloppua sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Määrä tuntui pieneltä viime vuoden jälkeen, mutta tosiaan laittamista siinä silti oli. Uusiin istutusalueisiin uppoaa sipuleita valtavasti. Toivottavasti vanhat sipulit nousisivat hyvin. Olen yrittänyt kerätä joka penkkiin myös monivuotisia ja hyvin leviäviä sipulikukkia, jotta istutusurakka ei tulevina vuosina ihan leviäisi käsiin. Hyvää viikonloppua teillekin!

      Poista
  2. Ja taas on kevät yhtä päivää lähempänä. Olen joskus kaivanut sipuleita maahan räntäsateessa...kevään kukinta mielessä.

    VastaaPoista
  3. Ihania hankintoja! Tulisipa jo kevät <3 Heiii, miepäs heitän siulle takas pallon, jossa lukee HAASTE. Käys kurkkaamassa min blogista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, otan sen mielelläni vastaan!

      Poista
  4. No onpa nyt mitä odottaa keväällä! Minä laitoin entisten joukkoon mustaa ja valkoista tulppaania, punaisia ja oransseja ja lisäksi laitoin krookuksia ja muutamia narsissipussillisia. On se niin kivaa keväällä, kun sipulikukat nousee ja alkaa kukkimaan. Tänä keväänä mulla oli työpaikalla hurjan isoja oransseja tulppaaneja, toivottavasti sain sitä samaa lisää, ainakin luulen niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oranssit tulppaanit ovat varmasti upeita. Minulla niitä ei koskaan ole ollutkaan. Sipulikukkien kukinta on kyllä yksi ihan parhaita juttuja keväässä.

      Poista
  5. Voi mikä määrä sipuleita..Ihana on nähdä noiden nousevan ensi vuonna, voi miten onkin varmasti kauniita♥ On varmaan ihan hyväkin että laitoit nuo ylös, että mitä mistäkin löytää:) Ihanaa syyspäivää sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En tosiaan millään muistaisi enää keväällä, mitä mistäkin pitäisi nousta, jos en laittaisi ylös. Tämä blogi on kyllä kätevä myös siinä mielessä. Ihanaa viikonloppua teille!<3

      Poista
  6. 10 kg sipuleita! Olet tosiaankin saanut hetken jos toisenkin kykkiä istutushommissa. Mutta kyllä sen jaksaa, kun mielessä väikkyy tulevan kevään kukinta.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sitä istutettavaa tosiaan sen verran, että useampana päivänä tunnin pari kerrallaan sipuleita maahan tökin. Mutta kevättä ajatellessa sen kyllä jaksaa, olen siitä samaa mieltä kanssasi. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  7. Ihana tuo jätski-tulppaani, sellaista en ole kauppojen hyllyillä nähnyt! Mahtava määrä sipuleita, minulla niiden istutus on vielä edessä. Yritän henkisesti valmistautua niiden istutukseen 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätski-tulppaani on minunkin suosikkini. Toivottavasti ne nousisivat ja kukkisivat runsaslukuisina. Joskus muistan jossain kuvastossa sen nähneeni, mutta en minäkään ole kaupan hyllyllä sitä huomannut. Mukavia istutushetkiä!

      Poista
  8. Tuo Ice Cream -tulppaani on niin kaunis! On sulla ollu siinä urakkaa istuttaa tuollainen määrä sipuleita! Mulla se päivä olis huomenna ja sipuleita tais olla pikkusta vajaa 200 kpl. Siinäkin saa muutaman kuopan kaivella...Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin olen ihastunut erityisesti juuri tuohon Ice Cream -tulppaaniin. Kunnon määrä sipuleita on sinullakin. :) Mukavaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  9. Aivan ihania Hollannin tuliaisia! Kevättä on mukava odottaa kun, on tuollainen määrä kauneutta maan alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tuliaiset olivat kyllä todella mieluiset! Kevättä odottaa tosiaan ihan eri tavalla nykyisin, kun on puutarhassa kaikkea ihanaa odotettavissa.

      Poista
  10. Sinua odottaa kaunis kevät! Minäkin olen jo saanut sipulien istutuksen päätökseen, tosin useampi pussillinen jäi vielä ruukkuihin istutettavaksi.. Minä istutin aika sekalaisen sakin sipuleita, olisi ehkä ollut järkevämpää istuttaa laajempia ryhmiä samaa kukkaa. Mutta katsotaan nyt, miltä keväällä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on varmasti ihanaa kukkaloistoa luvassa keväällä! Kiva nähdä kuvia sitten reilun puolen vuoden kuluttua.:)

      Poista
  11. Oi mikä määrä! Mäki olisin halunnu nuata Littelin 2kg tulppupussia, mutta olisin halunnu pinkkiä, muttei ollu. Nua äitis tuamat mustat, aaah!
    Mullon aika sekalaane sipulivalikooma - ja istuttamata, joka ikine, viälä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies kävi heti aamusta valitsemassa Lidlistä mieluisimmat, niin eivät olleet ehtineet vielä loppua. Pari vuotta sitten olimme myöhemmin liikkeellä ja silloin lempparivärit jäivät saamatta. Mukavia istutushetkiä sinulle!

      Poista
  12. Kaunista ja runsasta kukintaa tiedossa keväällä.

    VastaaPoista
  13. Keväällä on varmasti kiva seurata, miten Hollannin tuliaiset kasvavat ja uskon, että saamme taas katsella upeita kuvia keväisestä puutarhastasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväisen kasvun seuraaminen on tosiaan mukavaa. Kuvia on takuulla luvassa, jos vain selviävät talvesta ja kukkivat!

      Poista
  14. Ihania sipulikukkia! Minulla olisi tuo homma vielä edessä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavia istutushetkiä ja hauskaa sunnuntai-iltaa!

      Poista
  15. Olipas erikoinen tuo Ice Cream tulppaani, nimensä mukainen. Ja ihan musta tulppaani myös. Minä tyydyin vain Purple Sensation laukkoihin tällä kertaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Purple Sensation -laukat ovat kyllä ihania! Niitä yritän saada siemenistä lisääntymään eri puolille puutarhaa.:)

      Poista
  16. ihania hankintoja! Minulla homma vielä edessä

    VastaaPoista
  17. Aurinkoisia syyspäiviä sinulle :) Ronja

    https://ronjanelamaajaelamykset.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  18. Ihania sipuleita olet hommannut.
    Olen muutamat jo ostanut, mutta en ole vielä istuttanut.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa sunnuntai-iltaa ja hauskoja istutushetkiä sinulle!

      Poista
  19. Joka syksy on istutettava lisää. Välillä maltillisesti, välillä ei. Mutta ilman tulppaanien kaivamista en osaa olla. Tai kevät tuntuu tylsältä ilman oman puutarhan tulppaaneja. Myös kaikki aikaiset kukkijat ovat tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samoilla linjoilla kanssasi! Oman puutarhan tulppaanit tuovat kesän.

      Poista
  20. Kaunis kokoelma sipuleita, ihana kevät tulossa teille! Sipulikukat on meillä vielä istuttamatta. Tänä vuonna ihan maltillinen määrä. Tulppaanien sijaan enemmänkin laukkoja menossa maahan. Nimittäin tänä kesänä myyrä on kaivellut tulppaanin sipuleja ylös, joten sen takia ei huvita niitä paljon istutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavia istutushetkiä! Toivottavasti myyrät karsastavat laukkoja ja jättävät nyt muutenkin puutarhasi rauhaan!

      Poista
  21. Oi mitä kauneutta on ensi keväänä tulossa! Upea tuo musta tulppaani, antaa hyvän kontrastin mille tahansa vaaleammalle.. Minulla vielä tulppaanit istuttelematta, narskut ja muut sipulit on jo kylvettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo musta on tosiaan varmasti kiva vaaleampien seurassa. Kivoja tulppaaninistutushetkiä!

      Poista
  22. Voi miten odotettavissa upeaa kukkaloistoa. Minulla on ollut myös noita kerroksellisia tulppaaneja ja ne on kyllä niin upeita :) Mukavaa sunnuntaita!!

    VastaaPoista
  23. Musta tulppaani!Ja tuo,joka näyttää ihan leivokselta!Upeassa puutarhassasi on hienoja erikoisuuksia ensi kesänä♡Toivotaan, että kaikki itävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvää itämistä tosiaan toivotaan.:)

      Poista
  24. Kauniita sipuleita oot istuttanu. On kevväällä kaunista kukkaloistoa! Miekin ostin melekein mustoo tulppaanii, ovat vielä istuttamatta.

    VastaaPoista
  25. No pitääkö tästä lähteä kaupoille mustaa tulppaania hankkimaan! Tiedän, että nuoriso olisi mielissään. Saattaisi myös sointua aika ajoin ilmenevään mustaan mieleen :)

    Odotan sun ensi kevään postauksia. Tämän täytyy näyttää kertakaikkiaan mahtavalta. Omien sipuleiden kanssa olen täällä vielä lähtökuopissa. Pitää hankkia lisää.

    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, varmaan voisit yllättää heidät mustalla tulppaanilla. :D Kivoja istutushetkiä ja ihanaa uutta viikkoa sinullekin!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...