maanantai 23. lokakuuta 2017

Lokakuun kukkijoita, osa 3

Viikonloppuna oli täällä ensimmäiset pakkasyöt ja ne jättivät jälkensä jo osaan kasveista. Pakkasöitä on luvattu ainakin koko ensi viikko ja päivälämpötilojenkin on ennustettu jäävän korkeintaan pariin lämpöasteeseen, joten monien kasvien maanpäällisten osien tuho on vääjäämättä koittanut. Kävin perjantaina keräämässä puutarhasta suurimman osan kukista ja nupuista sisälle maljakkoon vielä hetkeksi ilahduttamaan. Tuo perjantainen kimppu jäi tämän vuoden viimeiseksi oman puutarhan materiaaleista tehdyksi kimpuksi. Tässä viime viikolta kuvakimara vielä viimeisistä lokakuun kukkijoista.

Ruotsinköynnöskuusama ehti kuin ehtikin kukkaan terassin vieressä Kivikkokasvialueen läheisyydessä.

Rinnepenkissä punakukkainen, nimetön maksaruoho on viimeisenä kukintavuorossa.

Vaaleanpunainen tuoksuherne teki yhteen haaraan violetteja kukkia.

Viimeiset kehäkukat pelastin pakkaselta keittiön pöydälle maljakkoon.

Kosmoskukkakin ehti vastoin ennakkoluulojani kukkaan kasvihuoneessa.

Syysleimu "Europa" oli tänä vuonna auttamattoman myöhässä. Vain muutama kukka ehti ulkona aueta, mutta onneksi se sopii hyvin myös leikoksi ja nuput avautuvat sisällä maljakossa.

Pensashanhikki "Pink Paradise"

Kirjoangervon kukinta on kestänyt pitkään.

Nyt on tämä kasvukausi takana ja ajatukset ovat jo suuntautuneet kohti tulevaa. Viikonloppuna tein hyötykasvien syyskylvöt, ja ensimmäiset piirustukset ja hahmotelmat ensi kesän projekteista on valmiina. Nyt on hyvä aika hengähtää hetkeksi puutarhapuuhista. Toisaalta esikasvatuskauden alkuun ei enää ole montaa kuukautta. ;)

Leppoisaa lokakuun loppua!

48 kommenttia:

  1. Huomasin saman mökkipihassa: syysleimut ym aukesivat turhankin myöhään. Jäivät pihalle kukkimaan, kun meillä mökkeilykausi jo loppui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittavan myöhässä syysleimut olivat tosiaan tänä vuonna. Ulkona kukinnasta ei juuri ehtinyt nauttia.

      Poista
  2. Onpa kaunis kukka ruotsinköynnöskuusamalla. Hienot kuvat!
    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruotsinköynnöskuusama on tosiaan herkän kaunis. Onneksi se ehti kukkaan. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Onpa kaunis kukka ruotsinköynnöskuusamalla. Hienot kuvat!
    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruotsinköynnöskuusama on tosiaan herkän kaunis. Onneksi se ehti kukkaan. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Ihanat kuvat viime hetken kukista. Kiitos hienoita kuvista. Tosi monta kukkijaa löysit vieläkin. Kauniita kaikki. Hyvää syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllättävän paljon kukintaa löytyi vielä viime viikolla. Hyvää syksyn jatkoa sinullekin!

      Poista
  5. Kauniita myöhäisiä kukkia, hienot kuvat!

    Hyvää tätä viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Ihmeen kauniita kehäkukkia ja myös muut. Pakkasyö täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuon kehäkukan piti siemenpussin mukaan olla ihan perusoranssi, mutta se olikin jotain vielä ihanampaa. Keräsin sen siemeniä talteen ensi vuotta varten.

      Poista
  7. Ihania kukkia, sitkeistä kukkijoista!♥ Täällä oli aamusta -1 ja maa ihan huurteessa..Syksy etenee kovaa vauhtia:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Parissa viikossa puutarha on tosiaan muuttunut paljon. Mukavaa viikkoa sinullekin!❤

      Poista
  8. Kuusamalla on kaunis kukka.
    Hienot kuvat.

    VastaaPoista
  9. Kaunista kukintaa sinulla vielä. Vähän voit hengähtää puutarha puuhista, muttet bloggaamisesta. Minulla on sinulle haaste blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Sain itse asiassa tuon saman haasteen myös Kruunu Vuokolta ja postaus on työn alla. Vastaankin sitten samalla molempiin.:)

      Poista
  10. Upean punainen maksaruoho. Ja tuo kehäkukka vasta on upea. Sellaista en ole ennen nähnytkään. Nyt on ollut useampana yönä pakkasta, eikä päivälläkään paria lämpöastetta enempää ole. Taitaa olla talven aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo kehäkukka oli niin ihana, että keräsin reilusti sen siemeniä talteen ensi kesää varten. Pakkaset ovat tosiaan tulleet jäädäkseen ainakin joksikin aikaa ja luntakin on sadellut päivittäin, vaikkei se maahan vielä ole jäänytkään.

      Poista
  11. Onpa kauniit kuvat. Hienoa kun on vielä kukintaa lokakuun lopussa. - Mukavaa maanantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitkään kestänyt kukinta on jotenkin salakavalasti vienyt huomion syksyn tulolta ja näistä tunnelmista voi siirtyä melkein suoraan joulun odotukseen.:) Hyvää viikkoa sinulle!

      Poista
  12. Kauniita ovat myöhäset kukkijat. Ehkäpä ne ilahuttaa enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet muuten ihan oikeassa! Keskikesän kukkapaljoudessa yksittäiset kulkijat jäävät herkästi vähemmälle huomiolle ja katse kiinnittyy kokonaisuuksiin. Nyt näitä yksittäisiä kukkijoita tuli ihasteltua ajan kanssa kutakin.

      Poista
  13. Sinulla on niin kaunista kukintaa vielä, että onkohan sinulla siellä ikuinen kesä 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ikuinen kesä kuulostaisi toisaalta oikein ihanalta, mutta varmasti muita vuodenaikoja alkaisi jossain vaiheessa kaipaamaan. Parilla kuukaudella kyllä pidentäisin kesää mielelläni!😀

      Poista
  14. Kauniita kukkasia löytyy vielä lokakuussakin :)

    https://elamaanijaelamyksiani.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että vierailit blogissani. Tervetuloa uudestaankin!:)

      Poista
  15. Ihania kukkasia <3 Nyt on hyvä jäädä odottelemaan ensi kevättä. Esikasvatukset alkavat täälläkin jo olla mielessä :D Se on kyllä super ihanaa aikaa sekin <3 Mukavaa uutta viikkoa teidän poppoolle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällä viikolla olen pitänyt taukoa puutarhasta. Huomenna tosin ajattelin käydä somistamassa kasvihuonetta syysasuun. Mukavaa viikkoa teillekin!<3

      Poista
  16. Syksyn viimeisissä kukissa on jotain kaunista ja herkkää. :)

    VastaaPoista
  17. Kauniita kuvia olet vielä löytänyt kameralla ikuistettavaksi.

    VastaaPoista
  18. Kauniita ja yllättävän herkkiä kukkia. En ole koskaan osannut katsoa lokakuun kukkia sillä silmällä. Ruotsinköynnöskuusama ja kirjoangervo jotenkin erityisen kauniita.

    Kiva nähdä mitä ensi keväälle ja kesälle tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paljon suloista tosiaan löytyi vielä viime viikolla pudonneiden lehtien seasta. Nyt onkin tilanne jo toinen.

      Poista
  19. Ihania kukkijoita. ♥ Kauniit värit ja kaikki sopivat niin hyvin toisiinsa...
    Kaikki kuusamat ovat suosikkejani Italian ajoilta. Täytyy tuota ruotsinköynnöskuusamaa vielä kokeilla täälläkin, vaikka vyöhykkeemme on 4-5. :)
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruotsinköynnöskuusama on tämän vuoden hankintojani, joten saa nähdä, miten se talvehtii täällä. Toivottavasti tulisi kasvien kannalta lempeä talvi. Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  20. Kaunis kuvasarja. Värit sopivat ihanasti toisiinsa kautta linjan. 🌸
    Kyllä kannattaa kuvata viimeiset kukkijat muistoksi.
    Hauskaa lopuviikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä kuvia on tosiaan kiva katsella myöhemmin talven tultua. Hauskaa loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  21. Oletpas tehokas, kun olet jo alkanut suunnittelemaan ensi kesän projekteja! Kauniita kukkia siellä vielä näin lokakuussakin. Minulla ei kuki enää muut kuin ruusut. Syysleimuissa ja neidonkurjenpolvissa on tosin nuppuja, mutta eivät ne kyllä kukkimaan ehdi. Tunnelmallista torstaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuoden projekteja oli helppo suunnitella, kun osa niistä jäi tältä vuodelta tekemättä. :D Toisaalta onneksi jäivät, sillä tässä syksyn aikana aiemmat suunnitelmat ovat kehittyneet entistä paremmiksi. Tunnelmallista torstaita sinullekin!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...